Elämäntapamuutos

Ihminen tekee vuorokaudessa noin 50 000 valintaa. Heti aamulla herätessä voi valita torkuttaako kelloa vai nouseeko heti ylös, kumpaan jalkaan laittaa ensin sukan ja minkä värisen, pukeeko ensin housut vai paidan jne jne.

Jos tuntuu että elämäntavoissa joku tökkii, ärsyttää, huolestuttaa ja kaipaa muutosta esim. asenne vastoinkäymisiin, herkkujen syönti, unen puute, työmäärä, liikunnan vähyys tai rahan käyttö, ei suinpäin kannata suunnitella vaihtavansa tuhansia päivittäistä valintaansa uuteen. Rimakauhu iskee välittömästi tai viimeistään silloin, kun yrittää sinnitellä kaikkien uusien valintojen kanssa.

Vaikeinta on muutoksen aloittaminen. Mutta, jos et koskaan tee minkäänlaista muutosta valintoihisi, et voi saavuttaakaan mitään uutta ja mikään ei muutu. Muista, että asiaa siirtämällä, siirrät myös koko ajan lopputulokseen pääsemistä kauemmas, kauemmas, kauemmas ja kauemmas.

Maltti on valttia! Aloita pienistä asioista ja muutamasta päivittäisestä valinnasta. Kun teet samoja muutosta tukevia valintoja yhä uudelleen ja uudelleen, niistä tulee rutiineja. Pikkuhiljaa uusia valintoja voi lisätä ja lisätä, aikaisempien tullessa automaattisiksi.

Muutos

 

 

Älä ole liian ankara itsellesi. Kohtele itseäsi niin kuin kohtelisit parasta ystävääsi, kun hän retkahtaa ostamaan karkkipussin, jättää kävelylenkin väliin tai ottaa ylimääräisen työtehtävän, vaikka niitä piti vähentää. Sanot itsellesi, kuten sanoisit hänellekin: ”Älä lannistu! Tähän ei maailma kaadu ja seuraavalla kerralla voit valita toisin.”

Luota siihen, että Sinä onnistut!

Unelmista totta

Sain eilen ilokseni osallistua Ilkka Koppelomäen luentoon: ”Saa mitä haluat”. Useimmat asiat olivat tuttuja ja moni sellaisia joista itsekin olen sivuillani kirjoitellut, kuten: Onnellisuus ei ole jotain joka tulee ulkopuolelta, vaan se on sinussa itsessään tai tunteet ovat sinun eikä joitakin ulkopuolelta tulevia ja ohjautuvia, muutos lähtee sinusta jne. Tutuista asioista huolimatta luento oli kovin ispiroiva ja innostava Ilkan loistavien puhelahjojen vuoksi. Suosittelen lämpimästi, että menet kuuntelemaan, kun Ilkka osuu omalle paikkakunnalle.

Luennon lomassa kunkin tuli miettiä omia unelmiaan ja tulevaisuuden suunnitelmiaan työn, kodin ja ympärillä olevien ihmisten suhteen. Nämä tavoitteeet ja unelmat kirjoitettiin myös ylös, ja jotta niistä tulisi konkreettisempia, käytiin vieruskaverin kanssa keskustelua kummankin tavoitteista. Tämän jälkeen valittiin yksi unelma, jota alettaisiin työstää. Tässä kohtaa ei ollut väliä tuntuiko unelma mahdottomalta tai millä keinolla siihen päästäisiin, tärkeintä olisi päämäärän miettiminen. Ilkka muistutti myös, että tavoitetta on hyvä aika ajoin muistutella itselleen, jotta suunta pysyisi oikeana.

Näin Runebergin päivänä haluan nyt kertoa teille yhden omista unelmistani, jonka nostin eilen tavoitteitteni listasta: Haluaisin kirjoitusteni kautta tavoittaa mahdollisimman monia ihmisiä ja ansaita kirjoittamisellani rahaa.

Olette varmaan huomanneet, että pidän kirjoittamisesta 😉 Yhden artikkelin kirjoittamiseen menee kuitenkin melkoisesti aikaa ja vaivaa. On suunnittelua, tiedon keruuta, valokuvaamista, itse kirjoitusprosessi yms. Vaikka se on jotakin mitä teen tällä hetkellä vaan tekemisen ilosta, niin olisihan hienoa, että sillä voisi myös ansaita rahaa. Nyt pitää vain kääriä hihat ja tehdä askel askeleelta asian eteen jotain. Pitää ehkäpä löytää ihminen, joka tuntee jonkun, joka osaa neuvoa mihin foorumiin kannattaa ottaa yhteyttä tai lähetellä tekstejä eri paikkoihin ja katsoa kiinnostuuko joku.

Lupaan tämän vuoden mittaan informoida teitä miten unelmani toteuttaminen sujuu. Vaikka kaikesta yrityksistäni huolimatta en tulevaisuudessa ansaitsisikaan kirjoittamalla, jatkan sitä silti, koska tykkään siitä vaan niin hirmuisesti <3