”Sul on sisälläs valtameren kokoinen voima”

Kuka päättää mitä kulloinkin teet ja mihin menet? Puolisosi?Lapsesi?Työkaverisi? Tuntuuko sinusta siltä, että he päättävät myös mielipiteistäsi ja tunteistasi?Kenen polkua kuljet? Omaasi vai jonkun muun valitsemaa polkua?

Vastuunottaminen omista asioistaan ja tekemisistään voi olla vaikeaa ja tuntuu ensin haastavalta. Jokaisella on kuitenkin lupa kontrolloida omaa elämää ja sen suuntaa. Vastuunottoa voi harjoitella pikkuhiljaa kertomalla mielipiteistään ja pysymällä tekemissään päätöksissään. Toisia ei tarvitse seurata kuin ”hai laivaa” vaan tottumuksen takia.

 

 

”Meistä jokainen on polku jonnekin

Mutta viisaus on siinä, että ymmärtää

Ketä seurata pitkään, milloin kääntyy pois.

Ja, että ihmistä pitkin sä et ikinä voi itseesi matkustaa.”

 

 

Muiden tekemisiin ja sanomisiin tai sanomatta jättämisiin ei kannata takertua. Älä anna muiden ihmisten virheiden vaikuttaa siihen mitä tunnet. Jos saat ilkeän ryöpyn niskaasi, se on vain jonkun toisen ihmisen pahoinvoinnin purkaus tai hänen henkilökohtainen mielipiteensä.

 

”Ja, et on helpompi antaa muille anteeksi,

kuin jäädä kaunaan kii”’

 

Olosuhteiden ja muiden ihmisten syyttely vie turhaan energiaa. SINÄ itse voit päättää miten positiivisena oman elämäsi ja asiasi näet. Ja vaikka tänään ei kaikki sujuisi niin kuin strömsössä, niin huomenna on uusi päivä ja uusi mahdollisuus. Kukaan ei voi estää SINUA olemasta juuri sellainen kuin haluat!

 

”Sul on sisälläs valtameren kokoinen voima,

jonka sä voit oppaaksesi valjastaa”

 

(Sitaatit Apulannan kappaleesta,  Valot pimeyksien reunalla.)

Onko luovuutesi hukassa?

Usein luovuuden merkkinä pidetään kädentaitoja, maalausta, musikaalisuutta…Mielestäni jokainen on luova omalla tavallaan. Toisille se voi olla autojen, vanhojen tavaroiden tai vaatteiden tuunaamista, toisille sanavalmiutta, nopeaa päättely- tai ongelmanratkaisukykyä tilanteista riippumatta, jollekin taas omintakeista pukeutumista tai sisustusta. Yhteistä kaikille on kuitenkin se, että luodaan jotain uutta tai olemassa olevista asioista saadaan aikaan jotain joka on tekijänsä itsensä näköistä.

 

Luovuuden vastakohtana voisi pitää kaavoihin kangistumista ja suorituksenomaista puurtamista. Tällöin mikään ei muutu ja asiat voi suorittaa autopilotilla, sen enempää niitä miettimättä. Tai jotkin asiat saattavat muuttua vain siksi, että suorituspakossasi niiden pitää muuttua. Tämä ei ole ehkä kenenkään ideaali olotila, mutta valitettavasti usein moni luisuu sille tielle. Arki voi tuntua niin hektiselle, ettei luovuudelle tunnu olevan tilaa.

Miksi sitten pitäisi olla luova? Luovuus auttaa jumittunutta energiaa virtaamaan, vapauttaa tunteita, auttaa käsittelemään erilaisia asioita, saa innostumaan  ja nauttimaan tekemisestä sekä on tasapainottajana sille arjen peruspuurtamiselle.  Luovuus siis lisää hyvinvointiasi. Lopputuloksella ei ole niin väliä. Pääasia, että uskallat kokeilla ja nautit matkasta.

Miten aloitan? Luovuus voi koostua pienen pienistä asioista joita lisäilet päivääsi. Pieniä uusien juttujen kokeilemisia, kuten kalakeiton kerman vaihtamista kookoskermaan, olohuoneen sohvatyynyjen osto uusiin fiilispohjalta eikä viikkokausien mietinnän jälkeen, pirtsakan kaulahuivin kaulaan laitto, töissä jonkin toistuvan työtehtävän tekeminen uudella tyylillä….Netti on pullollaan erilaisia tuunausohjeita, reseptejä, käsityö- ja puutarhavinkkejä, joista voit saada inspiraatiota. Tarvitset vain rohkeutta toteuttaa itseäsi.

Jos se pieni ääni päässäsi hokee, ettet onnistu tai lopputulos on kuitenkin surkea. Näytä äänelle ulko-ovea! Meissä jokaisessa on luovuutta ja mikä hienointa ei ole oikeaa tai väärää tapaa olla luova. Onnistut siis varmasti, kun uskallat kokeilla!

 

Vinkkejä hyvään itsetuntoon

Suomalaisilla on useimmiten itsetunto hieman alakantimissa. ”Tästä nyt tuli tällanen”. ”Maistuukohan tää edes miltään”. Olisin mä voinut tän siistimminkin tehdä”. Jos joku iloitsee näkyvästi saavutuksistaan, saa hän helposti ylpeän ja itserakkaan maineen.

Itsetunto on kuitenkin tärkeä osa minuutta. Sen tulisi olla totuudenmukaista, jotta ilmaisisimme itseämme rehellisesti ja yhtä suurella arvostuksella kuin ketä tahansa muuta. Harvoin lauomme toisillemme niin alentavia kommentteja kuin itsellemme. Mutta miksi teemme niin?

Itsetunto rakentuu ja muovautuu koko elämämme ajan. Sitä muokkaavat vanhemmat, muu perhe, ystävät, opettajat, työkaverit, puoliso….Myös erilaiset tehtävät ja toiminnot voivat muokata itsetuntoa sen mukaan onnistuuko vai epäonnistuuko niissä useimmiten. Koska se on muuttuva piirteemme, voimme siis myös vahvistaa ja kehittää sitä.

Toivoisin sinun miettivän vastauksia seuraaviin kysymyksiin.  Mielellään vielä mahdollisimman nopeasti, sen enempää asiaa liikaa analysoimatta.

  1. Mihin asioihin olen ulkonäössäni tyytyväinen?
  2. Parhaat luonteenpiirteeni ja vahvuuteni
  3. Mitä osaan hyvin?
  4. Missä olen onnistunut viimeksi
  5. Mitä piirteitä perhe ja ystävät minussa arvostavat?

 

Vastaukset on hyvä laittaa näkyvälle paikalle, vaikka jääkaapin oveen. Kun vastaan tulee päivä jolloin mikään ei tunnu luistavan, on saanut kritiikkiä tekemisistään tai muuten mieli on alamaissa, niin silloin on hyvä silmäillä listaa ja huomata missä asioissa on hyvä ja mikä on onnistunut.

Eleet ja ilmeet kielivät myös itsetunnon tasosta. Saatat esim. ”pienentää” itseäsi pitämällä jalkoja ristissä, selkää kumarassa ja käsivarretkin mahdollisimman supussa. Rehvakkaat, itsetunnoltaan varmemmat ihmiset ovat kädet lanteilla tai niskan takana  tai muuten pitävät asentoaan avoimempana. Tiesitkö muuten, että käsien levittäminen  ylös V-asentoon onnistumisen tai voittamisen merkiksi on universaalinen ja sisäsyntyinen tapa. Syntymästä asti sokeatkin ”tuulettavat” tuntiessaan suurta, iloa, onnistumista ja voimaa.

Itsetuntuoa voi myös harjoittaa fyysisesti ja ikäänkuin huijata pikkuhilja mieltä vahvempaan itsetuntoon. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että jo kahden minuutin treeni päivittäin saa sinut tuntemaan olosi varmemmaksi ja itsetunto koheni. Pidä siis vähintään kaksi minuuttia päivässä asentosi mahdollisimman avoinna ja rehvakkaana. Vaikka näitä ”Maailman omistajan elkeitä” ei näkisi kukaan, saavat ne energiasi voimaantumaan ja pikkuhiljaa mielesikin uskomaan miten tärkeä, osaava ja vahva olet.

 

Kaipaako joku asia elämässäsi muutosta?

Ihminen tekee vuorokaudessa noin 50 000 valintaa. Heti aamulla herätessä voi valita torkuttaako kelloa vai nouseeko heti ylös, kumpaan jalkaan laittaa ensin sukan ja minkä värisen, pukeeko ensin housut vai paidan jne jne.

Jos tuntuu että elämäntavoissa joku tökkii, ärsyttää, huolestuttaa ja kaipaa muutosta esim. asenne vastoinkäymisiin, herkkujen syönti, unen puute, työmäärä, liikunnan vähyys tai rahan käyttö, ei suinpäin kannata suunnitella vaihtavansa tuhansia päivittäistä valintaansa uuteen. Rimakauhu iskee välittömästi tai viimeistään silloin, kun yrittää sinnitellä kaikkien uusien valintojen kanssa.

Vaikeinta on muutoksen aloittaminen. Mutta, jos et koskaan tee minkäänlaista muutosta valintoihisi, et voi saavuttaakaan mitään uutta ja mikään ei muutu. Muista, että asiaa siirtämällä, siirrät myös koko ajan lopputulokseen pääsemistä kauemmas, kauemmas, kauemmas ja kauemmas.

Maltti on valttia! Aloita pienistä asioista ja muutamasta päivittäisestä valinnasta. Kun teet samoja muutosta tukevia valintoja yhä uudelleen ja uudelleen, niistä tulee rutiineja. Pikkuhiljaa uusia valintoja voi lisätä ja lisätä, aikaisempien tullessa automaattisiksi.

Muutos

 

 

Älä ole liian ankara itsellesi. Kohtele itseäsi niin kuin kohtelisit parasta ystävääsi, kun hän retkahtaa ostamaan karkkipussin, jättää kävelylenkin väliin tai ottaa ylimääräisen työtehtävän, vaikka niitä piti vähentää. Sanot itsellesi, kuten sanoisit hänellekin: ”Älä lannistu! Tähän ei maailma kaadu ja seuraavalla kerralla voit valita toisin.”

Luota siihen, että Sinä onnistut!

Mitä yhteistä on energiahoidolla, äänimaljarentoutuksella, detox-ionikylvyllä ja ravintolisillä?

Minulle on joskus sanottu, että teen kovin erilaisia asioita ja ulkopuolisen on toisinaan vaikea saada tekemisiini yhteneväistä logiikkaa. Läydän kuitenkin tekemisistäni usein punaisen langan sieltäkin, jossa sitä ei muut ensisilmäyksellä näe. Joku ehkä ajattelee ettei energiahoidolla, äänimaljarentoutuksella, detox-ionikylvyllä ja ravintolisillä ole yhteistä tekijää tai se tekijä on laaja käsite, kuten hyvinvointi. Tarkastellaampa hiukan tarkemmin näitä kaikkia neljää, jotka tällä hetkellä kuuluvat toimenkuvaani.

Kun energiasi ovat tasapainossa, et sairastu, olet iloinen, seesteinen, onnellinen ja hyvinvoiva. Kun jostain syystä energiat ovat vajaalla, jumittavat tai käyvät ylikierroksilla tunnet itsesi väsyneeksi, nuutuneeksi, stressaantuneeksi, alakuloiseksi, saatat sairastuakin. Energiohoidossa saat välitykselläni tasoittavaa energiaa, jotta jaksaisit mahdollisimman hyvin sekä psyykkisesti että fyysisesti ja keholla olisi voimia toipua tai puolustautua taudinaiheuttajia vastaan.

Äänimaljahoito perustuu ääniaaltoihin. Maljat on taottu niin, että ne resonoivat mahdollisimman lähellä normaalin ja tasapainoisen kehon ja mielen taajuutta. Jos itse et värähtele optimaalisella tasolla, ääniaallot auttavat pienen pienellä värähtelyllään sinua lähemmäksi tasapainoista olotilaa solutasolta asti.

Entäpä sitten detox-ionikylpy? Se perustuu myös värähtelyyn, pienen pieneen sähkövirtaan, joka johdetaan kehosi lävitse. Tämä herättelee uupuneita, huonosti toimivia soluja ja saa ne toimimaan paremmin, jolloin kuona- ja myrkkyaineet pääsevät pois kehosta ja solujen aineenvaihdunta muutenkin tehostuu.

Miten ravintolisät sitten mahtuvat näiden kolmen edellä mainitun kanssa samaan joukkoon? Jos energiasi ja värähtelysi eivät ole parhaalla mahdollisella tasolla etkä tunne itseäsi hyvinvoivaksi, saattaa se johtua osin esimerkiksi ravintoköyhästä ruuasta tai siitä etteivät ravintoaineet imeydy hyvin. Tällöin yksi oiva apu paremman elinvoimaisuuden saavuttamiseksi on ravintolisät. Laadukkaat täysravintotiivisteet paikkailevat ravintovajeita ja saavat solusi toimimaan tehokkaammin, jolloin myös mielellä on mahdollisuus voida paremmin.

Kaikki neljä osa-aluetta siis herättelevät solujasi hieman eri mekanismein toimimaan niille kuuluvalla, mahdollisemman optimaalisella tasolla, jotta olisit tasapainossa sekä fyysisesti että psyykkisesti. Kaikissa tavoitteena on myös elinvoimaisuuden ylläpitäminen ja itseparanemismekaniikan tukeminen, jotta toipuisit nopeammin tai et kenties sairastuisi ollenkaan. Mikään näistä neljästä ei poissulje toistaan,  vaan niitä voi käyttää yhdessä täydentämään toisiaan. Parhaimman lopputuloksen usein saakin, kun yhdistää toisiaan tukevia hoitomuotoja.

Pohjalla on aina ajatus siitä, että minulla ja sinulla olisi mahdollisuus olla parhaita versioita itsestämme.

  • Mahdollisimman eheitä ja tasapainoisia
  • Mahdollisimman elinvoimaisia
  • Iloisia, tyytyväisiä ja onnellisia
  • 100% sellaisia joita haluammekin olla <3

Ota rohkeasti yhteyttä, niin mietitään mikä olisi sinulle ominainen keino saada aikaan paras versio itsestäsi <3

Miksi toinen toipuu ja toinen ei?

Jos jollakulla olisi tähän yksiselitteinen vastaus, olisi hänellä taatusti Nobelin palkinto. Sairaudesta, tapaturmasta tai onnettomuudesta toipuminen on kovin monisäikeinen tapahtuma. Seuraavat pohdinnat ovat omiani, eikä niiden kanssa tarvitse olla samaa mieltä. Toivoisin kuitenkin, että mietit omalta osaltasi miksi olet toipunut jostakin tai mikä saattaa olla syynä, että jokin vaiva ei tunnu poistuvan ja ongelma on jäänyt pysyväksi, mihin suuntaan elämäsi muuttui sairauduttuasi tai vammauduttuasi?

Yhtenä suurimmista tekijöistä toipimisen polulla pidän positiivisen asenteen omaamista. Energia virtaa ihan erilailla mielessä ja ihan kudostasolla asti, kun olet sillä mielellä, että tästä toivutaan. Vaikka täydellistä toipumista ei olisi luvassakaan, kannattaa keskittyä niihin pieniin asioihin, jotka topumisessa menevät eteenpäin, iloita niistä ja olla kiitollinen jokaisesta. Jos heti alkuun on sitä mieltä ettei tästä tule mitään, ihan turha yrittää, miettien lisäksi mitkä kaikki asiat ovat huonosti ja mitä kaikkea oon menettänyt, saa se melkoisen pysähdyksen aikaan. Tilannetta voisi verrata johonkin tehtävään, joka pitää suorittaa. Itsekukin voi miettiä miten tehtävä tulee sujumaan, jos ympärillä olijat kannustavat ja tsempaaavat tai toisaalta silloin, jos kaikki huutelevat ikävyyksiä, toteavat ettei tekemisestäsi tule mitään ja sinun on ihan turha yrittääkään.

On asioita joihin emme voi vaikuttaa, kuten saamamme geenit. Sairauden siemen saattaa olla meissä jo syntymästä saakka. Silloin suureen rooliin astuvat elintavat. Mitä terveellisemmin elää, sitä kauemmas saattaa sairastumistaan lykätä. Ryhtiliikkeen voi tehdä myös jo sairastuttuaaan, kuten itse tein selkärankareuman iskiessä. Tukeakseni immuniteettiani, vaihdoin ruokavaliota, otin säännölliseen käyttöön ravintolisät ja nyt olen kohta yhdeksän vuoden ajan porskutellut reuman suhteen oireettomana. Keho on kyllä fiksu ja osaa korjata itseään, kunhan sillä on riittävästi oikeanlaisia rakennuspalikoita. Akustikusneurinooma -leikkauksen jälkeen minulle oli selvää, että haluan tukea vointiani ruualla ja ravintolisillä. Tästä linkistä voit lukea toipilasajan ravinnosta ja mitkä olivat leikkauksen jälkeen itselleni tärkeimmät ravintolisät ja miksi. 

Ruokavalio ei yksissään riitä, vaan lisäksi muut hyvinvoinninperuspilarit eli lepo ja liikunta tulisi olla balanssissa. Toipuva keho tarvitsee runsaasti lepoa ja ”akkujen lataamista”. On erilaisia mahdollisuuksia levätä: Meditaatio, musiikiin kuuntelu, energiahoito, äänimaljarentoutus ja muut rentoutusmenetelmät tai ihan vain huilailu mukavassa asennossa mahdollisimman vähin ajatuksin. Kuntoutumisessa myös liike on tärkeää silloin, kun vointi jo sen sallii. Tällöin kudoksissa vaihtuu nesteet, tulehdustekijät pääsevät paremmin pois kehosta, lihakset ja nivelet saavat liikeratansa mahdollisimman hyvin takaisin.

Entä sitten, kun mielestään on positiivisella asenteella, elintavatkin ovat terveelliset ja silti toipuminen ei edisty. Voisiko syy olla siinä, että olet laiminlyönyt kuitenkin jollain tapaa itseäsi? Touhuat ja hössötät vaikka polvea särkee eikä tekeminen nappaa yhtään. Teet kaiken mitä muut odottavat, toivovat ja pyytävät sinun tekevän. Itsestähuolehtiminen jää takaa-alalle tai se on pakonomaista, suorittamisen tapaista, josta puuttuu rentous ja nautinto. Ensisijaisen tärkeää on kuitenkin muistaa, että tärkein henkilö olet SINÄ. Sinun tulisi tykätä itsestäsi niin paljon, että haluat itsellesi vain hyvää ja kohtelet itseäsi myös hyvin. Kun panostat itseesi ja toipumiseesi, on sinusta enemmän tukea ja apua myös muille.

 

Joskus sairaudesta tai onnettomuudesta jää pysyviä jälkiä. Silloin täytyy rakentaa itselleen uutta minuutta. Kuka olen nyt? Miten voisin elää mahdollisimman hyvää elämää uuden tilanteen kanssa, jotta en katkeroidu? Kysymys, joka mielestäni on myös hyvä esittää itselleen on: Miksi minulle jäi jäljelle tämä vamma tai sairaus? Tarkoituksena ei ole surkutella asiaa, vaan pohtia olisiko se kuitenkin jokin uusi mahdollisuus. Onko tarkoitus, että vaihdan työtä, harrastusta tai ajatusmaailmaa? Olisiko minulla annettavaa vertaistukihenkilönä muille vastaavassa tilanteessa oleville? Kirjottaisinko blogia kokemuksistani? Perustaisinko ryhmän, jossa sairaudesta voi keskustella saaden tukea ja apua? Tulisiko minusta liikunta-, näkö tai kuulorajoitteisten viestinviejä, joka edistäisi vammaisten palveluja? Kirjottaisinko positiivisia ja kannustavia runoja? Olenko se, joka vammasta huolimatta tai juuri sen vuoksi saa kanssaihmiset hyvälle tuulelle positiivisella elämänasenteellaan?

Jos toipuminen on yksin työlästä, voi aina turvautua ystävään, perheeseen tai ammattiapuun. Itse haluan osaltani energiahoidolla auttaa toipuvia saamaan lisää elinvoimaa ja energiaa, jotta itseparanemismekaniikka pääsee paremmin oikeuksiinsa. Olen vakuuttunut, että energiahoidolla on ollut iso rooli myös omassa toipumisessani. Vaikka ongelma olisi pysyväkin, voi energiahoito auttaa asian käsittelyssä ja siihen sopeutumisessa.

 

Kiitollisuus

Jokainen muistaa sanoa: ”Kiitos”, kun nousee ruokapöydästä, kun saa lahjan tai jotakin ojennetaan käteen. Mutta muistammeko kiitoksen myös muussa jokapäiväisessä elämässä. Erilaisista asioista saattaa tulla niin itsestäänselvyyksiä, että niistä kiittäminen unohtuu. Muutama vuosi sitten aloin ”treenata kiitollisuutta”. Alussa se oli todellakin enemmän treenausta kuin luonnostaan pulppuavaa tunnetta. Jotta aidosti on kiitollinen tarvitsee se tietysti myös tunteen.

Yksi harjoitus sopii jollekin ja toinen toiselle. Itse aloitin harjoittelun listaamalla päivän päätteeksi asioita joista olin kiitollinen. Listasin noin kuukauden ajan joka ilta kymmenen asiaa. Helppoa ensikuulemalta, mutta haastetta lisääkin se, että nuo kymmenen asiaa eivät saa milloinkaan olla samoja. Tämä laajensi näkökantaa siitä miten monenlaisista asioista voi olla kiitollinen: aurinkoinen päivä, kohteliaisuus ystävältä, hyvä lounas, lintuaura taivaalla, mustikoita metsässä, avulias myyjä kaupassa, rauhallinen teehetki…

Pikkuhiljaa kiitollisuudesta tuli itselleni rutiinia siinä mielessä ettei erikseen tarvitse välttämättä miettiä mistä on kiitollinen vaan tunne putkahtaa jo tapahtuman yhteydessä tai heti sen jälkeen. Viimeaikoina tällaisia tapahtumia onkin sairastumisesta toipumisen vuoksi ollut paljon. Suurin onnellisuuden ja kiitollisuuden aihe oli heti leikkauksen jälkeen, kun huomasin raajojeni edelleen liikkuvan.  Ja arvatkaa vain miten hienoa on yhtenä aamuna huomata, että pystyy katsomaan molemmilla silmillä samaan aikaan eikä tarvitse enää silmälappua tai se, kun saa jättää rollaattorin nurkkaan ja pystyy kävelemään omin avuin vessaan tai se, kun pääsee itse valitsemaan ruokakaupasta ostoksensa <3

Viimeisimmät suuret kiitollisuuden tunteet koin muutaman päivän Itä-Suomen reissullamme. Ensinnäkin jo se, että ylipäätään voin matkustaa autossa; se, kun aiheutti alussa hirveää pahoinvointia. Pääsin vierailemaan siskoni perheen luona pohjanmaalla, jaksoin kävellä kansallispuistoissa, pystyin kiipeämään Kolille, näin mahtavia maisemia matkan varrella ja sain nauraa mieheni kanssa vedet silmissä pienille sähläyksillemme. Kotimatkalla Lohjan kohdilla tuli ihan kyynel silmään, kun mietin kiitollisena mitä kaikkea pystyn jo tekemään <3

Monella on käsitys, että hyvin elämässä menestyvillä, vähän kolhuja kokeneilla ja terveillä ihmisillä on helppoa olla elämästään kiitollisia. Se tulee ikäänkuin luonnostaan. Asia ei kuitenkaan välttämättä ole niin, koska kiitollisuus ei riipu ulkoisista olosuhteista kuin noin 10%. Kiitollisuus on sisäinen olotila, joka voi olla osin perittyä ja osin opittua. Se on arvokasta pääomaa, jota ei voida sinulta varastaa tai jota et voi menettää, vaikka menettäisitkin materiaa tai ihmissuhteen. Tutkimusten mukaan kiitollisuus lisää tyytyväisyyttä, onnellisuutta ja kiitolliset ihmiset elävät pidempään. He eivät kadehdi sitä mitä toisella on, vaan iloitsevat siitä mitä itsellä on. He kohtaavat hankaluudet ja ongelmat haasteina tai oppiläksyinä eivätkä  takerrut niihin liikaa.

Jos et vielä harrasta kiitollisuutta siinä määrin kuin haluaisit, haastan sinut miettimään joka ilta vähintään 3-5 asiaa joista sinä päivänä olit/olet kiitollinen. Näköaistilla on myös suuri merkitys, joten laita seinille tai jääkaapin oveen kuvia tai mietelauseita, jotka auttavat sinua muistuttamaan kiitollisuuden kohteista. Nämä molemmat harjoitukset vaativat kahta asiaa, jotka kiitollisuudessa ovat hyvin tärkeitä : PYSÄHDY ja KESKITY HETKEEN.

 

 

Kuka minä olen?

Millainen olen? Mihin pystyn? Mitä valitsen? Mistä pidän? Miltä näytän? Mitä arvostan? Mitä teen? Hyväksynkö itseni? Olenko uhri?

Kysymyksiä voisi olla lisää vaikka kuinka paljon. Kaikki kuitenkin määrittävät sen miten näet itsesi ja miten muut näkevät sinut. Erilaiset tapahtumat, elämäntilanne, muut ihmiset, stressi jne. vaikuttavat käsitykseesi siitä millainen olet, mihin pystyt ja hyväksytkö itsesi.

Se, miten itse näet itsesi voi kuitenkin poiketa todellisuudesta. Monilla on tapana vähätellä itseään ja tekemisiään vaikka todellisuudessa heissä on potentiaalia vaikka mihin. Toisten kehuja ja kannustuksia on vaikea ottaa vastaan vaikka ne lausuttaisiin aivan totena. Kun vieras kehuu äärettömän maukasta kalakeittoa, vastaat helposti: ”Porkkanat ja lantut olisivat kyllä voineet olla pienempiä” tai ”En mä nyt mielestäni mitenkään erityisesti onnistunut tän keiton kanssa”. Jos keitto maistuu mielestäsi hyvältä, miksi et myöntäisi onnistuneesi,  ”taputa itseäsi selkään” ja totea olevasi hyvä kalakeiton tekijä. Kielteinen käsitys omista kyvyistä ja mahdollisuuksista voi myös saada pelkäämään epäonnistumisia ja välttelemään haasteita. ”Eihän mun kannata yrittää, kun en kuitenkaan pysty…”

Oman arvostuksen lisäämiseksi voi jatkaa lauseita, kuten:

Asia, jossa olen hyvä…

Olen ylpeä itsestäni, kun…

Vahvin puoleni on…

Muut arvostavat minussa…

Huolehdin itsestäni…

Osaan…

 

Jos olet luovuttanut osan omasta itsestäsi muille, annat muiden tehdä päätöksiä tai pyrit täyttämään muiden odotuksia, voi olla vaikeaa tiedostaa mitä itse haluaa. Silloin kannattaa pysähtyä ja miettiä millaisen reaktion päätös saa aikaan tai mitä muita mahdollisuuksia on. Kun koet olevasi aidosti innostunut ja iloinen valinnoistasi olet oikealla tiellä 🙂

 

Erilaiset roolit määrittävät osaltaan miten näet itsesi suhteessa muihin ja miten muut puolestaan näkevät sinut. Roolit ovat muuttuvia ja muutokset vaikuttavat helposti kokemukseesi itsestä. Esimerkiksi työttömyys, ero, tai vanhemmaksi tuleminen saavat sinut ehkä pohtimaan: ”Millainen olen nyt?”, ”Mitä haluan?”. Myös sairastuminen tai vammautuminen järisyttävät kuvaasi itsestäsi. Et ehkä pystykään samoihin toimintoihin kuten ennen ja ulkonäkösi voi muuttua. Vie hetken aikaa muodostaa uusi kuva itsestään ja omista vahvuuksistaan. Täytyy miettiä miten olisi sinut vammojen kanssa ja miten arvostaa itseään ja hyväksyä uusi kehonkuva. Jokainen on kuitenkin sisimmässään kaunis ulkokuoresta ja vajaavuuksistaaan huolimatta. Pitää vaan etsiä tuo kauneus.

 

Itselläni on juuri hieman hakusessa uusi minä. Fyysisiä rajoitteita on kuulohermoleikkauksen jälkeen vielä jonkun verran ja ne vaikuttavat siihen mitä voin valita, mitä teen ja miltä näytän. Joka päivä tulee vastaan jokin toiminto tai asia, joka ei nyt sujukaan, kuten aikaisemmin. Välillä on hankalampaa hyväksyä oma vajaavaisuus varsinkin, kun aikaisemmin olen ollut kovin itsenäinen tyyliin: ”Ei tartte auttaa”. Hyväksyminen ja sopeutuminen on nopeampaa, kun osaa suhtautua asioihin, kuten korttipeliin. Kun näet kädessäsi olevat kortit, yrität silti pärjätä mahdollisimman hyvin niillä korteilla jotka sinulle on jaettu. Vaikka turhautumisia tulee, en jää niihin liiaksi kiinni. Jos nyt en johonkin pysty, niin katsotaan onnistuuko se myöhemmin ja, jos ei onnistu, niin mietitään sitten uusi strategia. Pitkäjänteisyyttä vaaditaan myös perheenjäseniltä, jotka joutuvat tekemään asioita jotka ennen tein. He joutuvat myös osaltaan huomioimaan rajoitteeni, kuten kuulovammani tai liikkumiseni. Selvittelen siis yhdessä perheeni tuella millainen uusi perhonen kotelostani on tällä hetkellä kuoriutumassa  <3

 

Vapaus valita

Meillä on nykyään huikea määrä kaikkea mistä voi valita miellyttävimmän, halvimman, suurimman, värikkäimmän, käytännöllisimmän, vähäkalorisimman tai suosituimman vaihtoehdon. Mutta mitä sitten, kun valinta meneekin pieleen tai juuri se mitä haluaisimme onkin loppu valikoimista. Tai vielä pahempaa, kun emme jonkun fyysisen vamman tai sairauden  takia pysty valitsemaan sitä mitä haluaisimme tai meillä ei vain ole rahaa siihen. Harva muistaa niissä kohdin, että meillä on myös silloin vapaus valita. Nimittäin vapaus valita, miten suhtaudumme asiaan. Se onkin ainut vapaus, jota kukaan ei koskaan voi meiltä pois ottaakaan. Ajatelkaa miten tärkeä asia ja miten unholaan se välillä jää.

Päivittäin kohtaamme asioita joihin emme voi vaikuttaa, kuten muiden autoilijoiden törttöily, mahdollinen tietyö, rankkasade, työkaverin töykeät kommentit tai vaikkapa pyörävarkaus. Toiselle voi sattua yksi näistä tapahtumista ja se suistaa hänen päivänsä raiteiltaan ja aiheuttaa kiukkua ja ärsytystä koko päiväksi. Toiselle voi tapahtua nuo kaikki sattumukset ja hän on edelleen illalla hyväntuulinen ja viheltelee mennessään. Olosuhteet voivat olla samat tai toisella asiat voivat jopa olla paljon huonommin,  suhtautumistapa on kuitenkin se mikä ratkaisee.

Itävaltalainen Viktor Frankl joutui keskitysleirille ja havaitsi, että hirvittävimmissäkin olosuhteissa ihmisillä on vapaus valita asenteensa, oli tilanne mikä hyvänsä. Niillä, jotka auttoivat toisia ja pitivät positiivista asennetta yllä, oli paremmat mahdollisuudet selvitä kuin niillä, jotka menettivät uskon tulevaisuuteen.

 

 

”Jos et pidä jostain, muuta se. Jos et voi muuttaa sitä, muuta ajattelutapaasi”

– Mary Engelbreit