Olen erityisherkkä. Oletko sinäkin?

Olin hiljattain kuuntelemassa Suomen Erityisherkät ry:n luentoa erityisherkkyydestä. Tiedän itse kuuluvani erityisherkkiin ja saan testeistä liki täydet pisteet. Jokainen on kuitenkin yksilönsä eikä ole tarkoitus, että omaat välttämättä kaikki erityisherkän ominaisuudet ennen kuin olet sellainen. Ominaisuuksia voi myös kehittää ja itse koen esimerkiksi osaavani suhtautua järisyttäviin elämäntapahtumiin tai toisten tunnepurkauksiin paremmin kuin esimerkiksi viisi vuotta sitten, enkä vatvo liiaksi etukäteen asioita ja toisaalta murehdi jo tapahtunutta.

Minulla erityisherkkyys ilmenee mm. seuraavasti. Olen erittäin empaattinen ja tunteikas ja toisen sanattomatkin viestit saavuttavat minut. Kestän huonosti riitatilanteita, kritiikkiä ja aikaisemmin ne saivat minut pitkäksi aikaa pois tolaltani. Nyt osaan jo suodattaa paremmin toisten kommentteja ja vihanpurkauksia ymmärtäen etteivät kaikki vihanpurkaukset johdu minusta, vaan toisen omasta huonosta tai epävarmasta olosta. Koitan välttää riitoja ja olen sovittelevassa tai myötäilevässä roolissa. Koska en halua kellekään pahaa mieltä, suostun tehtäviin ja tapahtumiin vaikka en jaksaisi tai haluaisin. Tästä olen hieman jo päässyt eroon, mutta vielä on oppimista.

Olen myös perfektionisti. Jos jokin tehdään, niin se tehdään todella hyvin ja tarkkaan. Valitettavasti vaadin samaa myös muilta ja se aiheuttaa törmäyskursseja. Perfektionismi voi olla muutoinkin luonteenpiirteenä, mutta erityisherkkien on huomattu olevan taipuvaisia täydellisyyden tavoitteluun. Perfektionismi, kuten toisten miellyttäminenkin vie voimia ja ne uuvuttavat helposti. Voimiani vievät myös esimerkiksi isot ihmistapahtumat, hälinä, melu, kiire, useat samanaikaiset tehtävät…Viime kesäisen akustikusneurinoomaleikkauksen myötä nuo ovat vielä korostuneet toisen korvan kuurouden vuoksi.

Innostun helposti ja siis TODELLAKIN innostun. Toisaalta innostus saattaa lopahtaa lyhyeen, koska on vaikeaa olla syvällisesti kiinnostunut useista eri asioista samaan aikaan. Olen haltioissani kaikesta kauniista, kuten taiteesta, musiikista, luonnosta…Saatan myös liikuttua esimerkiksi kauniista musiikista. Joku toinen voi kohauttaa olkiaan ja todeta: ”Mitä ihmeellistä tuossa nyt on?”. Mielestäni olen myös luova ja osaan tarkastella asioita tai ongelmia useista eri näkökulmista. Olen herkkä tuoksuille, hajuille, kemikaaleille, homeelle, määrätyille ruoka-aineille ja koville äänille. Tunnistan kehossani hyvin herkästi erilaiset muutokset, kuten lämpötilan tai vireystilan muutokset. Selvätuntoisuuden lauetessa muutama vuosi sitten, aistin halutessani muutokset kehossa pieniä yksityiskohtia myöden, kuten energiankulku määrätyissä elimissä, tunteiden vaikutus kehon eri kohtiin, hermoston tilan, hormonihäiriöt…

Erityisherkkä reagoi siis kaikenlaisiin ärsykkeisiin valtaväestöä herkemmin. Aistit, tunteet ja hermosto ovat ikäänkuin ylivirittyneitä suhteessa tilanteeseen. Herkkyys on yleensä havaittavissa usealla eri osa-alueella painottuen yksilöllisesti vähän eri tavalla. Erityishekkyyden osa-alueita ova:

1. Fyysinen herkkyys, kuten melu, valo, äänet, kuuma, kylmä, yliherkkyydet eri aineille, ruoka-aineherkkyydet( esim. maito, vehnä, sokeri ja kofeiini) ja jopa herkkyys ruuan koostumukselle

2. Sosiaalinen herkkyys. Henkilö on todella empaattinen, tuntee myös toisten tunteet, rasittuu ihmisistä ja uusista tilanteista.

3. Psyykkinen herkkyys. Asioiden ottaminen raskaasti, murehtiminen, luovuus, taiteet.

4. Henkinen herkkyys, kuten intuitio, oikeudenmukaisuus, eettisyys.

Herkkyys on synnynnästä, mutta sitä voi opetella hieman hallitsemaan. Kuormituksen päästessä yli sietokyvyn voi ilmetä oireita, kuten päänsärky, rytmihäiriöt, vapina, pahoinvointi, unihäiriöt, ärtyisyys tai paniikkikohtaukset. Herkät ihmiset saavat helposti sakraalichakran (navan alapuolella olevan energiakeskuksen) pois raiteiltaan. Sen lisäksi monella myös kaikki energiakanavat eli meridiaanit ovat enemmän tai vähemmän jumissa. Nämä jumittuneet energiat saattavat myös aiheuttaa fyysisiä oireita ja pitkään jatkuessaan hermoston ylikierrostilan kera ne aiheuttavat esim. väsymystä, mielialan laskua ja voimattomuutta. Erityisherkkä tarvitsee siis paljon aikaa yksin oloon, rauhallisuuteeen ja hiljaisuuteen ladatakseen akkuja ylikuormituksen jälkeen ja tasapainottaakseen energiankulkuaan.

Erityisherkällä sekä ympäristöllä on toisinaan haasteita kohdata toisensa, mutta tunnistamalla itsessäsi herkkyyden, osaat rajata paremmin toimintaasi ja välttää ylikuormittumisen. Toivoisin myös kanssaihmisiltä avarakatseisuutta silloin, jos toisen reaktiot eivät vastaa yleisesti omaksuttuja reaktioita tai toinen on erittäin ”hitaasti lämpenevää” sorttia erilaisille asioille, muutoksille ja tilanteille. Erilaisuus on kuitenkin rikkautta ja tuo elävyyttä kaikkien elämään.

 

 

Toispuolinen kuurous -Mitä kannattaa ottaa huomioon?

Itse olen nyt ollut toispuolisesti kuuro noin 10 kuukautta. Paljon on mahtunut mukaan hauskoja kommelluksia huonon kuulon vuoksi, mutta myös haastavia tilanteita. Toispuolikuuroudesta kannattaa mainita, koska muuten ympäristö voi saada sinusta ylpeän, hajamielisen ja ehkä ”tyhmänkin” kuvan. Älykkyyteenhän se välttämättä ei liity mitenkään. Valitettavasti osa huonokuuloisista eristäytyy, koska keskustelutilanteet ovat haastavia varsinkin meluisassa ympäristössä ja kuunteleminen voi olla todella kuormittavaa. Listasin tähän muutamia eteen tulleita tilanteita, joista hyvin kuuleva voi saada vinkkejä miten kohdata kuulovammaisen. Tässä käsittelen siis kuulovammaista, joka kuulee vain toisella korvalla.

  • Puhuthan selkeästi ja kasvot huonokuuloiseen päin, jotta hän voi lukea puhetta myös huulilta

  • Ole kärsivällinen. Voit joutua toistamaan saman asian monta kertaa

  • Jos tilassa on muita ja haluat huonokuuloisen huomion, kosketathan häntä esim. käsivarteen tai olkapäähän, jotta huonokuuloinen tietää sinun puhuvan juuri hänelle

  • Jos sinulla on mahdollisuus vaikuttaa tilan taustameluun (TV, radio, istumapaikan valinta…), niin toispuolikuuro on mielissään mahdollisimman hiljaisesta ja rauhallisesta keskustelupaikasta

  • Älä loukkaannu, jos huonokuuloinen ei lähde kanssasi ostoskeskukseen, ravintolaan, messuille yms. Vika ei ole luultavimmin ole sinussa, vaan hälisevä ja meluinen ympäristö on haastava ja kuormittava.

  • Toispuolikuuro sijoittuu mielellään tilaan niin, että mahdollisimman moni on hänen kuulevalla puolellaan. Jos teet istumajärjestystä, niin olisi hienoa, jos voisit ottaa tämän huomioon.

  • Toisessa huoneessa, isossa tilassa, metsässä yms. toispuolikuurolle ei kannata huutaa: ”Olen täällä”. Suuntakuulo ei toimi, joten hän ei osaa yhtään hahmottaa missä ”täällä” on. Mene siis mieluiten hänen viereensä sanomaan asia, tai pyydä häntä pysymään paikoillaan tai huhuilemaan metsässä sinua, jotta löydätte toisenne.

  • Jos neuvottelussa tai muussa ryhmässä on kuulovammainen, nostathan kätesi ylös tai teet muun eleen, jotta hän tietää sinun puhuvan.

  • Useimmiten kuulovammainen ei halua vammastaan ja tilanteesta tehtävän isoa numeroa, mutta pienillä huomaavaisilla eleillä saat hänet tuntemaan itsensä tasavertaiseksi haitasta huolimatta.

 

Kaipaako joku asia elämässäsi muutosta?

Ihminen tekee vuorokaudessa noin 50 000 valintaa. Heti aamulla herätessä voi valita torkuttaako kelloa vai nouseeko heti ylös, kumpaan jalkaan laittaa ensin sukan ja minkä värisen, pukeeko ensin housut vai paidan jne jne.

Jos tuntuu että elämäntavoissa joku tökkii, ärsyttää, huolestuttaa ja kaipaa muutosta esim. asenne vastoinkäymisiin, herkkujen syönti, unen puute, työmäärä, liikunnan vähyys tai rahan käyttö, ei suinpäin kannata suunnitella vaihtavansa tuhansia päivittäistä valintaansa uuteen. Rimakauhu iskee välittömästi tai viimeistään silloin, kun yrittää sinnitellä kaikkien uusien valintojen kanssa.

Vaikeinta on muutoksen aloittaminen. Mutta, jos et koskaan tee minkäänlaista muutosta valintoihisi, et voi saavuttaakaan mitään uutta ja mikään ei muutu. Muista, että asiaa siirtämällä, siirrät myös koko ajan lopputulokseen pääsemistä kauemmas, kauemmas, kauemmas ja kauemmas.

Maltti on valttia! Aloita pienistä asioista ja muutamasta päivittäisestä valinnasta. Kun teet samoja muutosta tukevia valintoja yhä uudelleen ja uudelleen, niistä tulee rutiineja. Pikkuhiljaa uusia valintoja voi lisätä ja lisätä, aikaisempien tullessa automaattisiksi.

Muutos

 

 

Älä ole liian ankara itsellesi. Kohtele itseäsi niin kuin kohtelisit parasta ystävääsi, kun hän retkahtaa ostamaan karkkipussin, jättää kävelylenkin väliin tai ottaa ylimääräisen työtehtävän, vaikka niitä piti vähentää. Sanot itsellesi, kuten sanoisit hänellekin: ”Älä lannistu! Tähän ei maailma kaadu ja seuraavalla kerralla voit valita toisin.”

Luota siihen, että Sinä onnistut!

Kuka minä olen?

Millainen olen? Mihin pystyn? Mitä valitsen? Mistä pidän? Miltä näytän? Mitä arvostan? Mitä teen? Hyväksynkö itseni? Olenko uhri?

Kysymyksiä voisi olla lisää vaikka kuinka paljon. Kaikki kuitenkin määrittävät sen miten näet itsesi ja miten muut näkevät sinut. Erilaiset tapahtumat, elämäntilanne, muut ihmiset, stressi jne. vaikuttavat käsitykseesi siitä millainen olet, mihin pystyt ja hyväksytkö itsesi.

Se, miten itse näet itsesi voi kuitenkin poiketa todellisuudesta. Monilla on tapana vähätellä itseään ja tekemisiään vaikka todellisuudessa heissä on potentiaalia vaikka mihin. Toisten kehuja ja kannustuksia on vaikea ottaa vastaan vaikka ne lausuttaisiin aivan totena. Kun vieras kehuu äärettömän maukasta kalakeittoa, vastaat helposti: ”Porkkanat ja lantut olisivat kyllä voineet olla pienempiä” tai ”En mä nyt mielestäni mitenkään erityisesti onnistunut tän keiton kanssa”. Jos keitto maistuu mielestäsi hyvältä, miksi et myöntäisi onnistuneesi,  ”taputa itseäsi selkään” ja totea olevasi hyvä kalakeiton tekijä. Kielteinen käsitys omista kyvyistä ja mahdollisuuksista voi myös saada pelkäämään epäonnistumisia ja välttelemään haasteita. ”Eihän mun kannata yrittää, kun en kuitenkaan pysty…”

Oman arvostuksen lisäämiseksi voi jatkaa lauseita, kuten:

Asia, jossa olen hyvä…

Olen ylpeä itsestäni, kun…

Vahvin puoleni on…

Muut arvostavat minussa…

Huolehdin itsestäni…

Osaan…

 

Jos olet luovuttanut osan omasta itsestäsi muille, annat muiden tehdä päätöksiä tai pyrit täyttämään muiden odotuksia, voi olla vaikeaa tiedostaa mitä itse haluaa. Silloin kannattaa pysähtyä ja miettiä millaisen reaktion päätös saa aikaan tai mitä muita mahdollisuuksia on. Kun koet olevasi aidosti innostunut ja iloinen valinnoistasi olet oikealla tiellä 🙂

 

Erilaiset roolit määrittävät osaltaan miten näet itsesi suhteessa muihin ja miten muut puolestaan näkevät sinut. Roolit ovat muuttuvia ja muutokset vaikuttavat helposti kokemukseesi itsestä. Esimerkiksi työttömyys, ero, tai vanhemmaksi tuleminen saavat sinut ehkä pohtimaan: ”Millainen olen nyt?”, ”Mitä haluan?”. Myös sairastuminen tai vammautuminen järisyttävät kuvaasi itsestäsi. Et ehkä pystykään samoihin toimintoihin kuten ennen ja ulkonäkösi voi muuttua. Vie hetken aikaa muodostaa uusi kuva itsestään ja omista vahvuuksistaan. Täytyy miettiä miten olisi sinut vammojen kanssa ja miten arvostaa itseään ja hyväksyä uusi kehonkuva. Jokainen on kuitenkin sisimmässään kaunis ulkokuoresta ja vajaavuuksistaaan huolimatta. Pitää vaan etsiä tuo kauneus.

 

Itselläni on juuri hieman hakusessa uusi minä. Fyysisiä rajoitteita on kuulohermoleikkauksen jälkeen vielä jonkun verran ja ne vaikuttavat siihen mitä voin valita, mitä teen ja miltä näytän. Joka päivä tulee vastaan jokin toiminto tai asia, joka ei nyt sujukaan, kuten aikaisemmin. Välillä on hankalampaa hyväksyä oma vajaavaisuus varsinkin, kun aikaisemmin olen ollut kovin itsenäinen tyyliin: ”Ei tartte auttaa”. Hyväksyminen ja sopeutuminen on nopeampaa, kun osaa suhtautua asioihin, kuten korttipeliin. Kun näet kädessäsi olevat kortit, yrität silti pärjätä mahdollisimman hyvin niillä korteilla jotka sinulle on jaettu. Vaikka turhautumisia tulee, en jää niihin liiaksi kiinni. Jos nyt en johonkin pysty, niin katsotaan onnistuuko se myöhemmin ja, jos ei onnistu, niin mietitään sitten uusi strategia. Pitkäjänteisyyttä vaaditaan myös perheenjäseniltä, jotka joutuvat tekemään asioita jotka ennen tein. He joutuvat myös osaltaan huomioimaan rajoitteeni, kuten kuulovammani tai liikkumiseni. Selvittelen siis yhdessä perheeni tuella millainen uusi perhonen kotelostani on tällä hetkellä kuoriutumassa  <3

 

Kuulohermokasvaimen leikkaus ja kuntoutuminen

Leikkauspäivän aamuna kieltämättä hiukan jännitti. Saavuin osastolle hiukan ennen 07.00, sain sairaalavaatteet, vastasin muutamaan kysymykseen ja pitkältä tuntuvan odottelun jälkeen sain kävellä leikkaussaliin. Kuulin, kun hoitajat kävivät läpi laitteiden ja välineiden tarkistuslistaa ja vaihtoivat kanssani pari sanaa. Paljon muuta en muistakaan, joten nukutus tapahtui melko pian. Leikkauspotilaalle nukutus on vain silmänräpäys, mutta nytkin omaiset olivat joutuneet odottelemaan soittoa sairaalasta pitkälle yli seitsemän tuntia.

Heräsin siihen, kun joku kutsui minua nimeltä ja pyysi heräämään. Aloin kakoa kurkussani ollutta intubaatioputkea ja samalla jo kokeilin liikkuvatko varpaaani sekä sormeni. Kun putki saatiin pois, nostin samantien käteni ylös ja huusin: ”JEEEE! Jalat ja kädet toimii!”. Kaikkia paikalla olijoita nauratti. Kuulema ensimmäistä kertaa muutama sekunti nukutuksesta herättyään potilas huutaa riemuissaan ja tuulettaa.

Ilta, yö ja seuraava aamupäivä menivät teho-osastolla. Olin varmaan äärimmäisen rasittava potilas. Kivut olivat melkoiset, joten pyysin pienin väliajoin lisää lääkettä. Kipujen ja valtavan kortisonilääkityksen vuoksi en saanut nukuttua ja kysyin vartin välein kelloa. Kerran mainitsin, että tämä taitaa olla elämäni pisin yö. Samaan hengenvetooon totesin synnytyksen vievän kyllä voiton tästäkin.

Olin sen verran kovin lääkitty, etten vielä kiinnittänyt enemmän huomiota toimintakykyyni. Leikkaava neurokirurgi kävi jossain kohdin tervehtimässä, mutta hänenkään sanat eivät oikein rekisteröityneet tajuntaani. Sen verran ymmärsin, että leikkaus meni suunnitellusti. Myöhemmin kuulin ettei kasvainta saatu kokonaan pois, koska se oli niin pahasti kiinni kasvohermossa ja laitteet alkoivat hälyyttää sen mahdollisesta halvauksesta. Pikkuhiljaa huomasin pystyväni huimaamatta katsomaan  vain vasemmalle, muut pään liikkeet saivat aikaan huimausta ja käännettyäni päätä en saanut katsettanu kohdistettua mihinkään.

 

Osastolle päästyäni vasta tajusin tilanteeni paremmin. Oikea korva oli kuuroutunut, kasvohermo osittain halvaantunut, huimausta makuullakin sekä katseen kohdistaminen hankalaa. Oikean puolen raajat olivat myös heikommat ja kömpelömmät. Aluksi tietenkin myös pään ja niskan särky olivat melkoiset. Kaikesta huolimatta pienet vauriot siihen mitä olisi saattanut tulla. Fysioterapeutti toi minulle silmälapun ja yhdellä silmällä pystyin hyvin katsomaan kerrallaan. Silmät eivät vain osanneet katsoa samaaan kohteeseen yhtäaikaa. Ulkonäköni oli myös kasvojen turvotuksen takia kovin erilainen enkä tunnistanut itseäni peilistä.

 

Kun huimaus hieman helpotti ja pystyin nousemaan, oli ensimmäinen saavutus päästä vessaan. Seuraava tavoite oli suihkussa käynti. Tyttärellä oli kesäloma ja hän vietti sairaalassa joka päivä melkein koko vierailuajan auttaen minua kaikessa. Tuunasimme myös silmälapusta hieman naisellisemman 😉 Suuri kiitos hänelle kaikesta avusta <3

Vointini meni päiväpäivältä hieman eteenpäin, mutta lääkitystä ei meinattu saada kohdilleen. Osa lääkkeistä teki liikkumisen tosi hankalaksi ja tulin huonovointiseksi. Lääkäri arvioi etten minua voitaisikaan kotiuttaa, vaan joutuisin Raision teveyskeskuksen vuodeosastolle. Onneksi kokeiltiin vielä toista lääkettä ja jo vuorokaudessa liikkumiseni oli varmempaa; rollaattorilla tosin. Sairaalassa ehdin olla yhteensä 8 vuorokautta.

Kotona vietin muutaman päivän ja sitten oli vuorossa kuntoutusjakso Kaskenlinnassa. Koitin googlettaa paikkaa, mutta en löytänyt juuri mitään tietoa. Kuvittelin muiden asiakkaiden olevan huonokuntoisia noin 80-vuotiaita, joten yllätyin suuresti ikähaarukan ollessa suurimmaksi osaksi noin 30-50v. Hoitohenkilökunta oli iloista sekä kannustavaa. Samanlainen positiivinen fiilis huokui kuntoutujistakin, vaikka osalla oli aikamoisiakin kohtaloita takanaan.

Tutustuin heti ensimmäisenä päivänä kahteen rouvaan ja meillä luistikin juttu erittäin hyvin. Pääsin ”merirosvolapustani” eroon ja ajattelin kuntoutusjakson viimeisenä päivänä laittaa juhlan kunniaksi hiukan ripsiväriä. Aivan turhaan. Ei siksi, että olisin itkemisellä valuttanut ne, vaan nauroimme naisten kesken usemapaan otteen vedet silmissä. Oli hurttia huumoria rollaattoreista, kävelykepeistä tai muusta meitä koskettavista asioista. Kiitos näille kahdelle rouvalle <3 Toipuminen on varmasti nopeampaa, kun tekee sen nauraen 🙂

Leikkauksesta on kulunut nyt neljä viikkoa ja tällä hetkellä toivun kotona. Päivät kuluvat erilaisten harjotteiden tekemisessä, pienten arkisten askareiden parissa sekä mielekkäässä puuhastelussa, kuten valokuvaaminen. Voimani eivät ole entisellään, joten tarvitsen vielä paljon myös lepoa. Rollaattorin olen jo ”heittänyt” nurkkaan 🙂 Tasapaino ei ole vielä ihan kohdillaan, mutta pärjään liikkuessani ilman tukea. Kasvohermon halvaus on lieventynyt eikä ulkopuolinen välttämättä edes huomaa, että toinen puoli kasvoistani ei liiku aivan samoin kuin toinen. Oikean puolen raajojen kömpelyys on vähentynyt ja iso saavutus on, kun pystyn nyt jo aika hyvin kohdistamaan katseeni yhteen pisteeseen. Tosin kirjan tai lehden lukeminen saa vielä odottaa. Oikean korvan kuuroutumisesta ei ole vielä suuremmin ollut haittaa. Etuja on jo löytynyt: pärjään yhdellä korvatulpalla ja kuulokkeilla joissa vain toinen nappi toimii 😉

Sairauslomaa on tällä hetkellä kirjoittettu 31.10.2018 saakka. Katsotaan syksyn mittaan miten kuntoudun.

 

Pieni henkilökohtainen maanjäristys

4.5.2018 astuin melko reippain mielin lääkärin huoneeseen. Olin valmistautunut kysymykseen voinnistani ja kertoisin voinnin olevan astetta parempi, kun alkuviikosta. Huimaus oli hieman vähentynyt, niska liikkui paremmin ja takaraivon kummalliset jomotukset olivat hieman lieventyneet. Lääkäri ei kysynyt vointiani, vaan meni heti asiaan. “Hyvä, kun tuli magneettikuvat otettua”, hän totesi. Tiesin siinä kohtaa, että niistä siis löytyi jotain. Luultavimmin niskan retkahdusvamma ajattelin. Ei, ei ollut se. Lääkäri aloitti nikamien madaltumista. Pieniä madaltumia eri nikamissa ja yhdessä isompi. Ei kuitenkaan pahasti paina hermoja, joten jumppa riittänee toipumiseen. Tämä olisi riittänyt minulle, mutta lääkäri jatkoi. “Sitten se toinen löydös”. “Siis mikä löydös?!?!!”, ihmettelin.

“Oikealla takakuopassa on soikea noin 3cm kokoinen ekspansio, joka painaa ponsia ja pikkuaivoja”. En ymmärtänyt kuin sanan pikkuaivot. Eikä kuulostanut todellakaan hyvältä, että jokin painaa niitä. Lääkäri alkoi tarkentaa. Laajenema on todennäköisesti kuulohermon kasvain, Akustikusneurinooma, joka painaa aivosiltaa, pikkuaivoja ja hermoja. KASVAIN?

Miten löydös voi olla kasvain? Olin kaatunut noin kuukautta aiemmin omalla pihallani viimeiseen pieneen jäälaikkuun. Sen jälkeen aloin pikkuhiljaa oireilla. Tuli huimausta, niskaa sekä takaraivoa särki ja niissä tuntui erikoista jäykkyyttä tai painetta. Muutaman kerran aiemminkin oli ollut huimausta, mutta se oli itsekseen poistunut ja oletin sen johtuvat kireistä niskan lihaksista. Nytkin luulin oireiden johtuvan tuosta kaatumisen aiheuttamasta niskan venähdyksestä tai nytkähdyksestä. Päätäni en ollut lyönyt, joten en pelännyt mitään suurempaa aivoihin kohdistuvaa vammaa. Koitin ensin kotikonstein pärjätä huimauksen kanssa. Mies on hieroja ja hän koitti saada lihakset mahdollisimman hyvään kuntoon. Ne eivät kuitenkaan tuntuneet reagoivan hierontaan juuri mitenkään. 

Itse koitin samaan aikaan energiahoidolla parantaa energian virtausta niska-hartiaseudulla ja muutenkin. Energia pyrki hakeutumaan myös korvaan ja mietin olisiko minulla sittenkin tasapainoelimessä jokin tulehdus, joka aiheuttaa hiumauksen. Näihin aikoihin kasvojen oikealle puolelle tuli kummia tuntemuksia, kuin hammaslääkärin puudutuksen jälkimaininkeja. Kokeilin energialla hoitaa erikseen määrättyjä hermoja ja kasvohermon energian kulussakin tuntui olevan ongelmia. 

Tässäkään kohden ei todellakaan tullut mieleen, että siellä missään olisi kasvain. Oletin vain hermojen olevan kertakaikkiaan niin jumissa tai vaurioituneen, että fiksaamiseen menee aikaa. Oloni koheni hieman, mutta ajattelin vielä varata traumatologilta ajan. Jos niska on sittenkin retkahtanut kaatuessa. Oikea käteni oli meinaan välillä kummallisen kömpelö. Sen huomasin vain hetkittäin, mutta oikeakätisenä aistin sen herkästi.

Yleensä olen hyvinkin tietoinen ympäristön tapahtumista ja haluan näyttää suht hyvältä kulkiessani “ihmisten ilmoilla”. Magneettikuvien tulosten kuuntelun jälkeen poistuessani lääkärinhuoneesta en välittänyt tippaakaan miltä näytin. Silmät olivat itkemisestä punaiset ja meikit valuneet. Istahdin oven ulkopuolella olevalle tuolille. Laitoin ensimmäisiä viestejä perheelle sekä muille lähimmäisille ja osa olikin jo kysellyt miten meni. Sain koottua itseän vähän, jotta pääsin kassalle maksamaan käynnin. Autolla ajo vaati aikamoisia ponnisteluja, enkä löytänyt heti oikeaa reittiä. Olisi hienoa, jos lääkärikeskuksessa olisi isompien uutisten jälkeen joku joka juttelisi hetken ja tarkistaisi ajokunnon. Näin jälkeenpäin ajateltuna itse en ehkä ollut ajokuntoinen, vaikka lähimmäisille puhelimessa niin väitinkin.

Päivän mittaan sain vastata useisiin puheluihin ja viesteihin, olinhan mennyt ilmoittamaan magneettikuvastani Facebookissa. Kaikki siis tiesivät minun olleeni kuvissa. “Miten meni?”, “Toivottavasti tuli hyviä uutisia”, “Joko vastaus tuli?”, “Löytyikö mitään?”… Illalla alkoi tulla jo ähky enkä jaksanut vastata kaikkiin puheluihin. Kaikki olivat kyllä kovin ystävällisiä, tarjosivat apua tai keskustelutukea, mutta itse en vaan jaksanut vatvoa asiaa sadatta kertaa. Päässäni on KASVAIN ja piste. Tällä hetkellä ei tiedä mitään jatkosta enkä jaksa yhtään arvuutella hoitovaihtoehtoja tai muutenkaan mitään tulevaisuudestani. Traumatologi ei ollut alan asiantuntija ja kertoi ettei hän osannut sanoa tarkemmin hoidoista eikä leikkauksesta. Kuulohermon kasvain on kuitenkin sen verran harvinainen, ettei lääkäri välttämättä törmää sellaiseen koko työssäoloaikana. Traumatologi suositteli ajan varaamista neurokirurgille, jonka kanssa voisin pohtia mitä kasvaimelle tehdään. Valitettavasti ensimmäinen vapaa aika oli kahden viikon päästä, joten se aika menisi vielä epätietoisuudessa. Lääkäri kielsi myös googlettamasta aiheeseen liittyvää materiaalia. Luin vain ihan pienen pätkän kuulohermoon kasvaimeen sairastuneen naisen tarinaa. Hän tarvitsi leikkauksen jälkeen aluksi apua kaikessa ja lopulta hänestä tuli työkyvytön. Ei siis enempää googlea!

Muutama tunti alkushokin jälkeen pidin itseni kanssa palaverin. Jos olen kerran oman elämäni ”pomo”, niin päätän siis miten ja millä mielellä mennään eteenpäin. Pidän itseäni positiivisena ihmisenä, joten miksi sen pitäisi muuttua. En anna kasvaimen määräillä minua. Tästä selvitään! Toivotavasti vielä ilman leikkaustakin.

Päätin laittaa kaiken energiani vointini kohentamiseen ja kasvaimen kutistamiseen. Mies ja lapset olivat myös positiivisella asenteella. Tämä olisi vain hetken takaisku ja kohta elämä normalisoituu. Otin yhteyttä pariin energiahoitajaan ja sovimme tekevämme yhteistyötä tämän asian kanssa. Molemmat lähettäsivät minulle energiaa kuurin verran ja itse koittaisin joka päivä hoitaa itseäni. Olin kuin 90-luvun TV sarjan gladiaattori tai jenkkifutis pelaaja, joka on nyt asemissa ja tähtäimenä vain yksi asia. TOUCHDOWN!