Hyvät teot kasvattavat yhteisöllistä hyvää

Hyvän teon tekeminen tuo hyvän mielen sekä antajalleen että saajalleen. Hyvän tekeminen myös tarttuu. Kun näemme erilaisia auttamisen tapoja, tunnemme empatiaa ja halua itsekin auttaa. Vaikka olisikin pääosin itsekseen pärjäävä sorttia (kuten minä 😉 ), ei voi koskaan tietää millaisiin olosuhteisiin joutuu ja tarvitsee itse apua. Itselläni on ollut viime viikot melkoista luxusta tavalliseen arkeen verrattuna. Olen ollut superkiitollinen saamastani tuesta ja avusta. Lehti odottaa aamulla pöydällä, aamupalat ja ruuat tehdään suurimmaksi osaksi valmiiksi ja pyykit hoituvat viikattuna kaappiin. Sanoinkin yhtenä päivänä, että koen olevani hotellissa. Tosin mieluusti olisin siellä ilman jalkakipsiä. En tiedä miten muu perhe suhtautuisi ajatukseen, jossa jokaisella olisi viikon verran aina ”hotellielämää” ja toiset hoitaisivat silloin kaikki kotityöt ja velvollisuudet. Tulisi lisää kotitöitä muihin viikkoihin, mutta vastaavasti yhden saisi olla tekemättä mitään.

Tampereen yliopiston tutkimuksen mukaan jo alle vuoden ikäiset lapset tuntevat empatiaa. Huomattiin, että mitä kiinnostuneempi vauva oli ihmiskasvoista, sitä auttamishaluisempi hän oli kaksivuotiaana. Ne vauvat, jotka olivat vähemmän kiinnostuneita kasvoja kohtaan, osoittivat nelivuotiaina enemmän tunnekylmyyttä. Vanhemmilla ja ympäristöllä on iso rooli empatian ja auttamishalun kehittymisessä, mutta osansa on myös perimmällä.

Pääosin auttaminen ja empatia ovat hyvästä, mutta joskus toisen puolesta tekeminen, töiden jakaminen tai auttaminen ei tuokaan hyvää fiilistä. Silloin kannattaa miettiä mistä tämä voisi johtua. Ehkä olet tehnyt liikaa omien voimiesi kustannuksella etkä ole hennonnut sanoa ei. Auttaminen voi myös puuduttaa, jos siitä ei ikinä saa kiitosta, vaan työtapaa ja lopputulosta arvostellaan väheksyen. Tällöin kannattaa ottaa aikalisä, kuulostella omia voimiaan ja suunnata ehkä auttaminen johonkin toiseen osoiteeseen, jossa sitä oikeasti tarvitaan ja arvostetaan. Negatiiviseksi auttaminen käy myös silloin, kun avun saajan taitoja väheksytään tai hänen edistystään rajoitetaan tekemällä liikaa toisen eteen. Pitää hieman tarkkailla toisen eleitä ja tunnetiloja ja vaikka keskustellakin missä voi auttaa ja minkä toinen haluaa tehdä itse.

 

Vanha intiaani kertoo tarinaa lapsenlapselleen:

”Sisälläni taistelee kaksi sutta. Toinen on paha, vihainen, ahne, kateellinen, ylimielinen ja raukkamainen. Toinen on hyvä. Se on rauhallinen, rakastava, vaatimaton, antelias, rehellinen ja luotettava. Samat sudet käyvät taistoaan myös sinussa ja kaikissa muissa ihmisissä.”

Lapsi miettii hetken ja kysyy:

”Kumpi susi voittaa?”

Isoisä:

”Se, jota ruokit”

Vapaus valita

Meillä on nykyään huikea määrä kaikkea mistä voi valita miellyttävimmän, halvimman, suurimman, värikkäimmän, käytännöllisimmän, vähäkalorisimman tai suosituimman vaihtoehdon. Mutta mitä sitten, kun valinta meneekin pieleen tai juuri se mitä haluaisimme onkin loppu valikoimista. Tai vielä pahempaa, kun emme jonkun fyysisen vamman tai sairauden takia pysty valitsemaan sitä mitä haluaisimme tai meillä ei vain ole rahaa siihen. Harva muistaa niissä kohdin, että meillä on myös silloin vapaus valita. Nimittäin vapaus valita, miten suhtaudumme asiaan. Se onkin ainut vapaus, jota kukaan ei koskaan voi meiltä pois ottaakaan. Ajatelkaa miten tärkeä asia ja miten unholaan se välillä jää.

Tällä hetkellä itsellänikin on toisinaan haasteita tämän asian kanssa. Syksyisen Akustikusneurinoomaleikkauksen jäljiltä en ehtinyt vielä kuntoutua kunnolla, kun mursin jalkani. Nyt erilaiset valinnat ovat kutistuneet aika vähäisiksi verrattuna normaaliin. On käytettävä luovuutta, mietittävä mitä mukavaa pystyy tekemään ja hyväksyttävä fyysiset rajoitukset. Välillä harmittaa tai tylsistyttää, mutta onneksi olen pystynyt pitämään päävireen positiivisena.

Päivittäin jokainen kohtaa asioita joihin emme voi vaikuttaa, kuten muiden autoilijoiden törttöily, mahdollinen tietyö, rankkasade, työkaverin töykeät kommentit tai vaikkapa pyörävarkaus. Toiselle voi sattua yksi näistä tapahtumista ja se suistaa hänen päivänsä raiteiltaan ja aiheuttaa kiukkua ja ärsytystä koko päiväksi. Toiselle voi tapahtua nuo kaikki sattumukset ja hän on edelleen illalla hyväntuulinen ja viheltelee mennessään. Olosuhteet voivat olla samat tai toisella asiat voivat jopa olla paljon huonommin,  suhtautumistapa on kuitenkin se mikä ratkaisee.

Itävaltalainen Viktor Frankl joutui keskitysleirille ja havaitsi, että hirvittävimmissäkin olosuhteissa ihmisillä on vapaus valita asenteensa, oli tilanne mikä hyvänsä. Niillä, jotka auttoivat toisia ja pitivät positiivista asennetta yllä, oli paremmat mahdollisuudet selvitä kuin niillä, jotka menettivät uskon tulevaisuuteen.

 

 

”Jos et pidä jostain, muuta se. Jos et voi muuttaa sitä, muuta ajattelutapaasi”

– Mary Engelbreit