Kuka minä olen?

Millainen olen? Mihin pystyn? Mitä valitsen? Mistä pidän? Miltä näytän? Mitä arvostan? Mitä teen? Hyväksynkö itseni? Olenko uhri?

Kysymyksiä voisi olla lisää vaikka kuinka paljon. Kaikki kuitenkin määrittävät sen miten näet itsesi ja miten muut näkevät sinut. Erilaiset tapahtumat, elämäntilanne, muut ihmiset, stressi jne. vaikuttavat käsitykseesi siitä millainen olet, mihin pystyt ja hyväksytkö itsesi.

Se, miten itse näet itsesi voi kuitenkin poiketa todellisuudesta. Monilla on tapana vähätellä itseään ja tekemisiään vaikka todellisuudessa heissä on potentiaalia vaikka mihin. Toisten kehuja ja kannustuksia on vaikea ottaa vastaan vaikka ne lausuttaisiin aivan totena. Kun vieras kehuu äärettömän maukasta kalakeittoa, vastaat helposti: ”Porkkanat ja lantut olisivat kyllä voineet olla pienempiä” tai ”En mä nyt mielestäni mitenkään erityisesti onnistunut tän keiton kanssa”. Jos keitto maistuu mielestäsi hyvältä, miksi et myöntäisi onnistuneesi,  ”taputa itseäsi selkään” ja totea olevasi hyvä kalakeiton tekijä. Kielteinen käsitys omista kyvyistä ja mahdollisuuksista voi myös saada pelkäämään epäonnistumisia ja välttelemään haasteita. ”Eihän mun kannata yrittää, kun en kuitenkaan pysty…”

Oman arvostuksen lisäämiseksi voi jatkaa lauseita, kuten:

Asia, jossa olen hyvä…

Olen ylpeä itsestäni, kun…

Vahvin puoleni on…

Muut arvostavat minussa…

Huolehdin itsestäni…

Osaan…

 

Jos olet luovuttanut osan omasta itsestäsi muille, annat muiden tehdä päätöksiä tai pyrit täyttämään muiden odotuksia, voi olla vaikeaa tiedostaa mitä itse haluaa. Silloin kannattaa pysähtyä ja miettiä millaisen reaktion päätös saa aikaan tai mitä muita mahdollisuuksia on. Kun koet olevasi aidosti innostunut ja iloinen valinnoistasi olet oikealla tiellä 🙂

 

Erilaiset roolit määrittävät osaltaan miten näet itsesi suhteessa muihin ja miten muut puolestaan näkevät sinut. Roolit ovat muuttuvia ja muutokset vaikuttavat helposti kokemukseesi itsestä. Esimerkiksi työttömyys, ero, tai vanhemmaksi tuleminen saavat sinut ehkä pohtimaan: ”Millainen olen nyt?”, ”Mitä haluan?”. Myös sairastuminen tai vammautuminen järisyttävät kuvaasi itsestäsi. Et ehkä pystykään samoihin toimintoihin kuten ennen ja ulkonäkösi voi muuttua. Vie hetken aikaa muodostaa uusi kuva itsestään ja omista vahvuuksistaan. Täytyy miettiä miten olisi sinut vammojen kanssa ja miten arvostaa itseään ja hyväksyä uusi kehonkuva. Jokainen on kuitenkin sisimmässään kaunis ulkokuoresta ja vajaavuuksistaaan huolimatta. Pitää vaan etsiä tuo kauneus.

 

Itselläni on juuri hieman hakusessa uusi minä. Fyysisiä rajoitteita on kuulohermoleikkauksen jälkeen vielä jonkun verran ja ne vaikuttavat siihen mitä voin valita, mitä teen ja miltä näytän. Joka päivä tulee vastaan jokin toiminto tai asia, joka ei nyt sujukaan, kuten aikaisemmin. Välillä on hankalampaa hyväksyä oma vajaavaisuus varsinkin, kun aikaisemmin olen ollut kovin itsenäinen tyyliin: ”Ei tartte auttaa”. Hyväksyminen ja sopeutuminen on nopeampaa, kun osaa suhtautua asioihin, kuten korttipeliin. Kun näet kädessäsi olevat kortit, yrität silti pärjätä mahdollisimman hyvin niillä korteilla jotka sinulle on jaettu. Vaikka turhautumisia tulee, en jää niihin liiaksi kiinni. Jos nyt en johonkin pysty, niin katsotaan onnistuuko se myöhemmin ja, jos ei onnistu, niin mietitään sitten uusi strategia. Pitkäjänteisyyttä vaaditaan myös perheenjäseniltä, jotka joutuvat tekemään asioita jotka ennen tein. He joutuvat myös osaltaan huomioimaan rajoitteeni, kuten kuulovammani tai liikkumiseni. Selvittelen siis yhdessä perheeni tuella millainen uusi perhonen kotelostani on tällä hetkellä kuoriutumassa  <3

 

Toipilasajan ravinto

Terveellinen ravinto on tietysti muutenkin tärkeää, mutta erityisen tärkeää se on sairaus- tai toipilasaikana. Terveelläkin ihmisellä jokainen solu tarvitsee proteiinia toimiakseen kunnolla. Proteiineja tulisi saada mielellään jokaisella aterialla, koska kehossa on aina jotain rakennettavaa tai korjattavaa ja proteiinit ovat vastuussa näistä ”raksahommista”. Sairastuttuamme tai jouduttuamme esim. onnettomuuteen keholla on runsaasti enemmän korjattavaa.

Hyviä proteiininlähteitä  ovat kana, kananmuna ja kala. Punaista lihaa voi syödä silloin tällöin, jos se elimistölle sopii. Muistathan valita mielellään luomua ja mahdollisimman vähän käsiteltyjä tuotteita. Kasvikunnan tuotteissakin on proteiinia. Erityisesti soijassa, palkokasveissa, pähkinöissä, sienissä ja linsseissä. Näissä kaikissa em. ruoka-aineissa on se ongelma, että sairastumisen tai leikkauksen jälkeen keho on stressitilassa jolloin kyseiset tuotteen sulavat huonosti ja rasittavat turhaan suolta. ( Ne eivät sovi terveellekään, jos suolisto on syystä tai toisesta huonommassa jamassa. Tai eihän silloin ole täysin terve, jos suolisto reistailee 😉 ). Pelkkä proteiini ei tietenkään riitä toipilaalle, vaan lautasella tulee olla paljon kasviksia, hedelmiä ja hyvää rasvaa, kuten oliiviöljyä.

Oma kehoni vaatii normaalioloissakin melkoisesti proteiinia ja sairaalassa olinkin hieman pulassa, koska minut oli ruokavalioni suhteen laitettu ”vegelistalle”. En siis syö mitään lehmänmaitotuotteita enkä reumani vuoksi siedä myöskään punaista lihaa. Annokseni olivat siis esimerkiksi herne-porkkanakeittoa, linssejä papukastikkeella, perunaa herne-porkkanamuhennoksella, ohraryynejä herne-porkkana-maissikastikkeella… Jokaisella aterialla siis tuotteita, joita kannattaisi toipilaan välttää, jotta suolisto voisi parhaalla mahdollisella tavalla. Lisäksi annokset sisälsivät minulle aivan liian vähän proteiinia toipuakseni kunnolla. Nälkä oli melkoinen koko sairaalassa sekä kuntouksessa oloajan.

Onneksi perhe toi liki joka päivä  minulle yhden ruoka-annoksen , jossa oli runsaasti kanaa. Sen lisäksi söin  mm. proteiinipatukoita.

Toinen ongelma sairaalaruuissa oli sokerin paljous. Normaalistikin kannattaa sokeria välttää ja erityisesti toipilaana. Sokeri, kun lisää kaikkea tulehdusta kehossa ja sairaana sitä ei tietenkään halua yhtään lisää, jotta toipuminen ei hidastu. Jokaisella ruualla oli jokin sokeripitoinen jälkiruoka tai välipala; mustikkakiisseli, omenapaistos, aprikoosikiisseli, karpalokiisseli, jogurtti, mehu…

Leikkaukseen mennessä kielletään yleensä kaikki ravintolisät, erityisesti omega3, koska se saattaa ohentaa verta liiaksi. Itsekin lopetin omegan käytön hyvissä ajoin ennen leikkausta. Sain kuitenkin kiitosta, että olin sitä syönyt. Veriarvoni olivat aivan loistavat eikä leikkauksen jälkeen tarvinnut pelätä veritulppaa, vaikka jouduinkin makaamaan paljon. Muutama ystävä ihmetteli, enkö saanut ”napapiikkiäkään”. Itse kummastelin puolestaan mikä se edes on.

Leikkauksesta huolimatta halusin jatkaa muutamien ravintolisien syöntiä. Kiikutin purkit sairaalaan ja hoitaja tarkisti ne, eikä löytänyt niistä mitään kiellettyä. Kannattaa siis näyttää mitkä ravintolisät ovat käytössä ja jos ne ovat turvallisia, saa niitä käyttää.

Tässä ne ravintolisät joita halusin syödä ja syyt miksi:

KalMag plusD: Auttaa koko kehon aineenvaihdunnassa( leikkauksen jälkeen se usein jämähtää), parantaa unta sekä tukee lihasten, hermoston ja luuston toimintaa. Pitkän kortisonilääkityksen vuoksi tämä oli erityisen tärkeä minulle. Kortisoni heikentää luustoa ja sen lisäksi en voi syödä maitotuotteita.

Sustained vitamin C: Hillitsee tulehduksia, parantaa vastustuskykyä, edistää haavojen parantumista, muodostaa sidekudosta ja tukee luuston toimintaa.

Carotenoid complex: Erittäin tehokas vastustuskyvyn nostattaja, suojaa silmiä ja ihoa.

Bio-Tone Sport: Suunniteltu stressin, urheilusuorituksen, raskauden tai sairauden jälkeen korjaaamaan vaurioita. Sisältää mm. kolmea aminohappoa (proteiinien esiasteita)

Acidophilus plus: Maitohapot kuljettavat ja imeyttävät ravintoaineita, hillitsevät haitallisten bakteerien kasvua, neutraloivat myrkkyjä (esim. lääkejäämät),

 

Solgar, vitamin B-complex: Valko- ja punasolujen sekä vasta-aineiden muodostamiseen, hermoston toimintaan, stressin lieventämiseen.

Panosta erityisesti ravintoosi silloin, jos kärsit esim. stressistä, sinut on jouduttu leikkaamaan tai sairastelet usein. Vaikka sairaus olisi pienempikin, niin keho toipuu paljon nopeammin, kun sillä on heti käsillä kaikki riittävät korjaus- ja rakennuspalikat.

Tuotteista voit kysellä lisää hoitohuone.sinja@gmail.com tai voit tilata niitä verkkokaupastani

Kuulohermon leikkaus ja kuntoutuminen

Leikkauspäivän aamuna kieltämättä hiukan jännitti. Saavuin osastolle hiukan ennen 07.00, sain sairaalavaatteet, vastasin muutamaan kysymykseen ja pitkältä tuntuvan odottelun jälkeen sain kävellä leikkaussaliin. Kuulin, kun hoitajat kävivät läpi laitteiden ja välineiden tarkistuslistaa ja vaihtoivat kanssani pari sanaa. Paljon muuta en muistakaan, joten nukutus tapahtui melko pian. Leikkauspotilaalle nukutus on vain silmänräpäys, mutta nytkin omaiset olivat joutuneet odottelemaan soittoa sairaalasta pitkälle yli seitsemän tuntia.

Heräsin siihen, kun joku kutsui minua nimeltä ja pyysi heräämään. Aloin kakoa kurkussani ollutta intubaatioputkea ja samalla jo kokeilin liikkuvatko varpaaani sekä sormeni. Kun putki saatiin pois, nostin samantien käteni ylös ja huusin: ”JEEEE! Jalat ja kädet toimii!”. Kaikkia paikalla olijoita nauratti. Kuulema ensimmäistä kertaa muutama sekunti nukutuksesta herättyään potilas huutaa riemuissaan ja tuulettaa.

Ilta, yö ja seuraava aamupäivä menivät teho-osastolla. Olin varmaan äärimmäisen rasittava potilas. Kivut olivat melkoiset, joten pyysin pienin väliajoin lisää lääkettä. Kipujen ja valtavan kortisonilääkityksen vuoksi en saanut nukuttua ja kysyin vartin välein kelloa. Kerran mainitsin, että tämä taitaa olla elämäni pisin yö. Samaan hengenvetooon totesin synnytyksen vievän kyllä voiton tästäkin.

Olin sen verran kovin lääkitty, etten vielä kiinnittänyt enemmän huomiota toimintakykyyni. Leikkaava neurokirurgi kävi jossain kohdin tervehtimässä, mutta hänenkään sanat eivät oikein rekisteröityneet tajuntaani. Sen verran ymmärsin, että leikkaus meni suunnitellusti. Myöhemmin kuulin ettei kasvainta saatu kokonaan pois, koska se oli niin pahasti kiinni kasvohermossa ja laitteet alkoivat hälyyttää sen mahdollisesta halvauksesta. Pikkuhiljaa huomasin pystyväni huimaamatta katsomaan  vain vasemmalle, muut pään liikkeet saivat aikaan huimausta ja käännettyäni päätä en saanut katsettanu kohdistettua mihinkään.

 

Osastolle päästyäni vasta tajusin tilanteeni paremmin. Oikea korva oli kuuroutunut, kasvohermo osittain halvaantunut, huimausta makuullakin sekä katseen kohdistaminen hankalaa. Oikean puolen raajat olivat myös heikommat ja kömpelömmät. Aluksi tietenkin myös pään ja niskan särky olivat melkoiset. Kaikesta huolimatta pienet vauriot siihen mitä olisi saattanut tulla. Fysioterapeutti toi minulle silmälapun ja yhdellä silmällä pystyin hyvin katsomaan kerrallaan. Silmät eivät vain osanneet katsoa samaaan kohteeseen yhtäaikaa. Ulkonäköni oli myös kasvojen turvotuksen takia kovin erilainen enkä tunnistanut itseäni peilistä.

 

Kun huimaus hieman helpotti ja pystyin nousemaan, oli ensimmäinen saavutus päästä vessaan. Seuraava tavoite oli suihkussa käynti. Tyttärellä oli kesäloma ja hän vietti sairaalassa joka päivä melkein koko vierailuajan auttaen minua kaikessa. Tuunasimme myös silmälapusta hieman naisellisemman 😉 Suuri kiitos hänelle kaikesta avusta <3

Vointini meni päiväpäivältä hieman eteenpäin, mutta lääkitystä ei meinattu saada kohdilleen. Osa lääkkeistä teki liikkumisen tosi hankalaksi ja tulin huonovointiseksi. Lääkäri arvioi etten minua voitaisikaan kotiuttaa, vaan joutuisin Raision teveyskeskuksen vuodeosastolle. Onneksi kokeiltiin vielä toista lääkettä ja jo vuorokaudessa liikkumiseni oli varmempaa; rollaattorilla tosin. Sairaalassa ehdin olla yhteensä 8 vuorokautta.

Kotona vietin muutaman päivän ja sitten oli vuorossa kuntoutusjakso Kaskenlinnassa. Koitin googlettaa paikkaa, mutta en löytänyt juuri mitään tietoa. Kuvittelin muiden asiakkaiden olevan huonokuntoisia noin 80-vuotiaita, joten yllätyin suuresti ikähaarukan ollessa suurimmaksi osaksi noin 30-50v. Hoitohenkilökunta oli iloista sekä kannustavaa. Samanlainen positiivinen fiilis huokui kuntoutujistakin, vaikka osalla oli aikamoisiakin kohtaloita takanaan.

Tutustuin heti ensimmäisenä päivänä kahteen rouvaan ja meillä luistikin juttu erittäin hyvin. Pääsin ”merirosvolapustani” eroon ja ajattelin kuntoutusjakson viimeisenä päivänä laittaa juhlan kunniaksi hiukan ripsiväriä. Aivan turhaan. Ei siksi, että olisin itkemisellä valuttanut ne, vaan nauroimme naisten kesken usemapaan otteen vedet silmissä. Oli hurttia huumoria rollaattoreista, kävelykepeistä tai muusta meitä koskettavista asioista. Kiitos näille kahdelle rouvalle <3 Toipuminen on varmasti nopeampaa, kun tekee sen nauraen 🙂

Leikkauksesta on kulunut nyt neljä viikkoa ja tällä hetkellä toivun kotona. Päivät kuluvat erilaisten harjotteiden tekemisessä, pienten arkisten askareiden parissa sekä mielekkäässä puuhastelussa, kuten valokuvaaminen. Voimani eivät ole entisellään, joten tarvitsen vielä paljon myös lepoa. Rollaattorin olen jo ”heittänyt” nurkkaan 🙂 Tasapaino ei ole vielä ihan kohdillaan, mutta pärjään liikkuessani ilman tukea. Kasvohermon halvaus on lieventynyt eikä ulkopuolinen välttämättä edes huomaa, että toinen puoli kasvoistani ei liiku aivan samoin kuin toinen. Oikean puolen raajojen kömpelyys on vähentynyt ja iso saavutus on, kun pystyn nyt jo aika hyvin kohdistamaan katseeni yhteen pisteeseen. Tosin kirjan tai lehden lukeminen saa vielä odottaa. Oikean korvan kuuroutumisesta ei ole vielä suuremmin ollut haittaa. Etuja on jo löytynyt: pärjään yhdellä korvatulpalla ja kuulokkeilla joissa vain toinen nappi toimii 😉

Sairauslomaa on tällä hetkellä kirjoittettu 31.10.2018 saakka. Katsotaan syksyn mittaan miten kuntoudun.

 

Miten pää pysyy kasassa?

Neurokirurgi määräsi kortisonilääkkeen hillitsemään kuulohermon kasvaimen tulehdusta. Kaikki kortisonia säännöllisesti syövät tai muuten unettomuudesta kärsivät saavat minulta nyt suuret sympatiat. Olen hyvä nukkuja ja nukun minimissään 8 tuntia yössä, mutta jo heti ensimmäisestä lääkkeenottopäivästä lähtien yöuneni häiriintyivät, ollen noin 3-5 tuntia yössä. Tätä kesti yhteensä noin 1,5 kuukautta, joten univelkaa kertyi melkoisesti. Toisilla unettomuus on pysyvää ja vaikuttaa varmasti kaikkeen: vastustuskykyyn, jaksamiseen, keskittymiskykyyn, muistamiseen yms.

Unesta ja sen tärkeydestä lisää tässä linkissä

Pienistä yöunista huolimatta en onneksi ollut puolinukuksissa päivisin. Se oli ihan hyväkin, koska halusin kaikesta huolimatta järjestellä tyttären ylioppilasjuhlia niin paljon kuin vointi sen salli. Kun oli jotakin suunnitteilla ja tekeillä koko ajan, ei turhan paljon ehtinyt miettiä päässä olevaa kasvainta tai leikkausta. Pelkäsin etukäteen vieraiden olevan puolestani kovin surullisia tai huolissaan ja tyttären tärkeä päivä jäisi sairasteluni varjoon. Mutta kaikki oli hyvillä mielin ja iloisia tyttäreni saavutuksesta, ilma mitä parhain ja tarjoilut onnistuneet, ja itsekin sain paljon tsemppauksia tulevaan. Kaikin puolin onnistunut päivä siis <3

     

Edelleen mieliala pysyi korkella. Sitä edesauttoi se, että oireet lievittyivät päivä päivältä. Osin syynä saattoi olla kortisonilääkitys, mutta itse koen energiahoidon auttaneen eniten. Aloin myös nauttia päivittäisistä toiminnoista ihan uudella tavalla. Olin haltioissani pienimmistäkin jutuista, kuten omatoiminen suihkussa käynti, autolla ajo, ystävän luona kahvilla käynti tai tyttären kanssa ravintolassa nautittu lounas. Nyt ne vielä onnistuivat, joten niistä kannatti nauttia täysin siemauksin. Teki mieli välillä tuulettaa ja huutaa julkisesti: ”Huomasitteko, kuinka ihana ilma onkaan ja ajatelkaa, ajoin tänne itse autolla”.  Voi olla, että olisin saanut muutaman kummaksuvan katseen 😉 Toisaaltaa juuri noinhan pitäisi joka hetki elää. Niin kuin se olisi ihan mahtavaa ja kaikki tekeminen hohdokasta! Niin kummalliselta kuin se kuulostaa, niin sain muutamassa viikossa elämään enemmän värejä, makuja, tuoksuja ja olin hetkittäin suunnattoman onnellinen. Ikvävää, että siihen tarvittiin kasvain takaraivolla ennen kuin ymmärsin miten mahtavaa kaikki arkinen tekeminenkin voi olla.

Hurtti huumori pysyi koko ajan rinnalla. Onneksi ystävätkin ovat samalla aaltopituudella. Hyvä esimerkki tästä on viestittely yhden ystäväni kanssa. Minä: ”Jos kallosta sahataan pala irti, niin eiks se tarvi jollain niitata takas? Metalli kehossa on mun pahin painajainen. Olen sanonut perheelle, että ennemmin amputaatio, jos olen itse tiedottomassa tilassa. Ja päätä ei oikein voi amputoida… XD ” Ystävä: ”Mut, jos kaulasta ylöspäin amputoisi, niin ei olisi ongelmaa kasvohermon  kanssa 😉 .”

Viimeiset kaksi viikkoa ennen suunniteltua leikkausta ravasin melkein päivittäin Tyksissä. Oli kuulokoetta, kasvohermojen ja tasapainon testausta, magneettikuvaus, neurokirurgiseen osastoon tutustuminen, labratestejä…Leikkaavan lääkärin tapaaminen oli kuusi päivää ennen leikkausta. Silloin oireeni olivat pienentyneet murto-osaan siitä mitä ne pahimmillan olivat. Enää oli jäljellä hiukan huimausta. Josko kasvain olisi sittenkin pienentynyt. ”Ei ollut”, totesi lääkäri katsoessaan magneettikuvia.  Olin siis energiahoidolla saanut omat elintoiminnot mahdollisimman hyvälle tolalle, mutta hoito ei nyt tällä kertaa purrut kasvaimeen. Useat lääkärit aiemminkin jo ihmettelivät miten esimerkiksi kuuloni voi olla oikeassa korvassa hyvä. Se, kun on yleensä ensimmäisiä oireita kuulohermossa olevasta kasvaimesta, vaikka kasvain olisi hyvinkin pieni. Kyselin vielä sädehoidon mahdollisuutta, mutta lääkärin mielestä näin ison kasvaimen kohdalla järkevin vaihtoehto olisi leikkaus.

Leikkaukseen oli siis mentävä. Kyselin siihen liittyviä käytännön asioita kuten: Nukutetaanko minut? Missä asennossa olen leikkauksessa? Millä kallonpala saadaan paikoilleen? Keskustelimme vielä riskeistä jaa lääkäri totesi operaation olevan niin läheellä aivorunkoa, aivosiltaa ja pikkuaivoja, että isommaatkin riskit, kuten halvaantuminen on otettava huomioon. Tovin murehdin asiaa. Piti  kysyä itseltään muutama kysymys: ”Onko minulla nyt jokin hätä?”, ”Voinko murehtimisella ja pelolla vaikuttaa halvaantumisriskiin?”, ”Parantaako itkeminen ja surkuttelu omaa oloani?”, ”Haluanko todella viettää muutamat päivät ennen leikkausta sängynpohjalla riutuen?”. Vastaus kaikkiin oli tietysti: ”EI”. Päivistä ennen leikkausta tulikin todella mukavat 🙂 Ylioppilasjuhlien ”rääppiäiset”, lähisukulaisten kanssa ravintolassa käynti, ystävän mökillä vierailu avoautolla…

     

Olen julkaissut tämän kirjoittamani mietteen jo aiemmin, mutta se kuvastaa hyvin omaa voimaasi <3

 

” Ajatus,

raskas askel tervapadassa

vai

perhosen siipien kevyt heilahdus?

– Sinä päätät ”