Verenpaine

Suomalaisilla keski-ikäisillä miehillä noin puolella on kohonnut verenpaine ja naisillakin kolmasosalla. WHO:n suositusarvon yläraja on 140/90 mmHg. Korkea verenpaine on merkittävä sydän- ja verisuonitautien riskitekijä. Tutkijoiden mukaan vain 50% verenpaineen vaihtelusta on perinnöllisten tekijöiden seurausta ja loput on meidän ohjattavissa.

Jos omaa korkean verenpaineen lisäksi ylimääräistä painoa, kannattaa heti ensi tilassa pudottaa hieman painoa. Kiinnittämällä huomiota ateriarytmeihin, lisäämällä kasviksia ja vähentämällä makean syöntiä, voi saada jo positiivisia vaikutuksia verenpaineeseen.

Liiallisesta suolan käytöstä puhutaan usein korkean verenpaineen kohdalla ja tällöin tarkoitetaan teollista suolaa, jota on mm. makkaroissa, juustoissa, leivissä ja eineksissä. Kannattaa jättää siis einekset ja makkarat kauppaan ja leivästäkin katsoa se vähäsuolaisin. Itsetehty kotiruoka, johon lisätään sopivasti Himalajan kristallisuolaa, ei aiheuta verenpaineen nousua. Joskus myös suolan puute voi aiheuttaa sekä korkeaa että matalaa verenpainetta riippuen henkilön juomasta nesteen määrästä suolaan nähden.

Kalium on tärkeässä roolissa verenpaineen säätelyssä. Kaliumpitoisia ruoka-aineita kannattaa siis lisätä. Näitä ovat mm. Avokado ja banaani sekä muut hedelmät ja kasvikset, leseet ja maitotuotteet.

Verenpaine

 

Kalsiumin ja magnesiumin lisäämisellä on todettu olevan verenpainetta alentava vaikutus. Muista, että lisäravinteessa tulee olla nämä molemmat, ettei niiden suhde kehossa mene epätasapainoon.

 

Omega3 laskee myös verenpainetta hillitsemällä kehon sisäisiä tulehdusreaktioita ja ”notkistamalla” verisuonten seinämiä.

 

 

Liikunnan lisääminen, rentoutuminen ja riittävä uni auttavat myös alentamaan verenpainetta. Sokeria,  alkoholia ja stressiä sen sijaan kannattaa vältellä.

 

Kesäkurpitsasipsit

DSC_0498

200g   Kesäkurpitsaa

3    rkl Öljyä

1    rkl  Tilliä

1/2  tl  Kristallisuolaa

Valkosipulijauhetta

 

Viipaloi kesäkurpitsa ohuiksi viipaleiksi ja laita kulhoon. Sekoita joukkoon öljy ja mausteet.

Paista 125 asteisessa uunissa 60-70 minuuttia.

DSC_0511

TRE-juoma

NeoLifen Tre-juoma on ravitseva juoma, joka sisältää mm. granaattiomenaa, vihreitä rypäleitä, agaavesiirappia, marjauutesekoitusta ja vihreää teetä. Juoma uutetaan näistä runsaasti polyfenoleja sisältävistä marjoista ja hedelmistä. Polyfenolisia yhdisteitä tunnetaan tällä hetkellä yli 8000 ja tutkimusten mukaan ne vähentävät diabeteksen riskiä, säätelevät rasva-aineenvaihduntaa, edistävät verisuonten joustavuutta, estävät hapetusvaurioita ja vähentävät sydäntautien riskiä.

DSC_0424

Tre-juoma sisältää voimakasta antioksidanttia, alfalipoiinihappoa. Alfalipoiinihapolla on kyky ohittaa veri-aivoeste ja lisäksi läpäistä solukalvo. Tämä tekee siitä tehokkaan aivoja ja hermostoa suojaavan antioksidantin. Alfalipoiinihappo suojaa meitä vapaita radikaaleja ja raskasmetalleja vastaan ja antaa lisää energiaa.

Tre-juomassa on myös resveratrolia, jonka arvellaan ehkäisevän useita sairauksia, kuten diabetes, erilaiset tulehdukset, sydän- ja verisuonisairaudet ja muistiongelmat. Resveratroli saattaa myös hidastaa ikääntymistä ja parantaa fyysistä kapasiteettia. Punaviinin terveysavikutuksien oletetaan perustuvan sen sisältämään resveratroliin. Tre-juomassa resveratrolia on 5-10 kertainen määrä punaviiniin verrattuna.

Tre-juomaa nautitaan 30ml, yksi tai kaksi kertaa päivässä. Yksi 30ml annos,  sisältää alfalipoiinihappoa 20 milligrammaa ja resveratrolia 500 mikrogrammaa.

 

TRE 750ml/ 42,30€  tilaukset: VERKKOKAUPASTA tai 0442799097

Mysli

1,5  dl  hiutaleita (esim. kaura)

2  dl leseitä

1 dl siemeniä

1  dl rouhittuja pähkinöitä tai manteleita

1  dl kookoshiutaleita

2  dl kuivattuja tai tuoreita hedelmiä tai marjoja (ananas, gogimarja, karpalo, mustikkaa…)

2-3 rkl hunajaa

 

Sekoita hiutaleet, leseet, siemenet, pähkinät/mantelit ja kookoshiutaleet. Leivitä pellille ja paista 150 asteessa noin 10-12 minuuttia tai kunnes mysli on hieman saanut väriä. Voit sekoitella mysliä välillä ettei se pala reunoilta.

 

 

 

Lisää hunaja, öljy, marjat ja hedelmät. Mausta kanelilla, jos haluat.

 

 

 

 

 

 

Mysli maistuu sellaisenaan tai sitä voi laittaa esimerkiksi maustamattoman jogurtin joukkoon.

 

Makoisia hetkiä 🙂

TRE-EN-EN Jyvätiiviste

Kun viljoja jalostetaan esimerkiksi jauhoiksi tai keitettäväksi valkoiseksi riisiksi, poistuu niistä tärkeitä ravintoaineita, kuten vitamiineja, kivennäisaineita ja hyviä rasvoja. Nämä hyvät rasvat, sterolit ja lipidit ovat erityisen tärkeitä solujemme toiminnalle. Ne tekevät solukalvoistamme joustavia, jotta ravintoaineet pääsevät soluun sisälle ja vastaavasti kuona- ja myrkkyaineet pääsevät pois solusta. Jos solukalvo on kova ja joustamaton, jäävät kuonat soluun ja solu kärsii “ummetuksesta”. Tämä voi ilmetä väsymyksenä, huonovointisuutena, hikoilun puutteena, nesteen ja kuonan kertymisenä sekä kaikenlaisena kehon tukkoisuutena. Tällaiset solun aineenvaihdunnan häiriöt voivat myös johtua esim. kalsiumin, magnesiumin, suolan ja B-vitamiinin puutteesta tai kilpirauhasen toimintahäiriöistä.

Tre-en-en, riisilese-, soija- ja vehnänalkioöljytiiviste on maailman ensimmäinen kasviravintoainelisä, joka korvaa puuttuvat sterolit ja lipidit. Se tuotiin markkinoille jo 1958. Nykyään on jo paljon muitakin kasvirasvatuotteita, mutta suurimmalla osalla niistä on ongelmana se, että ne ovat keinotekoisia teollisesti tuotettuja rasvoja.

 

Tre-en-en valmistetaan kylmäpuristamalla ja kylmäprosessoimalla ja se on luonnollisista lähteistä.

TRE-EN-En 120 kuoriloa/ 47,70€

 

Lapsille on Vita-Squares -purutabletti, joka sisältää myös Tre-en-en jyvätiivistettä vitamiini- ja kivennäisaineiden lisäksi.

Vita-Squares 180 kpl / 28,10€

 

Tilaukset: VERKKOKAUPASTA tai 0442799097