Kaikki ei aina mene hyvin, mutta onko asiat silti kovin huonostikaan?

Luulin, että tän päivän postaukseni olisi täynnä JEE JEE -meininkiä ja riemunkiljahduksia.  En oikeastaan ajatellut edes muuta vaihtoehtoa. Olin magneettikuvakontrollissa pari viikkoa sitten Akustikusneurinooman tiimoilta ja lääkäri soitti eilen tuloksista. (Jos et ole seurannut mun tarinaa sairastumisesta, niin voit käydä lukasemassa siitä: Pieni henkilökohtainen maanjäristys  ja painamalla Seuraava > pääset lukemaa tarinaa eteenpäin)

Toki tiedossa oli, että kasvain saattaa kasvaa takaisin ja olen tavannut henkilöitä joilta se on leikattu useammin kuin kerran. Silti yllätyin, kun lääkäri kertoi, että jossain kohdassa kuulohermoa oli havaittavissa lisääntynyttä kasvua. Voinnissani siitä ei ole ollut mitään viitteitä. Käsi on vaihtelevasti kömpelö ja kipeä kuten ennenkin. Tasapainoni on jopa kehittynyt vielä viime kesästä ja pyöräilykään ei tunnu enää niin hurjalta. Valon lisääntymisen myötä jaksaminenkin on mielestäni paremmalla tolalla. Kasvaimen pieni kasvu ei siis vielä aiheuta minkäänlaisia lisäoireita. Siksi on tietysti hienoa, että sitä magneettikuvilla seurataan.

Lääkäri kertoi, että vielä ei tarvitse ryhtyä minkäänmoisiin hoitotoimenpiteisiin, josta olen (ja varmasi perhekin on) suunnattoman kiitollinen. Edellinen leikkaus vajaan kahden vuoden takaa on vielä tuoreessa muistissa. Lääkärit pitävät yhteispalaveria toukokuussa siitä miten tiheään nyt päätäni kuvaillaan.

(Kuva on kesäkuulta 2018)

Eilinen päivä meni alavireisin fiiliksin. Millä nopeudella kasvain mahtaa jatkossa kasvaa? Kuinka pian joudutaan toimenpiteisiin? Mietin jo kumpaan vaihtoehtoon kallistuisin sädehoitoon vai leikkaukseen; kummassakin on riskinsä.

Onneksi pitkään ja hyvin nukutun yön jälkeen tänään fiilis oli jo parempi. Aamulla pohdin asioita uudelleen. Jos TÄLLÄ HETKELLÄ ei ole aihetta toimenpiteisiin, niin miksi edes vatvon milloin se hetki sitten mahtaa olla, koska sitä en voi mitenkään tietää. Miksi mietin toimenpidevaihtoehtoja, jos kasvain ei tuosta juuri kasvakaan eikä sitä tarvitsekaan koskaan hoitaa? En voi tietää sitäkään. Onko mulla nyt asiat oikeasti jotenkin huonommin kuin vuorokautta aiemmin jolloin en tiennyt kasvaimen kasvusta? Ei oikeastaan.

Summa summarum. Erilaiset asiat suistavat meidän välillä pois raiteiltaan. Toisinaan tietysti asia on kriittinen ja juuri sillä hetkellä ”tilanne päällä”, mutta välillä on myös tilanteita, jotka pohdiskelujen jälkeen eivät olekaan niin isoja mörköjä kuin ensisilmäyksellä näyttää. Me luomme vain ajatuksissamme niistä valtavia pelottavia skenaarioita joiden toteutumisesta ei ole mitään takeita ja kasaamme päällemme valtavia kivenlohkareita, joita oikeasti ei olekaan.

Nyt kysyn siis itseltäni mahdollisimman usein: Onko minulla jokin huonosti tässä hetkessä? Jos ei ole, niin pyrin nauttimaan kyseisestä hetkestä ja olotilastani parhaani mukaan ja etenen positiivisin fiiliksin kuten aiemminkin. Koitan myös lepäillä enemmän. Kehollahan on paremmat mahdollisuudet normaaliin tasapainoiseen toimintaan, kun sillä on riittävät resurssit. Tasapainoiseen olotilaan auttavat myös energiahoidot ja niitä meinaan kohdistaa enemmän juuri kuulo-tasapainohermon alueelle.

Näillä resepteillä mennään eteenpäin 🙂