Ajatuksia vuoden vaihtuessa

Kaikki vuodet eivät jää yhtä hyvin mieleeni kuin tämä vuosi. Mieleenpainuva se on sekä negatiivisella että positiivisella tavalla, kuitenkin painottuen sinne positiiviselle puolelle. Jos ei ole alamäkeä, ei ole myöskään ylämäkeä ja elosta tule tasapaksua harmaata puuroa. Välillä jyrkimmässä alamäessä on vaikeaa miettiä sitä seuraavaa ylämäkeä ja luottaa siihen, että tie tulee vielä nousemaan. Ilman toivon pilkahdusta paremmasta, joudumme kuitenkin vain syvemmälle synkkyyteen, jyrkemmän alamäen vietäväksi.

Kaikilla on päiviä, jolloin kohtalo jakaa käteen huonot kortit. Surkuttelun, syyttelyn ja katkeroitumisen sijaan toivon sinun katsovan kortteja uudelleen. Ovatko ne todella aivan surkeimmasta päästä vai löytyykö sieltä kuitenkin jokin ”valttikortti” jonka varassa elämä kannatteleekin sinua eteenpäin jämähtämisen tai jyrkän alamäen sijaan. Tällainen valttikortin kaltainen voimavara voi olla esim. ystävä, positiivinen asenne, vahva itsetunto, harrastus, luonnossa liikkuminen, työ tai lemmikkieläin.

Vuoden vaihtuessa tulee mietittyä kulunutta vuotta sekä toiveita ja tavoitteita uuteen vuoteen. Jos jokin juttu ei toimi, kannattaa se heivata pois. Toisille sopii suunnan vaihto kertarysäyksellä ja toiset pudottavat toimimattomia tai vahingollisia toimintatapoja vähitellen. Jos elämä tuntuu sujuvan hyvällä meinigillä suotuisaan suuntaan, anna sen mennä! Älä turhaan jarruttele tai pohdi ympäristön mielipiteitä.

Vaikka uusi vuosi on perinteisesti lupausten ja suunnan muutosten aikaa, niin muistathan, että yhtälailla jokainen päivä voi olla uusi alku. Vain tämän hetken tekemisilläsi on merkitystä, eiliset ovat menneet ja tulevia ei ole vielä tullutkaan. Tee siis juuri tänään ainakin jotakin sinulle merkityksellistä, jotakin tärkeää joka tekee sinusta onnellisen <3

Miltä Sinun junamatkasi näyttää?

Me jokainen olemme omanlaisella elämän junamatkalla. Toisilla juna tuntuu juuttuneen jollekin asemalle, eikä tunnu saavan vauhtia lähteekseen. Maisema ei vaihdu, tehtävät pysyvät samoina päivistä toiseen eikä mikään innosta. Ratakin tuntuu vain kapenevan.

Vastakohtana tälle, joidenkin ikkunasta maisema vilistää niin hurjaa vauhtia, ettei pikajuna meinaa pysyä raiteillaan. Mihinkään ei ehdi kunnolla paneutua, kiire alkaa vaikuttaa jo fysiikkaankin eikä meinaa ehtiä nukkua.

Olit sitten millaisessa junassa tahansa, niin tiedäthän, että matkustamisen sijaan voit mennä kuljettajaksi kuljettajan paikalle. Tällöin olet itse määräämässä junan suunnan, nopeuden ja kuka kanssasi matkustaa.  Jos tuntuu, että junassasi on liian monta matkustajaa, kuljettajaa ja suunta sekä nopeuskin ovat aivan pielessä, voit aina vetää hätäjarrusta ja viheltää matkan hetkeksi poikki.

Mihin oikeasti haluan mennä? Minkälaisin pysähdyksin? Minkälaisella asenteella, tunteella ja vauhdilla? Kenet otan kyytiini mukaan? 

Muista, että tämä elämä on Sinun junamatkasi. Toivoisin, että se myös näyttää Sinulta ja olet itse kuljettajan paikalla <3 

Iloitaan pienistä jutuista

Olen hyvin innostuvaa sorttia ja pääosin aina hyvällä tuulella. Toki kovissa kivuissa tai muuten heikkona on välillä ollu vaikeaa löytää se iloisuus, mutta kyllä sekin onnistuu, kun hiukan näkee vaivaa. Silloin pitää erikseen miettiä mistä voisi olla iloinen, jos se ei automaattisesti putkahda mieleen. Tosin kivuissa ja säryissäkin tuli monesti naurettua, kun kortisonilääkkeiden aiheuttaman ylikierrostilan johdosta sähelsin mitä milloinkin.

Nyt, kun voin paljon paremmin, olen joka päivä haltioissani monista asioista, ihan pienistäkin. Teinien (ehkä jonkun muidenkin 😉 ) mielestä se menee jo välillä yli ja hipoo ärsyttävyyden rajaa. Ärsyttävyyden uhallakin aion jatkaa innostunutta ja positiivista meininkiä. Se on osa minua.

Jokainen katsoo maailmaa omien ”silmälasiensa” läpi ja näkee sen mukaan maailman omanlaisenaan. Mitä, jos vaihtaisit iloisen pirtsakat ”linssit” laseihisi ja alkaisit katsoa maailmaa hiukan uusin silmin?

Itse olin innoissani ja iloissani tänään mm. seuraavista asioista:


Kana oli jättä nyt koristeen aamupalaani 

 


Vasen käsi on 43 vuotta joutunut elämään oikean varjossa, mutta nyt olen koittanut ryhtyä enemmän vasenkätiseksi. Tänään vasen sai leipoa piparit ja vielä koristellakin ne.

Uusia ja vanhoja asiakkaita
Mieheni viesti minulle <3 

Sairastumiseni nivoutuminen astrologiaan

Minulla oli ilo olla Seppo Tanhuan haastateltavana ja kävimme läpi kulunutta vuotta myös astrologisesta näkökulmasta. Todella mielenkiintoista huomata miten elämänkäänteet näkyvät astrologiassa. Se, kun ei ole minulle ihan hirmuisen tuttua osa-aluetta. Suosittelen tutustumaan omaan tähtikarttaan. Siitä avartuu eteesi ihan uusi maailma.

Linkin videoon löydät ohesta. Jännittyneenä tuli puhuttua välillä takellellen, akustikusneurinooma -sanakin unohtui mainita…. 😉 Toivon, että tärkein välittyy eli:

ELÄ HETKESSÄ JA NAUTI JOKA SEKUNNISTA!

https://www.facebook.com/astroilua/videos/205565470361579/?q=astro.fi&epa=SEARCH_BOX

Jos et vielä ole tutustunut tarinaani tarkemmin, se alkaa tästä:

https://hoitohuonesinja.fi/pieni-henkilokohtainen-maanjaristys/