Terve suolisto

Autoissa on hyvin tärkeää mitä polttoainetta tankataan. Muutoinkin pitää pitää huolta, että on öljyt ja muut nesteet kohdillaan. Kunpa ihmiset olisivat yhtä tarkkoja omasta polttoaineestaan. Väärä tai huonolaatuinen ruoka tuhoaa hyviä bakteereita ja toimii ruokana huonoille bakteereille.

Minulla oli ilo kuulla viime viikolla eläkkeellä olevaa sairaanhoitajaa Sinikka Pessiä, joka luennoi suoliston voinnin tärkeydestä. (Huom! Suluissa kirjoitetut tekstit ovat omia lisäyksiäni ja linkit omia linkkejäni)

Ruuansulatuselimistön on tarkoitus käsitellä, kuljettaa ja imeyttää erilaisia ravintoaineita. Se toimii myös puskurina myrkkyjä vastaan. Suolistoa uhkaa teollinen steriili ruoka, joka sisältää runsaasti kemikaaleja. Elimistöä uhkaa myös höttöelintarvikkeet, kuten valkoinen riisi, peruna, vehnä, sokeri ja muut nopeat hiilihydraatit, jotka aieuttavat tulehdusta. Valitettavasti hiivakin kuuluu vältettävien tuotteiden listalle. Se, kun on monien huonojen bakteerien ravintoa.

Sinikka muistutti, että meidän jokaisen bakteerikanta saa alkunsa jo äidin kohdussa. Siihen vaikuttaa myös synnytystapa, sen jälkeen tietysti ympäristö ja erityisesti se mitä suuhumme laitamme. Suusta erilaiset bakteerit kulkevat mahalaukkuun, jossa hapot tuhoavat niistä osan. Hapot ovat kuitenkin tärkeä osa ruuan prosessointia. Happosalpaajat tai kansankielellä närästyslääkkeet, häiritsevät ruuan sulamista, erityisesti proteiinien sekä erilaisten vitamiinien ja kivennäisaineiden imeytymistä. Tämän johdosta huonot bakteerit pääsevät valloilleen ja erityisesti diabeetikoilla kromin imeytymisen heikkeneminen saattaa johtaa sairauden pahenemiseen.

Aloevera-juoman on tutkitusti todettu auttavan tasapainottamaan vatsalaukun tilaa. NeoLifella on laadukas Alovera- juoma, joka on lasipullossa, jottei pieniä muovihiukkasia pääse siihen liukenemaan. Kalsium ja magnesium auttavat myös happo-tasapainon ylläpidossa. KalMag plus D valmisteessa kasium, magnesium ja D-vitamiini ovat juuri oikeassa suhteessa, jotta imeytyminen on optimaalisinta . (  Lisää happo-emästasapainosta)

Ohutsuolessa teollisesti köyhä tai väärä ruoka aiheuttaa vitamiinien ja kivennäisaineiden imeytymishäiriöitä sekä tulehdusta ja tämän seurauksena vastustuskyky laskeen, suoli alkaa vuotaa (Tulehdustekijöitä pääsee kaikkialle kehoon, myös aivoihin joissa ne saattavat aiheuttaa kroonista tulehdusta aiheuttaen mm. muistisairauksia, masennusta ja ahdistusta.)

Paksusuolessa on eniten bakteereja. (Osa bakteereista ovat muodostamassa vitamiinjeja, kuten K-ryhmän vitamiinit ja eräät B-vitamiinit. Jos bakteerikanta on pahasti vinksallaan, saattavat näiden vitamiinien muodostuminen estyä). Paksuoli päättyy peräsuoleen, jonka olisi hyvä tyhjentyä ainakin kerran päivässä. Vääränlainen bakteerikanta aiheuttaa ummetusta, ripulia, divertikkeleitä, peräpukamia ja jopa syöpää.

Kaiken A ja O on korjata ruokavalio kuntoon. Käytä mahdollisimman luonnollisia tuotteita, kuten voi ja rasvainen maito. Hapantuotteet ovat myös hyväksi sekä tietysti kasvikset. Aminohappoja tulisi saada jokaisella atrialla kaikki 22, koska ne muodostavat yhdessä ketjuja ja varmistavat samalla suolen solukon uusiutumisen.

Täydennä ruokaa kokoruokapohjaisilla ravintolisillä. Nämä ovat siis sellaisia, jotka ovat kokonaisista ruoka-aineista puristettuja ja osa ihmisen luonnollista ravintoa. Maitohappobakteerit ovat loistava apu bakteerikannan tasoittamiseen. NeoLife -sarjasta löytyy Acidophilus plus, jossa on yhdessä kapselissa peräti 5 miljardia maitohappoa. (Acidophilus plussasta tarkemmin) Vastustuskykyä saat lisää antioksidanteista. NeoLifelta löytyy laadukas monivitamiinivalmiste, Formula IV sekä Carotenoid complex.  

Erilaisten sipulien on todettu auttavan tappamaan haitallisia bakteereja suolistosta. NeoLifen Garlic allium comlex sisältää sipulia, valkosipulia, ruoho- ja purjosipulia . Suoli tarvitsee myös hyviä rasvoja. NeoLife -sarjassa on laadukas kasvikunnan öljy Wheat germ oil ja eläinkunnan öljy Omega-3 salmon oil plus. Aikaisemmin mainittu KalMag plusD auttaa suolen peristaltiikan toimimisessa ja helpottaa näin ummetusta.

Sinikka on itse aikoinaan vakuuttunut NeoLifen tuotteiden toimivuudesta, kun näki useiden ihmisten veriarvojen paranevan niiden käytön myötä. Myös hänen omat kolesteroliarvonsa ovat tasoittuneet sekä hän on päässyt eroon erilaisista allergioista ja yliherkkyyksistä.

 

Ruoka ei ole vain nälän karkoittamista varten. Tarvitsemme siitä kaikenlaisia tärkeitä ravintoaineita ja siksi sen pitää olla mahdollisimman luonnollisessa muodossa <3

 

P.S. tuotteista voit kysyä lisää tai 0442799097 tai hoitohuone.sinja@gmail.com

 

 

 

 

 

Unen tärkeys

Uni on välttämätöntä elimistölle. Se on yksi kolmesta terveyden ja hyvinvoinnin tukipilareista. (Muut kaksi ovat terveellinen ravinto ja liikunta.) Unta tarvitaan ylläpitämään aineenvaihdunnan ja hormonitoiminnan tasapainoa, aivojen palautumiseen ja vastustuskykyyn. Riittävä uni parantaa oppimis-, keskittymis- ja ongelmanratkaisukykyä, muistia ja luovuutta ja se pitää aivot virkeinä ja energisinä valveilla ollessa.

Unentarve vaihtelee aikuisilla 7-9 tunnin välillä. Vastasyntyneet nukkuvat liki koko vuorokauden. 1-3 -vuotias tarvitsee unta noin 12-14 tuntia. 3-6 -vuotiaan tulisi nukkua noin 12 tuntia.Murrosiässä nopea kasvu saattaa vaatia paljon unta, koska kasvuhormonia erittyy eniten syvän unen aikana.

Nykyään moni lapsi ja aikuinen nukkuu liian vähän. Tehokkaassa ”suoritusmaailmassa” kiireinen elämäntyyli aiheuttaa sen, että yöunista nipistetään tai kiire aiheuttaa stressiä ja sitä kautta unettomuutta. Yöunta lyhentävät myös somessa, tietokoneella, tabletilla…oleskelu. Muita unettomuuden ja lyhyiden yöunien aiheuttajia ovat aivojen runsas käyttö päivän mittaan, energiajuomat, väärä ruokavalio, kiputilat, kalsiumin ja magnesiumin puute, liian suuret nielurisat, jotka häiritsevät sujuvaa hengittämistä, liikalihavuus.

Unenpuute on kaikille haitallista, mutta erityisen haitallista se on lapsille. Lapsista tulee levottomia. Heillä on keskittymis-, oppimis- ja sosiaalisia vaikeuksia, mielialan vaihteluita ja aggressiivisuutta. Erään tutkimuksen mukaan jopa puolella ADHD -diagnoosin saaneista todellinen syy ongelmiin olikin krooninen unettomuus. Muita vakavia unenpuutteen aiheuttamia sairauksia ovat sydän- ja verisuonitaudit, liikalihavuus sekä 2-tyypin diabetes.

Jos sinulla on nukahtamisvaikeuksia tai unettomuutta, koita rauhoittaa illat häiriötekijöiltä. Mieti olisiko ruokavaliossasi jokin seikka joka häiritsee unta : liian rasvainen tai epäsopiva ruoka (Esim. vehnä saattaa sotkea hormonitoimintaa ja tätä kautta unta) tai kärsitkö kenties kalsiumin ja magnesiumin puutteesta. Vähennä stressiä ja lisää elämääsi rentouttavia asioita, kuten energiahoitoja, joogaa, hierontaa, meditaatiota tai rentoutusharjoituksia.

Tässä vielä infoa kalsiumin ja magnesiumin suotuisista yhteisvaikutuksista

 

HYVIÄ UNIA! 

Ihon hyvinvointi

Iho on kolmekerroksinen suoja elin, jossa alimmissa kerroksissa tapahtuu ihon aineenvaihdunta, uusiutuminen ja puolustus. Ihon uusiutuminen hidastuu ikääntyessä; 25-vuotiaalla iho uusiutuu keskimäärin kerran kuussa ja yli 60-vuotiailla noin kerran puolessa vuodessa.

Iho tarvitsee samoja ravinteita, kuten muutkin solut. Mikäli ravinteita on liian vähän kehossa, niin iho ja hiukset kärsivät siitä ensimmäisinä. Elimistö pyrkii pitämään vähäiset ravintoaineet sisäelinten ja aivojen käytössä.

Ihovaurioiden ja nopean ikääntymisen syitä ovat mm. proteiinien ja antioksidanttien puute, tupakointi, stressi, liiallinen auringonotto, liian vähän hyviä rasvoja elimistössä, liian vähäinen veden ja kuitujen saanti. Lisäksi iho-ongelmia aiheuttavat allergiat, kuten ruoka-aine ja kemikaaliallergiat.

KUIVASSA IHOSSA solut kuolevat nopeasti, koska kosteuden myötä menetetään myös sidekudosta ja rasvahappoja. Lisää ruokavalioosi tällöin omega3:a, E-vitamiinia, C-vitamiinia (<- vahvistaa sidekudosta), flavonoideja, proteiineja ja vettä. (Muista, kun lisäät veden juontia, niin lisää myös kristallisuolaa, jotta suolatasapaino säilyy)

c ja e

RASVAISEN IHON ongelma voi myös olla kosteuden puute, mutta tällöin rasvaa on liikaa ja se voi olla härskiintynyttä. Sisäisesti asiaa voi korjata C-vitamiinilla, flavonoideilla, karotenoideilla, E-vitamiinilla, omega 3:lla, sinkillä, kuparilla ja seleenillä. Teini-iässä näppyläisen ihon saavat aikaan hormonit, mutta aikuisilla ei pitäisi normaalisti olla aknea. Jos aknea on aikuisena, kannattaa ruokavaliosta jättää pois vehnä, joka sotkee usein hormoneja.

Ulkoisesti voiteilla ja öljyillä ihon kuntoa pystyy hoitamaan vain 20-25%, joten ravinnolla on todella suuri merkitys. Kun käytät kasvoille ja iholle ravitsevia voiteita, öljyjä ja puhdistustuotteita, muista valita luomukosmetiikkaa. Kemikaalit saattavat aiheuttaa allergioita, ihohuokosten tukkeutumista tai ne saattavat kerääntyä elimistöön.

Muistakaa, että näkee naamasta milloin lakkaa saamasta riittävästi ravintoaineita 🙂