Neurokirurgin tapaamista odotellessa…

Päätin koittaa keskittyä arjen askareisiin ja toimia muutenkin niin normaalisti kuin suinkin. Olen melkoinen häärääjä luonteeltani, mutta hosumiselta ja touhuilta meni nyt pohja. Osin touhujen hidastuminen johtui siitä, että vointini ei sallinut tehdä kuin pienempiä hommia ja vähän kerrallaan.  Aloin myös ajatella, mitä väliä sillä on, onko kengät järjestyksessä eteisessä tai kaikki rikkaruohot kitketty? Kukaan tuskin kärsii vakavasti, jos muutamaan viikkoon ei imuroida. Teinit pärjäävät varmasti joskus puolivalmiilla ruuallakin, vaikka aiemmin olin ollut sitä vastaan. Ainut mikä hiukan aiheutti tekemisen painetta oli kuukauden päästä olevat ylioppilasjuhlat. Tosin vieraat varmasti ymmärtäisivät, jos tarjoilut ovat niukemmat kuin yleensä meillä juhlissa, kaikki  jalkalistat ja valaisimet eivät ole pyyhitty pölyistä tai piha on harjaamatta. Tärkeysjärjestys oli nyt toinen. Terveys ja oma vointi sijalla YKSI!

Magneettikuvien kuulemisen ja neurokirurgin ajan välissä oli siis kaksi viikkoa aikaa. Moni kysyi eikö se tunnu ikuisuudelta tässä kohtaa, kun odottelee suunnitelmaa mitä kasvaimelle tehdään. Mielestäni se oli hirmuisen lyhyt aika, kun halusin energialla hoitaa kasvaintaa. Olin tyytyväinen, että se oli edes se kaksi viikkoa. Suurin osa varmaan pohtii miten ikinä kuvittelin energialla saavani oireet ja kasvaimen pienemmiksi. Toisille koko energiahoito on vieläkin kovin vierasta. Itse kuitenkin henkilökohtaisesti tiedän energiahoidon auttaneeen vakavimmissakin sairauksissa, vaikka sellaista me hoitajat emme tietenkään voi luvata kellekään. Tosin lääkärikään ei voi aina luvata juuri määrätyn lääkkeen tai hoidon vaikuttavan kyseisellä potilaalla. Kaikki me olemme kovin yksilöllisiä. Itse hoidin taannoin energialla asiakasta, jonka omaiselle kolme eri neurologia oli todennut, ettei mitään ole enää tehtävissä ja papin kutsumista kannattaisi seuraavaksi harkita. En tiedä auttoiko energiahoitoni vai jokin muu, eikä sillä tässä kohtaa ole sinäänsä väliä. Pääasia on, että asiakas syö, liikkuu, puhuu ja on muutenkin nyt omatoiminen. Jos ihmeitä tapahtuu muille, miksi ei myös minulle.

Lisätietoa energiahoidosta sekä asiakaskokemuksia

Lisätietoa kaukohoidosta sekä asiakaskokemuksia

Heti ensimmäisenä iltana hoidin itseäni pitkään. Ehkä vähän liiankin pitkään, koska aamuyöhön asti kärsin melko kovasta takaraivosärystä. Vaihtelin päivittäin hoidon kohdetta; milloin se oli kuulohermo, milloin kasvohermo tai tasapainon parantuminen tai niskan ja käden vetreytyminen.  Kuulohermon energioioiden taustalla tuntui eniten tulehdus. Jokin oli siis tulehduttanut kuulohermon ja se alkoi kasvattaa isompaa “möykkyä” itselleen.

Muina energisinä ongelmina tuntuvati niskan, kaulan ja hartioiden lihakset sekä hermot. Faskiat olivat myös pahasti jumissa oikealta puolelta aina takareiteen asti. Myönnän, että en ole pitänyt huolta ergonomisista asennoista ja niska- ja hartiaseutu ovat usein jumissa. Lisäksi kaatumisen aiheuttamat vauriot ovat luultavasti vielä provosoineet tulehdusta. Kasvaimen taustalla tuntui lisäksi korvien energiakierron häiriintymistä sekä aluksi myös uupumista. En ole kokenut itseäni mitenkään uupuneeksi ja työnikin on ihan unelmatyötä. Tosin, jos tarkemmin ajattelee, niin olen pitänyt enemmän kuin kolme päivää lomaa viimeksi vuoden 2015 kesällä….Vaikka asiakkaita ei olisikaan, niin täytän päiväni “blogikirjoitusten” suunnittelussa, niiden kirjoittamisessa tai valokuvaamisessa, laskujen kirjoittamisessa asiakkaille, kirjanpidollisilla asioilla, tuotteiden postituksella, hoidossa tarvittavien pyyhkeiden, tyynyliinojen, lakanoiden pesulla…No, mutta nyt tuli ainakin opittua loman tärkeys kantapään kautta 😉 

Oloni alkoi pikkuhiljaa kohentua. Jossain kohdin tajusin, että kannattaa ehkä hoitaa koko Siniäkin ja siinä kohdin huomasin energiakenttäni olevankin ihan vinksallaan. Oikealla puolella ei ollut “ketään kotona”. Ilmankos oireita oli sillä puolella. Monesti onnettomuudet, kaatumiset yms loukkaantumiset saavat energiakentän vinksalleen. Piti siis keskittyä senkin korjaamiseen.

 

Viikon verran vointi meni mielestäni eteenpäin ja takaraivon jomotus ja paine vähenivät ja muutenkin niska alkoi tuntua hieman paremmalta. Enää ei tuntunut siltä kuin olisi tarvinnut tukikaulusta jaksaakseen pitää niskaa pystyssä. Kuulohermo ei myöskään vetänyt niin ärhäkästi energiaa ja siellä ollut “möykky” energioissa tuntui pienemmältä. Huimausta oli kuitenkin edelleen ja suurin ongelma oli kasvojen ja oikean käden puutuminen. Pelkkä hiusten pesu oli liikaa. Kasvot ja käsi alkoivat puutua. Oireet olivat siis osin kasvaimesta ja osin niskasta, mutta välillä oli vaikea erottaa mikä on mistäkin.

Tilanteeni mietitytti minua hiukan, mutta päävireeni oli edelleen positiivinen. Jonkun mielestä olin ehkä liiankin positiivinen, hieman epärealistinenkin. Koin, että minun on nyt höyrypään lailla oltava sitä mieltä, että kasvain pienenee, jotta se todella voisi tapahtua.  Välillä oli kuitenkin hetkiä, jolloin mietin, että jääkö tästä jotain pysyviä ongelmia ja miten hoidan enää asiakkaita. Silloin taas piti keskittyä tähän päivään. Ei kannata murehtia mitään mikä on joskus tulevaisuudessa, kun oletettavia vaihtoehtoja on taatusti useita. Lopulta voi käydä niin ettei niistä toteudu yksikään vaan jokin vaihtoehto mitä ei ole osannut aavistaakaan. Energian ja ajan tuhlausta siis moinen.

        

      

 

Neurokirurgin aika tuli ja menimme vastaaanotolle mieheni kanssa molemmat. Hän näytti meille tarkemmin magneettikuvia ja kieltämättä kolmen sentin kasvain takaraivolla näytti aika hurjalta. Kuvien mukaan kasvain oli niin suuri, ettei ollut vaihtoehtona muu kuin leikkaus  ja se luokiteltiin vielä kiireelliseksi. Mahdollinen leikkausaika olisi noin kolmen viikon päästä. Akustikusneurinooma on sen verran harvinainen ja suht suurikin leikkaus eri asiantuntijoineen, että lääritiimi sopii vuodeksi eteenpäin mahdolliset leikkausajat. Niitä on Tyksissä noin kerran kuussa. Omani olisi siis kesäkuun alussa. Sitä ennen pitäisi ottaa tukku erilaisia testejä ja vielä erikseen pään magneettikuva. Nythän oli kuvattu varsinaisesti vain niskaa kaatumisen takia.

Neurokirurgi kävi myös läpi mahdolliset riskit. Heti ensitöikseen hän selitti, että kuuloa tuskin pystytään pelastamaan. Se ei kuulostanut pahalta. Yhdellä kuulevalla korvalla varmasti selviän arjesta. Toinen yleinen vaiva on kasvohermon halvaus ja osalla se jää valitettavasti pysyväksi. Siinä on tietysti ikävää kosmeettinen haitta, mutta suuremmaksi ongelmaksi muodostuisi se, ettei silmäluomea saa kiinni ja silmä kuivuu. Muita ongelmia saattaisi tulla huimauksen ja päänsäryn kanssa. Ja, kun kerran minulla jo oli kömpelyyttä oikean käden kanssa, kasvaimen takia, niin kukaan ei tietysti osaa sanoa jääkö siitä pysyviä vaurioita. Lääkärikäynneissä on se huono puoli, että ne saavat hetkeksi mielialan alas faktoillaan ja kuvillaan, mutta tokihan todellinen tilanne ja riskit on käytävä läpi ettei tule suuria yllätyksiä. Keskityin siis käsillä olevaan  hetkeen, jossa oloni oli kuitenkin suht hyvä 🙂 

Pieni henkilökohtainen maanjäristys

4.5.2018 astuin melko reippain mielin lääkärin huoneeseen. Olin valmistautunut kysymykseen voinnistani ja kertoisin voinnin olevan astetta parempi, kun alkuviikosta. Huimaus oli hieman vähentynyt, niska liikkui paremmin ja takaraivon kummalliset jomotukset olivat hieman lieventyneet. Lääkäri ei kysynyt vointiani, vaan meni heti asiaan. “Hyvä, kun tuli magneettikuvat otettua”, hän totesi. Tiesin siinä kohtaa, että niistä siis löytyi jotain. Luultavimmin niskan retkahdusvamma ajattelin. Ei, ei ollut se. Lääkäri aloitti nikamien madaltumista. Pieniä madaltumia eri nikamissa ja yhdessä isompi. Ei kuitenkaan pahasti paina hermoja, joten jumppa riittänee toipumiseen. Tämä olisi riittänyt minulle, mutta lääkäri jatkoi. “Sitten se toinen löydös”. “Siis mikä löydös?!?!!”, ihmettelin.

“Oikealla takakuopassa on soikea noin 3cm kokoinen ekspansio, joka painaa ponsia ja pikkuaivoja”. En ymmärtänyt kuin sanan pikkuaivot. Eikä kuulostanut todellakaan hyvältä, että jokin painaa niitä. Lääkäri alkoi tarkentaa. Laajenema on todennäköisesti kuulohermon kasvain, Akustikusneurinooma, joka painaa aivosiltaa, pikkuaivoja ja hermoja. KASVAIN?

Miten löydös voi olla kasvain? Olin kaatunut noin kuukautta aiemmin omalla pihallani viimeiseen pieneen jäälaikkuun. Sen jälkeen aloin pikkuhiljaa oireilla. Tuli huimausta, niskaa sekä takaraivoa särki ja niissä tuntui erikoista jäykkyyttä tai painetta. Muutaman kerran aiemminkin oli ollut huimausta, mutta se oli itsekseen poistunut ja oletin sen johtuvat kireistä niskan lihaksista. Nytkin luulin oireiden johtuvan tuosta kaatumisen aiheuttamasta niskan venähdyksestä tai nytkähdyksestä. Päätäni en ollut lyönyt, joten en pelännyt mitään suurempaa aivoihin kohdistuvaa vammaa. Koitin ensin kotikonstein pärjätä huimauksen kanssa. Mies on hieroja ja hän koitti saada lihakset mahdollisimman hyvään kuntoon. Ne eivät kuitenkaan tuntuneet reagoivan hierontaan juuri mitenkään. 

Itse koitin samaan aikaan energiahoidolla parantaa energian virtausta niska-hartiaseudulla ja muutenkin. Energia pyrki hakeutumaan myös korvaan ja mietin olisiko minulla sittenkin tasapainoelimessä jokin tulehdus, joka aiheuttaa hiumauksen. Näihin aikoihin kasvojen oikealle puolelle tuli kummia tuntemuksia, kuin hammaslääkärin puudutuksen jälkimaininkeja. Kokeilin energialla hoitaa erikseen määrättyjä hermoja ja kasvohermon energian kulussakin tuntui olevan ongelmia. 

Tässäkään kohden ei todellakaan tullut mieleen, että siellä missään olisi kasvain. Oletin vain hermojen olevan kertakaikkiaan niin jumissa tai vaurioituneen, että fiksaamiseen menee aikaa. Oloni koheni hieman, mutta ajattelin vielä varata traumatologilta ajan. Jos niska on sittenkin retkahtanut kaatuessa. Oikea käteni oli meinaan välillä kummallisen kömpelö. Sen huomasin vain hetkittäin, mutta oikeakätisenä aistin sen herkästi.

Yleensä olen hyvinkin tietoinen ympäristön tapahtumista ja haluan näyttää suht hyvältä kulkiessani “ihmisten ilmoilla”. Magneettikuvien tulosten kuuntelun jälkeen poistuessani lääkärinhuoneesta en välittänyt tippaakaan miltä näytin. Silmät olivat itkemisestä punaiset ja meikit valuneet. Istahdin oven ulkopuolella olevalle tuolille. Laitoin ensimmäisiä viestejä perheelle sekä muille lähimmäisille ja osa olikin jo kysellyt miten meni. Sain koottua itseän vähän, jotta pääsin kassalle maksamaan käynnin. Autolla ajo vaati aikamoisia ponnisteluja, enkä löytänyt heti oikeaa reittiä. Olisi hienoa, jos lääkärikeskuksessa olisi isompien uutisten jälkeen joku joka juttelisi hetken ja tarkistaisi ajokunnon. Näin jälkeenpäin ajateltuna itse en ehkä ollut ajokuntoinen, vaikka lähimmäisille puhelimessa niin väitinkin.

Päivän mittaan sain vastata useisiin puheluihin ja viesteihin, olinhan mennyt ilmoittamaan magneettikuvastani Facebookissa. Kaikki siis tiesivät minun olleeni kuvissa. “Miten meni?”, “Toivottavasti tuli hyviä uutisia”, “Joko vastaus tuli?”, “Löytyikö mitään?”… Illalla alkoi tulla jo ähky enkä jaksanut vastata kaikkiin puheluihin. Kaikki olivat kyllä kovin ystävällisiä, tarjosivat apua tai keskustelutukea, mutta itse en vaan jaksanut vatvoa asiaa sadatta kertaa. Päässäni on KASVAIN ja piste. Tällä hetkellä ei tiedä mitään jatkosta enkä jaksa yhtään arvuutella hoitovaihtoehtoja tai muutenkaan mitään tulevaisuudestani. Traumatologi ei ollut alan asiantuntija ja kertoi ettei hän osannut sanoa tarkemmin hoidoista eikä leikkauksesta. Kuulohermon kasvain on kuitenkin sen verran harvinainen, ettei lääkäri välttämättä törmää sellaiseen koko työssäoloaikana. Traumatologi suositteli ajan varaamista neurokirurgille, jonka kanssa voisin pohtia mitä kasvaimelle tehdään. Valitettavasti ensimmäinen vapaa aika oli kahden viikon päästä, joten se aika menisi vielä epätietoisuudessa. Lääkäri kielsi myös googlettamasta aiheeseen liittyvää materiaalia. Luin vain ihan pienen pätkän kuulohermoon kasvaimeen sairastuneen naisen tarinaa. Hän tarvitsi leikkauksen jälkeen aluksi apua kaikessa ja lopulta hänestä tuli työkyvytön. Ei siis enempää googlea!

Muutama tunti alkushokin jälkeen pidin itseni kanssa palaverin. Jos olen kerran oman elämäni ”pomo”, niin päätän siis miten ja millä mielellä mennään eteenpäin. Pidän itseäni positiivisena ihmisenä, joten miksi sen pitäisi muuttua. En anna kasvaimen määräillä minua. Tästä selvitään! Toivotavasti vielä ilman leikkaustakin.

Päätin laittaa kaiken energiani vointini kohentamiseen ja kasvaimen kutistamiseen. Mies ja lapset olivat myös positiivisella asenteella. Tämä olisi vain hetken takaisku ja kohta elämä normalisoituu. Otin yhteyttä pariin energiahoitajaan ja sovimme tekevämme yhteistyötä tämän asian kanssa. Molemmat lähettäsivät minulle energiaa kuurin verran ja itse koittaisin joka päivä hoitaa itseäni. Olin kuin 90-luvun TV sarjan gladiaattori tai jenkkifutis pelaaja, joka on nyt asemissa ja tähtäimenä vain yksi asia. TOUCHDOWN!