Positiivisuuskulho

Vuoden vaihde saa monet tekemään lupauksia. On toki hyvä tehdä ryhtiliikkeitä, jos joku asia tuntuu olevan huonolla mallilla. Lupauksista voi kuitenkin tulla stressiä tai huonoa omatuntoa, jos niiden toteutus tuottaa vaikeuksia. Keskityttäiskö ennemmin siihen mikä on hyvin ja kohdillaan? Sopisiko sun vuoteen 2019 paremmin positiivisuuskulho?

Kulhoon on tarkoitus kerätä päivittäin tai viikoittain yksi positiivinen kohokohta. Niiden ei tarvitse olla mitään ihmeellisiä eikä ole tarkoitus alkaa suorittaa jotain erikoisia tehtäviä kulhoa varten. Tällaisia onnellisuuden ja hyvänmielen tuojia voivat olla esim. soitto ystävältä, runon kirjoittaminen, onnistunut taatelikaakku, avulias työkaveri, ulkoilu metsässä…

Positiivisia lappusia voit kerätä ihan yksikseenkin tai voit haastaa koko perheen tai työyhteisönkin mukaan. Mikä sen ihanampaa vuoden lopussa kuin lukea kymmeniä tai jopa satoja positiivisia juttuja kuluneesta vuodesta.

Miltä Sinun junamatkasi näyttää?

Me jokainen olemme omanlaisella elämän junamatkalla. Toisilla juna tuntuu juuttuneen jollekin asemalle, eikä tunnu saavan vauhtia lähteekseen. Maisema ei vaihdu, tehtävät pysyvät samoina päivistä toiseen eikä mikään innosta. Ratakin tuntuu vain kapenevan.

Vastakohtana tälle, joidenkin ikkunasta maisema vilistää niin hurjaa vauhtia, ettei pikajuna meinaa pysyä raiteillaan. Mihinkään ei ehdi kunnolla paneutua, kiire alkaa vaikuttaa jo fysiikkaankin eikä meinaa ehtiä nukkua.

Olit sitten millaisessa junassa tahansa, niin tiedäthän, että matkustamisen sijaan voit mennä kuljettajaksi kuljettajan paikalle. Tällöin olet itse määräämässä junan suunnan, nopeuden ja kuka kanssasi matkustaa.  Jos tuntuu, että junassasi on liian monta matkustajaa, kuljettajaa ja suunta sekä nopeuskin ovat aivan pielessä, voit aina vetää hätäjarrusta ja viheltää matkan hetkeksi poikki.

Mihin oikeasti haluan mennä? Minkälaisin pysähdyksin? Minkälaisella asenteella, tunteella ja vauhdilla? Kenet otan kyytiini mukaan? 

Muista, että tämä elämä on Sinun junamatkasi. Toivoisin, että se myös näyttää Sinulta ja olet itse kuljettajan paikalla <3 

Sairastumiseni nivoutuminen astrologiaan

Minulla oli ilo olla Seppo Tanhuan haastateltavana ja kävimme läpi kulunutta vuotta myös astrologisesta näkökulmasta. Todella mielenkiintoista huomata miten elämänkäänteet näkyvät astrologiassa. Se, kun ei ole minulle ihan hirmuisen tuttua osa-aluetta. Suosittelen tutustumaan omaan tähtikarttaan. Siitä avartuu eteesi ihan uusi maailma.

Linkin videoon löydät ohesta. Jännittyneenä tuli puhuttua välillä takellellen, akustikusneurinooma -sanakin unohtui mainita…. 😉 Toivon, että tärkein välittyy eli:

ELÄ HETKESSÄ JA NAUTI JOKA SEKUNNISTA!

https://www.facebook.com/astroilua/videos/205565470361579/?q=astro.fi&epa=SEARCH_BOX

Jos et vielä ole tutustunut tarinaani tarkemmin, se alkaa tästä:

https://hoitohuonesinja.fi/pieni-henkilokohtainen-maanjaristys/

 

Miksi toinen toipuu ja toinen ei?

Jos jollakulla olisi tähän yksiselitteinen vastaus, olisi hänellä taatusti Nobelin palkinto. Sairaudesta, tapaturmasta tai onnettomuudesta toipuminen on kovin monisäikeinen tapahtuma. Seuraavat pohdinnat ovat omiani, eikä niiden kanssa tarvitse olla samaa mieltä. Toivoisin kuitenkin, että mietit omalta osaltasi miksi olet toipunut jostakin tai mikä saattaa olla syynä, että jokin vaiva ei tunnu poistuvan ja ongelma on jäänyt pysyväksi, mihin suuntaan elämäsi muuttui sairauduttuasi tai vammauduttuasi?

Yhtenä suurimmista tekijöistä toipimisen polulla pidän positiivisen asenteen omaamista. Energia virtaa ihan erilailla mielessä ja ihan kudostasolla asti, kun olet sillä mielellä, että tästä toivutaan. Vaikka täydellistä toipumista ei olisi luvassakaan, kannattaa keskittyä niihin pieniin asioihin, jotka topumisessa menevät eteenpäin, iloita niistä ja olla kiitollinen jokaisesta. Jos heti alkuun on sitä mieltä ettei tästä tule mitään, ihan turha yrittää, miettien lisäksi mitkä kaikki asiat ovat huonosti ja mitä kaikkea oon menettänyt, saa se melkoisen pysähdyksen aikaan. Tilannetta voisi verrata johonkin tehtävään, joka pitää suorittaa. Itsekukin voi miettiä miten tehtävä tulee sujumaan, jos ympärillä olijat kannustavat ja tsempaaavat tai toisaalta silloin, jos kaikki huutelevat ikävyyksiä, toteavat ettei tekemisestäsi tule mitään ja sinun on ihan turha yrittääkään.

On asioita joihin emme voi vaikuttaa, kuten saamamme geenit. Sairauden siemen saattaa olla meissä jo syntymästä saakka. Silloin suureen rooliin astuvat elintavat. Mitä terveellisemmin elää, sitä kauemmas saattaa sairastumistaan lykätä. Ryhtiliikkeen voi tehdä myös jo sairastuttuaaan, kuten itse tein selkärankareuman iskiessä. Tukeakseni immuniteettiani, vaihdoin ruokavaliota, otin säännölliseen käyttöön ravintolisät ja nyt olen kohta yhdeksän vuoden ajan porskutellut reuman suhteen oireettomana. Keho on kyllä fiksu ja osaa korjata itseään, kunhan sillä on riittävästi oikeanlaisia rakennuspalikoita. Akustikusneurinooma -leikkauksen jälkeen minulle oli selvää, että haluan tukea vointiani ruualla ja ravintolisillä. Tästä linkistä voit lukea toipilasajan ravinnosta ja mitkä olivat leikkauksen jälkeen itselleni tärkeimmät ravintolisät ja miksi. 

Ruokavalio ei yksissään riitä, vaan lisäksi muut hyvinvoinninperuspilarit eli lepo ja liikunta tulisi olla balanssissa. Toipuva keho tarvitsee runsaasti lepoa ja ”akkujen lataamista”. On erilaisia mahdollisuuksia levätä: Meditaatio, musiikiin kuuntelu, energiahoito, äänimaljarentoutus ja muut rentoutusmenetelmät tai ihan vain huilailu mukavassa asennossa mahdollisimman vähin ajatuksin. Kuntoutumisessa myös liike on tärkeää silloin, kun vointi jo sen sallii. Tällöin kudoksissa vaihtuu nesteet, tulehdustekijät pääsevät paremmin pois kehosta, lihakset ja nivelet saavat liikeratansa mahdollisimman hyvin takaisin.

Entä sitten, kun mielestään on positiivisella asenteella, elintavatkin ovat terveelliset ja silti toipuminen ei edisty. Voisiko syy olla siinä, että olet laiminlyönyt kuitenkin jollain tapaa itseäsi? Touhuat ja hössötät vaikka polvea särkee eikä tekeminen nappaa yhtään. Teet kaiken mitä muut odottavat, toivovat ja pyytävät sinun tekevän. Itsestähuolehtiminen jää takaa-alalle tai se on pakonomaista, suorittamisen tapaista, josta puuttuu rentous ja nautinto. Ensisijaisen tärkeää on kuitenkin muistaa, että tärkein henkilö olet SINÄ. Sinun tulisi tykätä itsestäsi niin paljon, että haluat itsellesi vain hyvää ja kohtelet itseäsi myös hyvin. Kun panostat itseesi ja toipumiseesi, on sinusta enemmän tukea ja apua myös muille.

 

Joskus sairaudesta tai onnettomuudesta jää pysyviä jälkiä. Silloin täytyy rakentaa itselleen uutta minuutta. Kuka olen nyt? Miten voisin elää mahdollisimman hyvää elämää uuden tilanteen kanssa, jotta en katkeroidu? Kysymys, joka mielestäni on myös hyvä esittää itselleen on: Miksi minulle jäi jäljelle tämä vamma tai sairaus? Tarkoituksena ei ole surkutella asiaa, vaan pohtia olisiko se kuitenkin jokin uusi mahdollisuus. Onko tarkoitus, että vaihdan työtä, harrastusta tai ajatusmaailmaa? Olisiko minulla annettavaa vertaistukihenkilönä muille vastaavassa tilanteessa oleville? Kirjottaisinko blogia kokemuksistani? Perustaisinko ryhmän, jossa sairaudesta voi keskustella saaden tukea ja apua? Tulisiko minusta liikunta-, näkö tai kuulorajoitteisten viestinviejä, joka edistäisi vammaisten palveluja? Kirjottaisinko positiivisia ja kannustavia runoja? Olenko se, joka vammasta huolimatta tai juuri sen vuoksi saa kanssaihmiset hyvälle tuulelle positiivisella elämänasenteellaan?

Jos toipuminen on yksin työlästä, voi aina turvautua ystävään, perheeseen tai ammattiapuun. Itse haluan osaltani energiahoidolla auttaa toipuvia saamaan lisää elinvoimaa ja energiaa, jotta itseparanemismekaniikka pääsee paremmin oikeuksiinsa. Olen vakuuttunut, että energiahoidolla on ollut iso rooli myös omassa toipumisessani. Vaikka ongelma olisi pysyväkin, voi energiahoito auttaa asian käsittelyssä ja siihen sopeutumisessa.

 

Kiitollisuus

Jokainen muistaa sanoa: ”Kiitos”, kun nousee ruokapöydästä, kun saa lahjan tai jotakin ojennetaan käteen. Mutta muistammeko kiitoksen myös muussa jokapäiväisessä elämässä. Erilaisista asioista saattaa tulla niin itsestäänselvyyksiä, että niistä kiittäminen unohtuu. Muutama vuosi sitten aloin ”treenata kiitollisuutta”. Alussa se oli todellakin enemmän treenausta kuin luonnostaan pulppuavaa tunnetta. Jotta aidosti on kiitollinen tarvitsee se tietysti myös tunteen.

Yksi harjoitus sopii jollekin ja toinen toiselle. Itse aloitin harjoittelun listaamalla päivän päätteeksi asioita joista olin kiitollinen. Listasin noin kuukauden ajan joka ilta kymmenen asiaa. Helppoa ensikuulemalta, mutta haastetta lisääkin se, että nuo kymmenen asiaa eivät saa milloinkaan olla samoja. Tämä laajensi näkökantaa siitä miten monenlaisista asioista voi olla kiitollinen: aurinkoinen päivä, kohteliaisuus ystävältä, hyvä lounas, lintuaura taivaalla, mustikoita metsässä, avulias myyjä kaupassa, rauhallinen teehetki…

Pikkuhiljaa kiitollisuudesta tuli itselleni rutiinia siinä mielessä ettei erikseen tarvitse välttämättä miettiä mistä on kiitollinen vaan tunne putkahtaa jo tapahtuman yhteydessä tai heti sen jälkeen. Viimeaikoina tällaisia tapahtumia onkin sairastumisesta toipumisen vuoksi ollut paljon. Suurin onnellisuuden ja kiitollisuuden aihe oli heti leikkauksen jälkeen, kun huomasin raajojeni edelleen liikkuvan.  Ja arvatkaa vain miten hienoa on yhtenä aamuna huomata, että pystyy katsomaan molemmilla silmillä samaan aikaan eikä tarvitse enää silmälappua tai se, kun saa jättää rollaattorin nurkkaan ja pystyy kävelemään omin avuin vessaan tai se, kun pääsee itse valitsemaan ruokakaupasta ostoksensa <3

Viimeisimmät suuret kiitollisuuden tunteet koin muutaman päivän Itä-Suomen reissullamme. Ensinnäkin jo se, että ylipäätään voin matkustaa autossa; se, kun aiheutti alussa hirveää pahoinvointia. Pääsin vierailemaan siskoni perheen luona pohjanmaalla, jaksoin kävellä kansallispuistoissa, pystyin kiipeämään Kolille, näin mahtavia maisemia matkan varrella ja sain nauraa mieheni kanssa vedet silmissä pienille sähläyksillemme. Kotimatkalla Lohjan kohdilla tuli ihan kyynel silmään, kun mietin kiitollisena mitä kaikkea pystyn jo tekemään <3

Monella on käsitys, että hyvin elämässä menestyvillä, vähän kolhuja kokeneilla ja terveillä ihmisillä on helppoa olla elämästään kiitollisia. Se tulee ikäänkuin luonnostaan. Asia ei kuitenkaan välttämättä ole niin, koska kiitollisuus ei riipu ulkoisista olosuhteista kuin noin 10%. Kiitollisuus on sisäinen olotila, joka voi olla osin perittyä ja osin opittua. Se on arvokasta pääomaa, jota ei voida sinulta varastaa tai jota et voi menettää, vaikka menettäisitkin materiaa tai ihmissuhteen. Tutkimusten mukaan kiitollisuus lisää tyytyväisyyttä, onnellisuutta ja kiitolliset ihmiset elävät pidempään. He eivät kadehdi sitä mitä toisella on, vaan iloitsevat siitä mitä itsellä on. He kohtaavat hankaluudet ja ongelmat haasteina tai oppiläksyinä eivätkä  takerrut niihin liikaa.

Jos et vielä harrasta kiitollisuutta siinä määrin kuin haluaisit, haastan sinut miettimään joka ilta vähintään 3-5 asiaa joista sinä päivänä olit/olet kiitollinen. Näköaistilla on myös suuri merkitys, joten laita seinille tai jääkaapin oveen kuvia tai mietelauseita, jotka auttavat sinua muistuttamaan kiitollisuuden kohteista. Nämä molemmat harjoitukset vaativat kahta asiaa, jotka kiitollisuudessa ovat hyvin tärkeitä : PYSÄHDY ja KESKITY HETKEEN.

 

 

Kuulohermon leikkaus ja kuntoutuminen

Leikkauspäivän aamuna kieltämättä hiukan jännitti. Saavuin osastolle hiukan ennen 07.00, sain sairaalavaatteet, vastasin muutamaan kysymykseen ja pitkältä tuntuvan odottelun jälkeen sain kävellä leikkaussaliin. Kuulin, kun hoitajat kävivät läpi laitteiden ja välineiden tarkistuslistaa ja vaihtoivat kanssani pari sanaa. Paljon muuta en muistakaan, joten nukutus tapahtui melko pian. Leikkauspotilaalle nukutus on vain silmänräpäys, mutta nytkin omaiset olivat joutuneet odottelemaan soittoa sairaalasta pitkälle yli seitsemän tuntia.

Heräsin siihen, kun joku kutsui minua nimeltä ja pyysi heräämään. Aloin kakoa kurkussani ollutta intubaatioputkea ja samalla jo kokeilin liikkuvatko varpaaani sekä sormeni. Kun putki saatiin pois, nostin samantien käteni ylös ja huusin: ”JEEEE! Jalat ja kädet toimii!”. Kaikkia paikalla olijoita nauratti. Kuulema ensimmäistä kertaa muutama sekunti nukutuksesta herättyään potilas huutaa riemuissaan ja tuulettaa.

Ilta, yö ja seuraava aamupäivä menivät teho-osastolla. Olin varmaan äärimmäisen rasittava potilas. Kivut olivat melkoiset, joten pyysin pienin väliajoin lisää lääkettä. Kipujen ja valtavan kortisonilääkityksen vuoksi en saanut nukuttua ja kysyin vartin välein kelloa. Kerran mainitsin, että tämä taitaa olla elämäni pisin yö. Samaan hengenvetooon totesin synnytyksen vievän kyllä voiton tästäkin.

Olin sen verran kovin lääkitty, etten vielä kiinnittänyt enemmän huomiota toimintakykyyni. Leikkaava neurokirurgi kävi jossain kohdin tervehtimässä, mutta hänenkään sanat eivät oikein rekisteröityneet tajuntaani. Sen verran ymmärsin, että leikkaus meni suunnitellusti. Myöhemmin kuulin ettei kasvainta saatu kokonaan pois, koska se oli niin pahasti kiinni kasvohermossa ja laitteet alkoivat hälyyttää sen mahdollisesta halvauksesta. Pikkuhiljaa huomasin pystyväni huimaamatta katsomaan  vain vasemmalle, muut pään liikkeet saivat aikaan huimausta ja käännettyäni päätä en saanut katsettanu kohdistettua mihinkään.

 

Osastolle päästyäni vasta tajusin tilanteeni paremmin. Oikea korva oli kuuroutunut, kasvohermo osittain halvaantunut, huimausta makuullakin sekä katseen kohdistaminen hankalaa. Oikean puolen raajat olivat myös heikommat ja kömpelömmät. Aluksi tietenkin myös pään ja niskan särky olivat melkoiset. Kaikesta huolimatta pienet vauriot siihen mitä olisi saattanut tulla. Fysioterapeutti toi minulle silmälapun ja yhdellä silmällä pystyin hyvin katsomaan kerrallaan. Silmät eivät vain osanneet katsoa samaaan kohteeseen yhtäaikaa. Ulkonäköni oli myös kasvojen turvotuksen takia kovin erilainen enkä tunnistanut itseäni peilistä.

 

Kun huimaus hieman helpotti ja pystyin nousemaan, oli ensimmäinen saavutus päästä vessaan. Seuraava tavoite oli suihkussa käynti. Tyttärellä oli kesäloma ja hän vietti sairaalassa joka päivä melkein koko vierailuajan auttaen minua kaikessa. Tuunasimme myös silmälapusta hieman naisellisemman 😉 Suuri kiitos hänelle kaikesta avusta <3

Vointini meni päiväpäivältä hieman eteenpäin, mutta lääkitystä ei meinattu saada kohdilleen. Osa lääkkeistä teki liikkumisen tosi hankalaksi ja tulin huonovointiseksi. Lääkäri arvioi etten minua voitaisikaan kotiuttaa, vaan joutuisin Raision teveyskeskuksen vuodeosastolle. Onneksi kokeiltiin vielä toista lääkettä ja jo vuorokaudessa liikkumiseni oli varmempaa; rollaattorilla tosin. Sairaalassa ehdin olla yhteensä 8 vuorokautta.

Kotona vietin muutaman päivän ja sitten oli vuorossa kuntoutusjakso Kaskenlinnassa. Koitin googlettaa paikkaa, mutta en löytänyt juuri mitään tietoa. Kuvittelin muiden asiakkaiden olevan huonokuntoisia noin 80-vuotiaita, joten yllätyin suuresti ikähaarukan ollessa suurimmaksi osaksi noin 30-50v. Hoitohenkilökunta oli iloista sekä kannustavaa. Samanlainen positiivinen fiilis huokui kuntoutujistakin, vaikka osalla oli aikamoisiakin kohtaloita takanaan.

Tutustuin heti ensimmäisenä päivänä kahteen rouvaan ja meillä luistikin juttu erittäin hyvin. Pääsin ”merirosvolapustani” eroon ja ajattelin kuntoutusjakson viimeisenä päivänä laittaa juhlan kunniaksi hiukan ripsiväriä. Aivan turhaan. Ei siksi, että olisin itkemisellä valuttanut ne, vaan nauroimme naisten kesken usemapaan otteen vedet silmissä. Oli hurttia huumoria rollaattoreista, kävelykepeistä tai muusta meitä koskettavista asioista. Kiitos näille kahdelle rouvalle <3 Toipuminen on varmasti nopeampaa, kun tekee sen nauraen 🙂

Leikkauksesta on kulunut nyt neljä viikkoa ja tällä hetkellä toivun kotona. Päivät kuluvat erilaisten harjotteiden tekemisessä, pienten arkisten askareiden parissa sekä mielekkäässä puuhastelussa, kuten valokuvaaminen. Voimani eivät ole entisellään, joten tarvitsen vielä paljon myös lepoa. Rollaattorin olen jo ”heittänyt” nurkkaan 🙂 Tasapaino ei ole vielä ihan kohdillaan, mutta pärjään liikkuessani ilman tukea. Kasvohermon halvaus on lieventynyt eikä ulkopuolinen välttämättä edes huomaa, että toinen puoli kasvoistani ei liiku aivan samoin kuin toinen. Oikean puolen raajojen kömpelyys on vähentynyt ja iso saavutus on, kun pystyn nyt jo aika hyvin kohdistamaan katseeni yhteen pisteeseen. Tosin kirjan tai lehden lukeminen saa vielä odottaa. Oikean korvan kuuroutumisesta ei ole vielä suuremmin ollut haittaa. Etuja on jo löytynyt: pärjään yhdellä korvatulpalla ja kuulokkeilla joissa vain toinen nappi toimii 😉

Sairauslomaa on tällä hetkellä kirjoittettu 31.10.2018 saakka. Katsotaan syksyn mittaan miten kuntoudun.