Hammasta purren

Jostain syystä tällä hetkellä liki jokaisella asiakkaallani on enemmän tai vähemmän ongelmia hampaiden liiallisen puremisen kanssa. En tiedä onko osasyynä pimeys tai lähestyvä joulustressi, mutta eteenpäin pusketaan hammasta purren mentaliteetillä. Osittain se on kyllä meillä suomalaisilla varmasti ihan geeneissäkin; sisulla mennään vaikka läpi harmaan kiven.

Työt, arjen askareet tai vaikkapa harrastukset saatetaan vetää osin väkisin, livästi uupuneena ja valmiiksi hieman ärsyyntyneenä vaikka toiminta ei olisi vielä alkanutkaan. Tämä hammasta purren fiilis saa energiakierron jumittumaan erityisesti purulihasten kohdalla. Niiden lisäksi myös kaulan ja niska-hartian lihakset jumittuvat ja tästä voi olla seurauksena nikamalukkoja, pään ja niskan särkyä, migreeniä, tinnitusta, näön heikkenemistä, nielemisvaikeuksia…Eikä ongelma valitettavasti jää vain siihen. Purenta saattaa vääristyä, paikat irtoilevat, hampaat kuluvat ja saattavat lohjeta. Yksi hyvä apu on yölliset hammaskiskot, joskin ne hoitavat vain oireita eivätkä alkuperäistä ongelmaa.

Mikä avuksi…

Stressin sietokyky ja toiminnoissa jaksaminen voivat olla alentuneet B-vitamiinin puutteesta. Puutokseen voi olla monia syitä: Ravintoköyhä ruoka, vehnäallergia, pitkään jatkunut stressi… Useimmilla B-vitamiinilisän käyttöönotto helpottaa liiallista hampaiden puremista tai narskuttelua. B-vitamiini on vesiliukoinen, jonka vuoksi sitä tarvitaan päivittäin.

Kannattaa miettiä mitkä toiminnot ovat niitä jotka tulee tehtyä hampaita kiristellen. Pystyisikö niistä osan jättämään pois? Pitäisikö harjoitella sanomaan ei? Tuleeko kulutettua turhaan energiaa sellaisten epäkohtien harmitteluun joille itse ei voi mitään?

Kukaan ei jaksa, jos ei lepää ja rentoudu riittävästi. Parhaiten akkuja lataavat ja purulihaksia rentouttavat tilanteet, joissa ei itse aktiivisesti tee yhtään mitään esim. meditointi, energiahoidot, erilaiset hemmotteluhoidot ja hieronta. Hermoja lepuuttavat myös mielekkäät tekemiset, kuten lukeminen, jooga, kutominen, askartelu, maalaaminen, luonnossa liikkuminen…kunhan niitä ei tehdä hampaat irvessä 😉

Jos itse on vaikeaa rentoutua, autan mielelläni vaikkapa kaukohoidolla.

Täältä voi lukea kaukohoidosta tarkemmin

Anna energioiden virrata!

 

Ärsyttääkö?

Kaikille on tuttua se, kun päivä lähtee jo heti aamusta aivan pieleen. Herätyskello ei soi, pukiessa paidasta tipahtaa nappi ja aamukahvit kaatuvat housuille. Lapset kiukuttelevat eivätkä saa vaatteita päälle ja koiran oksennuksen huomaa, kun on jo astunut sen päälle. Sataa, eikä sateenvarjoa löydy mistään. Autossa toinen lapsista huomauttaa parin kilometrin jälkeen, että reppu jäi kotiin…

Ärsyttävää? Eikö?

Ennen kuin menettää malttinsa, kannattaisi miettiä mikä tilanteesta tekee ärsyttävän. Onko sittenkin niin, että itse on asettanut aikataulun liian tiukaksi ja kiire saa hermostuneeksi ja ärtyisäksi? Ovatko tavarat niin hujan hajan, että niitä on vaikeaa löytää? Keskitynkö tarpeeksi tekemiseen vai jääkö minulta asioita huomaamatta, kuten koiran oksennus lattialla tai lapseni reppu? Nämä kaikki ovat sellaisia asioita joihin voit itse vaikuttaa esim. varaamalla lisää aikaa toimintoihin, hidastamalla vauhtia ja keskittymällä paremmin tekeillä oleviin juttuihin.

On myös ärsyttäviä tilanteita joihin ei voi itse vaikuttaa. Herätyskello saattaa olla hajonnut, eikä siksi soi. Koira oksentaa ilman erikoista syytä, se nyt vaan voi pahoin. Liikenteessä on törttöileviä autoilijoita. Työkaveri valittaa joka asiasta. Asiakas on myöhässä. Sataa viidettä päivää putkeen…Näissä tilanteissa ongelmat tai harmituksen aiheet eivät johdu omasta toiminnasta, joten onhan oikeutettua ärsyyntyä ja raivostua? Eikö? Mutta tarkastellaampa tilannetta tarkemmin. Kuka loppujen lopuksi ”kärsii” ärsyyntymisen tai kiukun seurauksista? Herätyskello saattaa lentää seinään, mutta sen jälkeen se ei taatusti toimi ja maksumieenä olet sinä. Raivotessasi autossa muiden liikennekäyttäytymistä tai sadatellessasi huonoa säätä, saat vain lihaksesi kireiksi sekä verenpaineesi ja stressitasosi nousemaan. Jotkut autokuskit tulevat aina törttöilemään, etkä voi sille mitään, eikä sadekaan ole moksiskaan vaikka kuinka sille huudat. Jos et siis voi vaikuttaa kiukkua aiheuttavaan tilanteeseen, älä reagoi. Vedä teflon pinta päällesi ja anna asian liukua pois ilman, että se saa sinut valtaansa.

Ihmisten keskinäisissä kanssakäymisissä tulevat ehkä esiin vaikeimmat tilanteet. Jos joku toimii ärsyttävästi, voi ensin miettiä onko toiminta yleisesti paheksuntaa tai suuttumusta aiheuttava vai onko sinulla itselläsi vain erilainen katsontakanta tai toimintatapa. Toinen saattaa olla pedantti perfektionisti ja toisella ei suunnittelu, organisointi ja järjestys ole niin tärkeää, kunhan hän on tilanteeseen tai lopputulokseen itse tyytyytyväinen. On tietysti myös tilanteita joissa toinen on avulias sekä aina ystävällinen ja toinen ei ole tyytyväinen mihinkään ja aina huonolla tuulella. Asiasta voi kohteliaasti koittaa keskustella. Saattaahan olla, että hän elää vaikeaa elämäntilannetta tai joku muu asia painaa kovin mieltä. Jos tilanne ei etene keskustelulla mihinkään ja kanssakäymistä joutuu jatkamaan, kannattaa muistaa, että sinä joudut sietämään ärsyttävää ihmistä ehkä muutaman tunnin päivässä tai viikossa, mutta hän joutuu elämään itsensä kanssa 24/7.

Jos joku kiristää pinnaasi aina äärirajoille ja sinun on mahdollista vähentää kanssakäymistä hänen kanssaan, niin tee se. Jää kuitenkin hetkeksi pohtimaan onko ärsyttävä ihminen elämässäsi jotakin varten. Oppisitko häneltä tai tilanteesta jotakin, jos tarkastelisit sitä objektiivisesti etkä kiukustuen.

Elämässä voi joitakin valintoja ”lukita” paikoilleen, mutta monesti päivän aikana on useampi hedelemäpelin kaltainen tilanne, jossa et voi vaikuttaa siihen mitkä asiat, ihmiset ja tilanteet osuvat kohdalle.

Elämä käy kovin raskaaksi, jos jokaisesta pienestä kommentista, epäkohdasta, mielipide-erosta tai  vastoinkäymisestä joutuu raivon partaalle. Vanha hyvä sääntö on laskea aina kymmeneen ennen kuin päästää sammakoita suustaan tai tekee jotain harkitsematonta. Jos kiukkua ja ärsytystä kuitenkin muodostuu, sitä ei kannata jättää sisälleen. Jokaisella on omat keinonsa millä kiukkua voisi purkaa. Sellaisia voivat ola esim. maalaaminen, musiikki, liikunta, luonnossa liikkuminen… Myös ravinnolla on suuri merkitys ärsytysherkkyydessä. Erityisesti hyvät rasvat kuten omega3 ja B-vitamiini laskevat ärsytyskynnystä.

Tapasin kerran yhdellä kurssilla naisen, joka kertoi ettei muista eläessään suuttuneen. Siinä on tavoitetta kerrakseen. Voi olla, ettei ihan hetkessä onnistu, mutta yritetään ainakin olla leppoisempia ja iloisempia. Elämän ei tarvitse olla niin vakavaa, kulmat kurtussa tallustelua.