Vastustuskyvyn taustavaikuttajia

Vastustuskyvyllä tarkoitetaan ihmisen kykyä suojautuaa erilaisia taudinaiheuttajia vastaan. Siihen vaikuttavat monet tekijät ja tähän olen listannut muutamia niistä. Ne eivät ole muuten järjestyksessä, mutta tärkeimmät kaksi ovat ensimmäisinä eli: Terveellinen, itselle sopiva ruokavalio sekä Täydennä ruokavaliotasi ravintolisillä.

Terveellinen, itselle sopiva ruokavalio

70% vastustuskyvystä on suolistossa, joten siitä on pidettävä mahdollisimman hyvää huolta. Suosi kasviksia, hedelmiä, marjoja, täysviljaa, siemeniä, laadukasta proteiinia sekä hyviä rasvoja mahdollisimman puhtaista lähteistä. Minimiannos kasviksia, hedelmiä ja marjoja on yhteensä 500g/vrk, mutta vastustuskyvyn kannalta tulisi saada vieläkin suurempia annoksia. Vältä höttötuotteita, kuten valkoiset jauhot, makaronit, sokeri, valkoinen riisi, uppopaistetut tuotteet… ja erityisesti kannattaa välttää pitkälle prosessoituja tuotteita.

Erittäin tärkeää on, että ruoka on itselle sopivaa. Vaikka ruoka-aine olisi terveellinen (sitrushedelmät, pähkinät, tomaatti, ruis…), mutta saat siitä jonkinmoisia oireita, kuten närästys, ilmavaivat, päänsärky, vatsakivut, väsymys, ihottuma…tällöin ruoka-aine rasittaa kehoasi sekä vastustuskykyäsi eikä tue hyvinvointiasi niin kuin pitäisi.

Täydennä ruokavaliotasi ravintolisillä

Terveellisen ruokavalion tueksi on hyvä ottaa vielä laadukkaat ravintolisät varmistaaksesi ravintoaineiden saannin. Tarkista, että tuotteet ovat luonnollisista lähteistä, ilman kemiallisia ainesosasia.

Suoliston toimivuuden kannalta magnesium ja kalsium ovat tärkeä pari. Ne myös auttavat pitämään happotasapainoa normaalina. KalMag plusD 

Maitohappobakteerit auttavat pitämään suolen bakteerikannan kunnossa, jotta huonot mikrobit eivät pääsisi valloilleen. Acidophilus plus

Hyvät rasvat pitävät solukalvon notkeana jolloin ravintoaineilla on parempi mahdollisuus päästä soluun. Myös suolen seinämä tarvitsee hyviä rasvoja.

Omega Salmon oil plus

Wheat Germ oil with vitamin E

Tre-en-en

Tarvitsemme vastustuskyvyn turvaamiseksi myös runsaasti antioksidantteja, kuten flavonoidit, karotenoidit, C-vitamiini.

Antioksidanteista lisää

B-vitamiinit ovat myös tärkeässä roolissa imuunipuolustuksen kannalta. Lisäksi ne ovat vesiliukoisia, joten niitä on saatava päivittäin.

B-vitamiinin tärkeydestä lisää

Sipulikasvit ovat hyviä haitallisten bakteerien torjujia ja ne sisältävät myös useita vastustuskykyä ylläpitäviä ravintoaineita.

Garlic Allium complex

Aminohapot ovat tärkeitä rakennuspalikoita ja kehossa on aina jotakin rakennettavaa tai korjattavaa. Aminohappoja tulisi saada jokaisella aterialla kaikki 22 kpl, jotta keholla ei mene energiaa niiden valmistus- ja muunnosprosesseihin. Aminohapot muodostavat ketjuja, joita kutsutaan proteiineiksi.

NeoLifeShake

 

Uni

Aikuisen tulisi saada unta noin 8 tuntia vuorokaudessa. Ihanteellinen nukkumaanmenoaika on suunnilleen klo 22.00. Unen tarvetta voi verrata koneen akun lataamiseen. Jos ohjeessa suositellaan 8 tunnin latausta, jotta kone toimii hyvin loput 16 tuntia vuorokaudessa, niin 5-6 tunnin latauksella koneenkaan suorituskyky eikä virustorjunta ole aivan mallillaan.

Lisää riittävän unen tarpeellisuudesta voi lukea tästä linkistä

Liikunta

Vastustuskykyä edistää kevyt liikunta, kuten kävely ja jooga. Kovatehoinen, pitkäkestoinen liikunta puolestaan kuluttaa ravintoaineita ja vaatii extrabuustausta.

Liikuntaa harrastavan ruokavaliosta

Luonto

Kevyen liikunnan lisäksi luonto tuo tervehdyttäviä elementtejä, kuten värit, äänet, tuoksut ja tunnelma. Japanilaisen tutkimuksen mukaan ”metsäkylvyt” tehostavat aineenvaihduntaa, lievittävät masennusta ja parantavat immuunijärjestelmää.

Kylmähoidot

Kylmähoidot kehittävät kylmänsietokykyä, edistävät verenkiertoa, kudosten aineenvaihduntaa ja tätä kautta vahvistavat vastustuskykyä. Kylmä hidastaa myös solujen vanhenemista ja muuntaa haitallista valkoista rasvaa terveellisemmäksi ruskeaksi rasvaksi. Jos avantoon meneminen on liian extremeä, voi kylmähoidot aloittaa kylmillä suihkuilla.

 

Stressi

Stressi kuluttaa suunnattomasti ravintoaineita ja koko kehoa sekä aiheuttaa erinäisiä oireita. Se saattaa häiritä suolta ja tehdä siitä läpäisevämmän jolloin tulehdustekijät pääsevät vereen ja tätä kautta myös aivoihin.

Stressin hallintaan muutama vinkki

Antibiootit, tupakka, alkoholi, ylipaino

Antibiootit, tupakka, alkoholi ja ylipaino vaikuttavat haitallisesti vastustuskykyysi. Pahimmillaan yksi antibioottikuuri voi sekoittaa suolen mikrobit puoleksitoista vuodeksi. Joskus antibiootteihin on pakko turvautua; muista silloin laadukkaat maitohapot. Valitettavasti ylipainoisilla on todettu kehossaan enemmän tulehdustekijöitä kuin normaalipainoisilla, joten vastustuskykyä ajatellen painonhallintaan kannattaa kiinnittää huomiota.

Käytä aina maitohappoja antibioottihoidon yhteydessä

Vesi

Vesi puhdistaa kehoa ja vie soluun ravintoaineita sekä kuljettaa vastaavasti kuona-aineita pois solusta.

Veden tärkeydestä lisää

Käsien pesu

Käsien pesulla estetään monien bakteerien ja virusten pääsy kehoon. Erityisen tärkeää käsien pesu on aina, kun tulee kotiin sekä ennen ruokailua.

Positiivinen ajattelu

Yhdysvaltalainen professori Sheldon Cohen tutki positiivisuuden vaikutusta flunssaan sairastumisessa. Positiiviset ihmiset sairastuivat harvemmin ja ne, jotka sairastuivat, toipuivat nopeammin kuin negatiiviset verrokkiryhmäläiset. Itse pidän nopean topumiseni yhtenä syynä positiivista ajattelutapaani.

En voi luvata ettetkö ikinä sairastuisi mihinkään, jos noudatat näitä ohjeita, mutta taatusti vastustuskykysi on paremmalla tolalla ja keholla on paremmat mahdollisuudet puolustautua. Riskiryhmään kuuluvilla tai perinnöllisen sairauden alttiuden omaavilla hyvä vastuskyky saattaa siirtää sairastumishetkeä myöhemmäksi tai jopa ehkäistä sairauden puhkeamista. Liian myöhäistä ei ole tehdä korjausliikettä silloinkaan, kun on jo sairastunut. Itse huomasin tämän selkärankareumaan sairastumisen jälkeen. Nimimerkillä ”Kohta 9 vuotta takana ilman reuman oireita.”

Hammasta purren

Jostain syystä tällä hetkellä liki jokaisella asiakkaallani on enemmän tai vähemmän ongelmia hampaiden liiallisen puremisen kanssa. En tiedä onko osasyynä pimeys tai lähestyvä joulustressi, mutta eteenpäin pusketaan hammasta purren mentaliteetillä. Osittain se on kyllä meillä suomalaisilla varmasti ihan geeneissäkin; sisulla mennään vaikka läpi harmaan kiven.

Työt, arjen askareet tai vaikkapa harrastukset saatetaan vetää osin väkisin, livästi uupuneena ja valmiiksi hieman ärsyyntyneenä vaikka toiminta ei olisi vielä alkanutkaan. Tämä hammasta purren fiilis saa energiakierron jumittumaan erityisesti purulihasten kohdalla. Niiden lisäksi myös kaulan ja niska-hartian lihakset jumittuvat ja tästä voi olla seurauksena nikamalukkoja, pään ja niskan särkyä, migreeniä, tinnitusta, näön heikkenemistä, nielemisvaikeuksia…Eikä ongelma valitettavasti jää vain siihen. Purenta saattaa vääristyä, paikat irtoilevat, hampaat kuluvat ja saattavat lohjeta. Yksi hyvä apu on yölliset hammaskiskot, joskin ne hoitavat vain oireita eivätkä alkuperäistä ongelmaa.

Mikä avuksi…

Stressin sietokyky ja toiminnoissa jaksaminen voivat olla alentuneet B-vitamiinin puutteesta. Puutokseen voi olla monia syitä: Ravintoköyhä ruoka, vehnäallergia, pitkään jatkunut stressi… Useimmilla B-vitamiinilisän käyttöönotto helpottaa liiallista hampaiden puremista tai narskuttelua. B-vitamiini on vesiliukoinen, jonka vuoksi sitä tarvitaan päivittäin.

Kannattaa miettiä mitkä toiminnot ovat niitä jotka tulee tehtyä hampaita kiristellen. Pystyisikö niistä osan jättämään pois? Pitäisikö harjoitella sanomaan ei? Tuleeko kulutettua turhaan energiaa sellaisten epäkohtien harmitteluun joille itse ei voi mitään?

Kukaan ei jaksa, jos ei lepää ja rentoudu riittävästi. Parhaiten akkuja lataavat ja purulihaksia rentouttavat tilanteet, joissa ei itse aktiivisesti tee yhtään mitään esim. meditointi, energiahoidot, erilaiset hemmotteluhoidot ja hieronta. Hermoja lepuuttavat myös mielekkäät tekemiset, kuten lukeminen, jooga, kutominen, askartelu, maalaaminen, luonnossa liikkuminen…kunhan niitä ei tehdä hampaat irvessä 😉

Jos pinna meinaa kiristyä tai tuntuu, että purukalusto on koko ajan kovilla, niin muistathan, että marraskuun 2018 ajan kaukohoidot ovat tarjouksessa:

2 x peruskaukohoito 30€ (norm 40€)

2 x peruskaukohoito + extra 40€ (norm 50€)

Täältä voi lukea kaukohoidosta tarkemmin

Anna energioiden virrata!

 

Terve suolisto

Autoissa on hyvin tärkeää mitä polttoainetta tankataan. Muutoinkin pitää pitää huolta, että on öljyt ja muut nesteet kohdillaan. Kunpa ihmiset olisivat yhtä tarkkoja omasta polttoaineestaan. Väärä tai huonolaatuinen ruoka tuhoaa hyviä bakteereita ja toimii ruokana huonoille bakteereille.

Minulla oli ilo kuulla viime viikolla eläkkeellä olevaa sairaanhoitajaa Sinikka Pessiä, joka luennoi suoliston voinnin tärkeydestä. (Huom! Suluissa kirjoitetut tekstit ovat omia lisäyksiäni ja linkit omia linkkejäni)

Ruuansulatuselimistön on tarkoitus käsitellä, kuljettaa ja imeyttää erilaisia ravintoaineita. Se toimii myös puskurina myrkkyjä vastaan. Suolistoa uhkaa teollinen steriili ruoka, joka sisältää runsaasti kemikaaleja. Elimistöä uhkaa myös höttöelintarvikkeet, kuten valkoinen riisi, peruna, vehnä, sokeri ja muut nopeat hiilihydraatit, jotka aieuttavat tulehdusta. Valitettavasti hiivakin kuuluu vältettävien tuotteiden listalle. Se, kun on monien huonojen bakteerien ravintoa.

Sinikka muistutti, että meidän jokaisen bakteerikanta saa alkunsa jo äidin kohdussa. Siihen vaikuttaa myös synnytystapa, sen jälkeen tietysti ympäristö ja erityisesti se mitä suuhumme laitamme. Suusta erilaiset bakteerit kulkevat mahalaukkuun, jossa hapot tuhoavat niistä osan. Hapot ovat kuitenkin tärkeä osa ruuan prosessointia. Happosalpaajat tai kansankielellä närästyslääkkeet, häiritsevät ruuan sulamista, erityisesti proteiinien sekä erilaisten vitamiinien ja kivennäisaineiden imeytymistä. Tämän johdosta huonot bakteerit pääsevät valloilleen ja erityisesti diabeetikoilla kromin imeytymisen heikkeneminen saattaa johtaa sairauden pahenemiseen.

Aloevera-juoman on tutkitusti todettu auttavan tasapainottamaan vatsalaukun tilaa. NeoLifella on laadukas Alovera- juoma, joka on lasipullossa, jottei pieniä muovihiukkasia pääse siihen liukenemaan. Kalsium ja magnesium auttavat myös happo-tasapainon ylläpidossa. KalMag plus D valmisteessa kasium, magnesium ja D-vitamiini ovat juuri oikeassa suhteessa, jotta imeytyminen on optimaalisinta . (  Lisää happo-emästasapainosta)

Ohutsuolessa teollisesti köyhä tai väärä ruoka aiheuttaa vitamiinien ja kivennäisaineiden imeytymishäiriöitä sekä tulehdusta ja tämän seurauksena vastustuskyky laskeen, suoli alkaa vuotaa (Tulehdustekijöitä pääsee kaikkialle kehoon, myös aivoihin joissa ne saattavat aiheuttaa kroonista tulehdusta aiheuttaen mm. muistisairauksia, masennusta ja ahdistusta.)

Paksusuolessa on eniten bakteereja. (Osa bakteereista ovat muodostamassa vitamiinjeja, kuten K-ryhmän vitamiinit ja eräät B-vitamiinit. Jos bakteerikanta on pahasti vinksallaan, saattavat näiden vitamiinien muodostuminen estyä). Paksuoli päättyy peräsuoleen, jonka olisi hyvä tyhjentyä ainakin kerran päivässä. Vääränlainen bakteerikanta aiheuttaa ummetusta, ripulia, divertikkeleitä, peräpukamia ja jopa syöpää.

Kaiken A ja O on korjata ruokavalio kuntoon. Käytä mahdollisimman luonnollisia tuotteita, kuten voi ja rasvainen maito. Hapantuotteet ovat myös hyväksi sekä tietysti kasvikset. Aminohappoja tulisi saada jokaisella atrialla kaikki 22, koska ne muodostavat yhdessä ketjuja ja varmistavat samalla suolen solukon uusiutumisen.

Täydennä ruokaa kokoruokapohjaisilla ravintolisillä. Nämä ovat siis sellaisia, jotka ovat kokonaisista ruoka-aineista puristettuja ja osa ihmisen luonnollista ravintoa. Maitohappobakteerit ovat loistava apu bakteerikannan tasoittamiseen. NeoLife -sarjasta löytyy Acidophilus plus, jossa on yhdessä kapselissa peräti 5 miljardia maitohappoa. (Acidophilus plussasta tarkemmin) Vastustuskykyä saat lisää antioksidanteista. NeoLifelta löytyy laadukas monivitamiinivalmiste, Formula IV sekä Carotenoid complex.  

Erilaisten sipulien on todettu auttavan tappamaan haitallisia bakteereja suolistosta. NeoLifen Garlic allium comlex sisältää sipulia, valkosipulia, ruoho- ja purjosipulia . Suoli tarvitsee myös hyviä rasvoja. NeoLife -sarjassa on laadukas kasvikunnan öljy Wheat germ oil ja eläinkunnan öljy Omega-3 salmon oil plus. Aikaisemmin mainittu KalMag plusD auttaa suolen peristaltiikan toimimisessa ja helpottaa näin ummetusta.

Sinikka on itse aikoinaan vakuuttunut NeoLifen tuotteiden toimivuudesta, kun näki useiden ihmisten veriarvojen paranevan niiden käytön myötä. Myös hänen omat kolesteroliarvonsa ovat tasoittuneet sekä hän on päässyt eroon erilaisista allergioista ja yliherkkyyksistä.

 

Ruoka ei ole vain nälän karkoittamista varten. Tarvitsemme siitä kaikenlaisia tärkeitä ravintoaineita ja siksi sen pitää olla mahdollisimman luonnollisessa muodossa <3

 

P.S. tuotteista voit kysyä lisää tai 0442799097 tai hoitohuone.sinja@gmail.com

 

 

 

 

 

Ärsyttääkö?

Kaikille on tuttua se, kun päivä lähtee jo heti aamusta aivan pieleen. Herätyskello ei soi, pukiessa paidasta tipahtaa nappi ja aamukahvit kaatuvat housuille. Lapset kiukuttelevat eivätkä saa vaatteita päälle ja koiran oksennuksen huomaa, kun on jo astunut sen päälle. Sataa, eikä sateenvarjoa löydy mistään. Autossa toinen lapsista huomauttaa parin kilometrin jälkeen, että reppu jäi kotiin…

Ärsyttävää? Eikö?

Ennen kuin menettää malttinsa, kannattaisi miettiä mikä tilanteesta tekee ärsyttävän. Onko sittenkin niin, että itse on asettanut aikataulun liian tiukaksi ja kiire saa hermostuneeksi ja ärtyisäksi? Ovatko tavarat niin hujan hajan, että niitä on vaikeaa löytää? Keskitynkö tarpeeksi tekemiseen vai jääkö minulta asioita huomaamatta, kuten koiran oksennus lattialla tai lapseni reppu? Nämä kaikki ovat sellaisia asioita joihin voit itse vaikuttaa esim. varaamalla lisää aikaa toimintoihin, hidastamalla vauhtia ja keskittymällä paremmin tekeillä oleviin juttuihin.

On myös ärsyttäviä tilanteita joihin ei voi itse vaikuttaa. Herätyskello saattaa olla hajonnut, eikä siksi soi. Koira oksentaa ilman erikoista syytä, se nyt vaan voi pahoin. Liikenteessä on törttöileviä autoilijoita. Työkaveri valittaa joka asiasta. Asiakas on myöhässä. Sataa viidettä päivää putkeen…Näissä tilanteissa ongelmat tai harmituksen aiheet eivät johdu omasta toiminnasta, joten onhan oikeutettua ärsyyntyä ja raivostua? Eikö? Mutta tarkastellaampa tilannetta tarkemmin. Kuka loppujen lopuksi ”kärsii” ärsyyntymisen tai kiukun seurauksista? Herätyskello saattaa lentää seinään, mutta sen jälkeen se ei taatusti toimi ja maksumieenä olet sinä. Raivotessasi autossa muiden liikennekäyttäytymistä tai sadatellessasi huonoa säätä, saat vain lihaksesi kireiksi sekä verenpaineesi ja stressitasosi nousemaan. Jotkut autokuskit tulevat aina törttöilemään, etkä voi sille mitään, eikä sadekaan ole moksiskaan vaikka kuinka sille huudat. Jos et siis voi vaikuttaa kiukkua aiheuttavaan tilanteeseen, älä reagoi. Vedä teflon pinta päällesi ja anna asian liukua pois ilman, että se saa sinut valtaansa.

Ihmisten keskinäisissä kanssakäymisissä tulevat ehkä esiin vaikeimmat tilanteet. Jos joku toimii ärsyttävästi, voi ensin miettiä onko toiminta yleisesti paheksuntaa tai suuttumusta aiheuttava vai onko sinulla itselläsi vain erilainen katsontakanta tai toimintatapa. Toinen saattaa olla pedantti perfektionisti ja toisella ei suunnittelu, organisointi ja järjestys ole niin tärkeää, kunhan hän on tilanteeseen tai lopputulokseen itse tyytyytyväinen. On tietysti myös tilanteita joissa toinen on avulias sekä aina ystävällinen ja toinen ei ole tyytyväinen mihinkään ja aina huonolla tuulella. Asiasta voi kohteliaasti koittaa keskustella. Saattaahan olla, että hän elää vaikeaa elämäntilannetta tai joku muu asia painaa kovin mieltä. Jos tilanne ei etene keskustelulla mihinkään ja kanssakäymistä joutuu jatkamaan, kannattaa muistaa, että sinä joudut sietämään ärsyttävää ihmistä ehkä muutaman tunnin päivässä tai viikossa, mutta hän joutuu elämään itsensä kanssa 24/7.

Jos joku kiristää pinnaasi aina äärirajoille ja sinun on mahdollista vähentää kanssakäymistä hänen kanssaan, niin tee se. Jää kuitenkin hetkeksi pohtimaan onko ärsyttävä ihminen elämässäsi jotakin varten. Oppisitko häneltä tai tilanteesta jotakin, jos tarkastelisit sitä objektiivisesti etkä kiukustuen.

Elämässä voi joitakin valintoja ”lukita” paikoilleen, mutta monesti päivän aikana on useampi hedelemäpelin kaltainen tilanne, jossa et voi vaikuttaa siihen mitkä asiat, ihmiset ja tilanteet osuvat kohdalle.

Elämä käy kovin raskaaksi, jos jokaisesta pienestä kommentista, epäkohdasta, mielipide-erosta tai  vastoinkäymisestä joutuu raivon partaalle. Vanha hyvä sääntö on laskea aina kymmeneen ennen kuin päästää sammakoita suustaan tai tekee jotain harkitsematonta. Jos kiukkua ja ärsytystä kuitenkin muodostuu, sitä ei kannata jättää sisälleen. Jokaisella on omat keinonsa millä kiukkua voisi purkaa. Sellaisia voivat ola esim. maalaaminen, musiikki, liikunta, luonnossa liikkuminen… Myös ravinnolla on suuri merkitys ärsytysherkkyydessä. Erityisesti hyvät rasvat kuten omega3 ja B-vitamiini laskevat ärsytyskynnystä.

Tapasin kerran yhdellä kurssilla naisen, joka kertoi ettei muista eläessään suuttuneen. Siinä on tavoitetta kerrakseen. Voi olla, ettei ihan hetkessä onnistu, mutta yritetään ainakin olla leppoisempia ja iloisempia. Elämän ei tarvitse olla niin vakavaa, kulmat kurtussa tallustelua.

 

Kysymyksiä ja vastauksia

Kiitos kaikille kysyjille!

Muistutan, etten ole minkään alan erikoisasiantuntija, en maisteri enkä professori. Vastaukset tulevat oman ja lähipiirin kokemusten sekä lukemieni kirjojen perusteella. Kannattaa aina muistaa myös se, ettei mikään neuvo toimi 100% varmuudella kaikille. Kokeilemalla löydät itsellesi sopivat neuvot ja konstit.

1. Tarvitseeko syödä kollageenia erikseen vai riittääkö pelkkä C-vitamiini?

Hyvä, kysyjä tietää jo, että C-vitamiini ja kollageeni liittyvät toisiinsa. Kollageenia on esim. luussa, jänteissä ja ihossa. Se antaa kudoksille kestävyyttä, tukea ja lujuutta. C-vitamiinia tarvitaan kollageenin muodostukseen. Kun syöt C-vitamiinia purkista, varmista, että se on luonnollisista lähteistä, kuten sitrushedelmät. Kollageeninmuodostusprosessi vaatii myös bioflavonoideja, joita synteettisessä C-vitamiinivalmisteessa ei ole, joten synteettinen valmiste ei edesauta kollageenin tuotantoasi.

Itse olen sitä mieltä, että syödessäsi riittävästi erilaisia luonnollisia ravintoaineita sekä ruuasta että ravintolisinä, erityisesti C-vitamiinia, kollageenimuodostus pitäisi olla riittävällä tasolla. C-vitamiini on vesiliukoinen, joten sitä on saatava päivittäin. Iän myötä kollageenin tuotanto hiipuu, joten erityisesti 40+ ikäisten tulee kiinnittää huomiota riittävään C-vitamiinin määrään. Lisäksi kollageenin tuotantoa häiritsevät auringon UV-säteily sekä sokeri. Pitää myös huomioida ettei kollageeni ole ainut tukiaine esim. luussa, vaan luu vaatii tietysti myös muitakin ravintoaineita, kuten kalsiumia ja magnesiumia. Ihokin tarvitsee hyvinvointiinsa kollageenin lisäksi esim. E-vitamiinia.

C-vitamiinista lisää…

 

2.Kauanko KalMag plusD -ravintolisää voi syödä putkeen?

Luultavasti tähän ei olekaan suoraa vastausta. Sanoisin ehkä, että riippuu kauanko ihminen elää 😉 Meidän perhe on syönyt säännöllisesti Kalmagia 10v ajan ja tiedän ihmisiä, jotka ovat syöneet jo sitä vuosikymmeniä. KalMag plusD on siis kalsium-magnesium -valmiste, joka täydentää ravintoasi, jotta saat riittävästi kyseisiä kivennäisaineita. Suomi on valitettavasti osteoporoositilastojen kärkimaita, joten suosittelen tätä ravintolisää kaikille, erityisesti yli 25-vuotiaille ja sellaisille joiden maitotuotteiden käyttö on syystä tai toisesta vähäistä. Ja mistä tiedän, että se imeytyy hyvin? Tiedän varmaan jo satoja käyttäjiä, jotka ovat saaneet helpotusta univaikeuksiin, kramppeihin, levottomiin jalkoihin, ummetukseen…

3.Mikä avuksi ruusuun, herpekseen ja märkivään ihottumaan?

Mulla ollu tässä kesän aikana 5-6krt ruusu/herpes eri puolilla kehoa. Kokeilin prossikoruja korviini. Siitä se sitte lähti. Abskessit jääny muhimaan korvalehteen ja työntää mätää.  Tehny vaikka mitä muutosta ravintoon(maidoton, hiivaton, sokeriton, lihaton, hiilariton….) ym. Nyt pukkaa ranteist ihottumaa ja oikeasta käsivarresta. Monenmoista kokeillu tässä…

Aika kinkkinen kysymys…Jos vastaan omakohtaisen kokemuksen perusteella, niin mulla on aikoinaan ollut huuliherpestä useasti. Onneksi ei enää 🙂 Koen stressillä olevan ison roolin näissä ruusu ja herpeskuvioissa. Saisitkohan mitenkään lievitettyä stressiä? Kaikki vähänkin turhat ja ei niin pakolliset tapahtumat pois kalenterista. Jos meditointi on liian kaukainen ajatus, niin entäpä luonnossa kävely, lukeminen, jooga, musiikin kuuntelu…

Tunteilla on myös oma roolinsa. Viha, ärtyisyys ja muu sietokyvyn äärirajoilla meno aiheuttaa sen, että jostainhan se tilanne purkautuu ulos. Pystyisitköhän välttelemään tilanteita tai ihmisiä, jotka saavat aikaan vahvan negatiivisen tunneryöpyn? Tai pystytkö kanavoimaan tunteen johonkin tekemiseen?

B-vitamiini on yksi herpeksen ”vastustaja”. Se hillitsee stressiä ja lievittää ärtyisyyttä ja on siksi osaltaan vaikuttamassa suotuisasti. Lisäksi osa B-vitamiineista on tärkeitä ihon ja limakalvojen toiminnalle sekä immuunipuolustukselle. Solgar B-complex 50 tai Solgar B-comlex 100 ovat laadukkaita B-vitamiineja. Niitä saat Hoitohuone Sinjan verkkokaupasta   tai vaikkapa Life-kaupasta

Tässä vielä lisää B-vitamiinista

Jos B-vitamiini ei yksin riitä taltuttamaan iho-oireita, niin alottaisin ehkä syömään myös luonnollista E-vitamiinia. Sitä kutsutaan joskus jopa luonnon antibiootiksi sen tulehdusta ehkäisevän vaikutuksen vuoksi. Wheat germ oil on laadukas E-vitamiini, jota saa verkkokaupastani myös.

 

4. Mistä tietää onko autonominen hermosto ylikierroksilla ja miten sen saa rauhoittumaan ? 

Autonominen hermosto on nykyään aika monella ylikierroksilla. Elämä on niin hektistä ettei  hermosto pääse rauhoittumaan. Ylikierrostilan huomaa ulospäin jollain ”levottomalla” liikehdinnällä esim. kynän naputtelu, jalan täristys, kynsien pureskelu, ihon tai kynsinauhojen repiminen, hiusten tauoton näpertely…Sisäisestikin olo saattaa tuntua levottomalta ja paikallaan pysyminen haasteellista.

Kahvia, teetä, energiajuomia ja alkoholia kannattaa välttää, koska ne lisäävät levottomuuden ja ylikierroksilla olon tunnetta.

Autonominen hermosto on tuskin mennyt pois tolaltaan ihan hetkessä, joten sen rauhoittamiseen menee myös aikaa. Hienoa olisi, jos voisi päivittäin rauhoittaa ajatukset ja tekemiset niin, ettei kuormittaisi hermostoa liiaksi. Totaalisen paikallaan olon, hiljaisuuden ja rauhoittumisen voi aloittaa päivittäin viidestä minuutista. Kun tuntuu, että pystyy ajatukset pitämään kurissa ja levollisina, voi aikaa alkaa pidentää.

 

5. Stressistä johtuvat rytmihäiriöt, miten niitä voisi hoitaa ?

Nopeasti vastattuna: Vähennä stressiä. Se ei kuitenkaan tunnu välttämättä heti ihan helpolta. Olen taannoin kirjoittanut stressin lieventämisestä. Löytyisiköhän sieltä jotain vinkkejä mistä voisit aloittaa?

Rytmihäiriöiden kanssa saattaa olla myös kierteessä, jossa stressi aiheuttaa häiriön ja sen jälkeen alkaa stressata häiriöiden uusiutumista. Monesti stressistä aiheutuvat rytmihäiriöt ovat onneksi vaarattomia.

Energiahoitajana tunnen stressin usein lapaluiden välisessä tilassa ja se saattaa ihan fyysisestikin olla jumissa. Tällainen jumi rintarangassa sekä siihen usein liittyvä sydämen energiakeskuksen eli chakran jumi aiheuttavat energiakierron häiriöitä kyseisellä alueella. Suosittelen taitavaa hierojaa tai osteopaattia fyysisten lihas- ja niveljäykkyyksien lieventämiseksi sekä energiahoitajaa, jotta saat energian virtaamaan paremmin rinnan alueella. Energiahoito myös rauhoittaa ja rentouttaa, joten samalla stressi helpottuu.

Ravintolisistä aiemmin mainittu KalMag plus D sekä B-vitamiini ovat hyviä lihaksistolle ja hermostolle ja täten myös sydämelle <3

6. Mitä kuuluu?

Kiitos kysymästä, kuuluu hyvää. Kasvohermon ongelma on niin pieni, että suurimaaksi osaksi se jo unohtuu kokonaan. Tasapainohäiriöitä on vielä, mutta nekään eivät ole suuren suuria. Kävelylenkkejä koitan viikko viikolta pidentää. Nyt, kun olen ollut enemmän ”ihmisten ilmoilla”, niin huomaan, että joudun enemmän kiinnittämään huomiota liikenteeseen, seisoma- tai istumapaikkaani yms. Saattaa olla etten kuule ollenkaan tai kuulen äänen suunnan väärin yhdellä korvalla. Siihen kuulema sopeutuu hyvin, sanovat ne joilla on vain yksi kuuleva korva.

 

Olympiavoittajan neuvot sopivat myös tavalliselle tallaajalle

Minulla oli ilo kuulla viikonloppuna olympiavoittaja Sami Jauhojärven luentoa menestyksestä sekä hänen käyttökokemuksiaan NeoLifen ravintolisistä. Vaikka punaisena lankana oli menestys ja miten se saavutetaaan, sopivat neuvot mielestäni ihan tavallisellekin  ihmiselle, jolla ei ole tähtäimessä suurenluokan saavutukset.

Sami puhui siitä miten kannattaa miettiä mitä on tekemässä ja miksi. Toiminnan analysointi on myös tärkeää, jotta välttyy myöhemmin mahdollisilta virheiltä. Tämä pätee kaikkeen tekemiseemme. Liian monesti menemme autopilotilla, jolloin tekeminen on kaavamista ja teemme toiminnot ikäänkuin sumussa. Jälkeenpäin saatamme miettiä teimmekö koko juttua tai mitenköhän se edes meni. Pitäisi siis keskittyä tosissaan mitä on tekemässä, miksi ja miten toiminta sujui. Tämä vähentää erilaisia vahinkoja ja myöhemmin pystyy välttämään samojen virheiden tekemisen. Samoin tilanteesta nauttiminen on mahdollista vasta, kun todella keskityt kyseiseen hetkeen ja toimintaan.

Uuden oppiminen ja erilaisten asioiden kokeileminen tuli luennolla myös esiin. Erityisen tärkeää tämä on tietysti matkalla menestykseen, mutta varmasti tuo myös ihan kullekin lisää sisältöä elämään, kun uskaltaa kokeilla uusia asioita. Aina ei mene niin kuin Strömsössä, mutta Sami korosti ettei ole pettymyksiä joista ei pääsisi yli ja tarvittaessa voi palata vanhaan, jos uusi juttu ei toimikaan. Omalla ajattelulla on suuri vaikutus onnistumisen todennäköisyyteen. Jos ajatuksena on : ”Minä teen sen!”, onnistumisen mahdollisuus on jopa 100%.  Jos mietit: ”Minä en osaa”, saattaa saman toiminnon onnistuminen hiipua 10% tienoille. Jos ajattelet asiasta: ”Minä en halua”, onnistumisen mahdollisuudet alkavat olla nollassa.

Sami kävi läpi myös menestymisen tiellä olevia esteitä ja riskejä. Ja taas samoja menestyksen kompastuskiviä voi soveltaa arkipäiväänkin. Tällaisia elämääsi epäjärjestystä aiheuttavia tekijöitä ovat mm. negatiivisen ihmiset, etukäteisoletukset asioista, motivaation puute, kyvyttömyys sanoa ei.

NeoLifen ravintolisät Samilla on ollut käytössään jo 90-luvulla ja säännöllisesti 2008 lähtien. Hän haluaa varmistaa, että keho saa kaikki tarvittavat ravintoaineet ja on kokenut NeoLifen tuotteet toimiviksi. Seuraavassa Sami käyttämiä tuotteita ja lyhyesti syy, miksi hän niitä käyttää.

 

NeoLifeShake proteiinijuoma ennen treeniä tai kisaa sekä niiden jälkeen palutumiseen. Sisältää proteiinin lisäksi tarvittavat hiilihydraatit, rasvat, vitamiinit ja kivennäisaineet. Samin mukaan NeoLifeShake on parempi kuin muut vastaavat tuotteet, koska se ei vie nälkää totaalisti pois ja urheilija jaksaa tankata myös normaalisti ruokaa. Toisinaan Sami yhdisti palautumiseen 1 x NeoLifeShake + 1 x Nutrishake saadakseen riittävästi proteiinia.

Carotenoid complex  vastustuskyvyn yläpitämiseen. Annokset ovat isompia treenikauden jälkeen, kun keho on ollut kovilla ja sinnitellyt. Kun höllää vauhtia, höllää myös vastustuskyky toimintaansa. Samoin käy monelle, kun stressaavan työrupeaman jälkeen jää lomalle.

Wheat germ oil with vitamin E ja Omega 3 Salmon oil plus auttavat mm. hapen kuljetuksessa ja siksi ovat urheilijoille tärkeitä. Wheat germ oil on myös hyvä vastustuskyvyn kohentaja ja sitä Sami lisää kovan treenikauden jälkeen sekä heti, jos olo tuntuu flunssaiselta.

Acidophilus plus auttaa osaltaan vastustuskyvyssä. Erityisesti se on matkoilla Samilla aina mukana.

KalMag plusD lihasten hyvinvointiin ja palautumiseen.

Lisäksi Sami syö mm. Garlic allium complexia, Tre-en-eniä ja Formula IV.

Sami painotti, että NeoLifen tuotteet ovat turvallisia käyttää eikä tarvitse pelätä ongelmia doping-testeissä. Jos kerran NeoLifen ravintolisät kelpaavat huippuunsa viritetylle ravinnostaan äärimmäisen tarkalle olympiatason urheilijalle, niiden täytyy olla todella laadukkaita ja toimivia.

Tässä vielä Samin itsensä kertomana suosikkituotteet

Kysy ihmeessä, jos haluat lisätietoa jostakin tuotteesta 🙂

Toipilasajan ravinto

Terveellinen ravinto on tietysti muutenkin tärkeää, mutta erityisen tärkeää se on sairaus- tai toipilasaikana. Terveelläkin ihmisellä jokainen solu tarvitsee proteiinia toimiakseen kunnolla. Proteiineja tulisi saada mielellään jokaisella aterialla, koska kehossa on aina jotain rakennettavaa tai korjattavaa ja proteiinit ovat vastuussa näistä ”raksahommista”. Sairastuttuamme tai jouduttuamme esim. onnettomuuteen keholla on runsaasti enemmän korjattavaa.

Hyviä proteiininlähteitä  ovat kana, kananmuna ja kala. Punaista lihaa voi syödä silloin tällöin, jos se elimistölle sopii. Muistathan valita mielellään luomua ja mahdollisimman vähän käsiteltyjä tuotteita. Kasvikunnan tuotteissakin on proteiinia. Erityisesti soijassa, palkokasveissa, pähkinöissä, sienissä ja linsseissä. Näissä kaikissa em. ruoka-aineissa on se ongelma, että sairastumisen tai leikkauksen jälkeen keho on stressitilassa jolloin kyseiset tuotteen sulavat huonosti ja rasittavat turhaan suolta. ( Ne eivät sovi terveellekään, jos suolisto on syystä tai toisesta huonommassa jamassa. Tai eihän silloin ole täysin terve, jos suolisto reistailee 😉 ). Pelkkä proteiini ei tietenkään riitä toipilaalle, vaan lautasella tulee olla paljon kasviksia, hedelmiä ja hyvää rasvaa, kuten oliiviöljyä.

Oma kehoni vaatii normaalioloissakin melkoisesti proteiinia ja sairaalassa olinkin hieman pulassa, koska minut oli ruokavalioni suhteen laitettu ”vegelistalle”. En siis syö mitään lehmänmaitotuotteita enkä reumani vuoksi siedä myöskään punaista lihaa. Annokseni olivat siis esimerkiksi herne-porkkanakeittoa, linssejä papukastikkeella, perunaa herne-porkkanamuhennoksella, ohraryynejä herne-porkkana-maissikastikkeella… Jokaisella aterialla siis tuotteita, joita kannattaisi toipilaan välttää, jotta suolisto voisi parhaalla mahdollisella tavalla. Lisäksi annokset sisälsivät minulle aivan liian vähän proteiinia toipuakseni kunnolla. Nälkä oli melkoinen koko sairaalassa sekä kuntouksessa oloajan.

Onneksi perhe toi liki joka päivä  minulle yhden ruoka-annoksen , jossa oli runsaasti kanaa. Sen lisäksi söin  mm. proteiinipatukoita.

Toinen ongelma sairaalaruuissa oli sokerin paljous. Normaalistikin kannattaa sokeria välttää ja erityisesti toipilaana. Sokeri, kun lisää kaikkea tulehdusta kehossa ja sairaana sitä ei tietenkään halua yhtään lisää, jotta toipuminen ei hidastu. Jokaisella ruualla oli jokin sokeripitoinen jälkiruoka tai välipala; mustikkakiisseli, omenapaistos, aprikoosikiisseli, karpalokiisseli, jogurtti, mehu…

Leikkaukseen mennessä kielletään yleensä kaikki ravintolisät, erityisesti omega3, koska se saattaa ohentaa verta liiaksi. Itsekin lopetin omegan käytön hyvissä ajoin ennen leikkausta. Sain kuitenkin kiitosta, että olin sitä syönyt. Veriarvoni olivat aivan loistavat eikä leikkauksen jälkeen tarvinnut pelätä veritulppaa, vaikka jouduinkin makaamaan paljon. Muutama ystävä ihmetteli, enkö saanut ”napapiikkiäkään”. Itse kummastelin puolestaan mikä se edes on.

Leikkauksesta huolimatta halusin jatkaa muutamien ravintolisien syöntiä. Kiikutin purkit sairaalaan ja hoitaja tarkisti ne, eikä löytänyt niistä mitään kiellettyä. Kannattaa siis näyttää mitkä ravintolisät ovat käytössä ja jos ne ovat turvallisia, saa niitä käyttää.

Tässä ne ravintolisät joita halusin syödä ja syyt miksi:

KalMag plusD: Auttaa koko kehon aineenvaihdunnassa( leikkauksen jälkeen se usein jämähtää), parantaa unta sekä tukee lihasten, hermoston ja luuston toimintaa. Pitkän kortisonilääkityksen vuoksi tämä oli erityisen tärkeä minulle. Kortisoni heikentää luustoa ja sen lisäksi en voi syödä maitotuotteita.

Sustained vitamin C: Hillitsee tulehduksia, parantaa vastustuskykyä, edistää haavojen parantumista, muodostaa sidekudosta ja tukee luuston toimintaa.

Carotenoid complex: Erittäin tehokas vastustuskyvyn nostattaja, suojaa silmiä ja ihoa.

Bio-Tone Sport: Suunniteltu stressin, urheilusuorituksen, raskauden tai sairauden jälkeen korjaaamaan vaurioita. Sisältää mm. kolmea aminohappoa (proteiinien esiasteita)

Acidophilus plus: Maitohapot kuljettavat ja imeyttävät ravintoaineita, hillitsevät haitallisten bakteerien kasvua, neutraloivat myrkkyjä (esim. lääkejäämät),

 

Solgar, vitamin B-complex: Valko- ja punasolujen sekä vasta-aineiden muodostamiseen, hermoston toimintaan, stressin lieventämiseen.

Panosta erityisesti ravintoosi silloin, jos kärsit esim. stressistä, sinut on jouduttu leikkaamaan tai sairastelet usein. Vaikka sairaus olisi pienempikin, niin keho toipuu paljon nopeammin, kun sillä on heti käsillä kaikki riittävät korjaus- ja rakennuspalikat.

Tuotteista voit kysellä lisää hoitohuone.sinja@gmail.com tai voit tilata niitä verkkokaupastani

Mitä palveluja tarjoan tällä hetkellä?

Pitkästä sairauslomasta johtuen kaikki hoidot ovat tällä hetkellä valitettavasti edelleen tauolla. Voit kuitenkin ostaa kaikkia tuotteita, kuten NeoLifen vitamiinit tai vaikka Super10, Solgarin B-vitamiini ta vaikkapa Frantsilan kukkatipat. Kaikista tuotteista ei ole kuvaa verkkokaupassa, mutta ota rohkeasti yhteyttä, jos tarvitset jotain. Järjestyy kyllä 🙂

Neuvoa saa kysyä myös asiassa kuin asiassa <3 Jos tuntuu, että omin avuin ei saa nyt ruokavaliotaan kohdilleen, uni ei tule iltaisin, närästää, jalat kramppaa, väsyttää…Niin keksitään yhdessä keinoja mitä asialle voisi tehdä.

Alan muutan päviän sisällä kirjoittaa päiväkirjaa sairastumisestani ja toipumisesta. Toipuminen on toki vielä paljon vaiheessa, mutta eteenpäin on menty tähän asti koko ajan 🙂

 

Mukavaa Juhannuksen jatkoa!

 

Stressin lievittäminen

Lyhytaikainen stressi on hyödyllistä; selviydyt paremmin kokeissa tai äkkinäisessä tilanteessa pystyt reagoimaan nopeasti. Pitkään jatkuessaan stressi saa kuitenkin ikäviä seuraamuksia aikaan. Ne voivat olla pienempiä, kuten hermostuneisuus, päänsärky, unettomuus, vatsavaivat, mutta pahimmillaan koko elämää rajoittavia, kuten syvä uupumus, kilpirauhashäiriöt tai jopa sydänkohtaus.

Stressiä aiheuttavat monet eri asiat: Liiallinen työmäärä, rahahuolet, läheisen sairastuminen, liikaa aktiviteetteja, perfektionismi, vaikeus sanoa EI….

Osa tuntee aika hyvin itsensä ja huomaa, koska stressin merkkejä alkaa olla ilmassa. Helpoiten niitä pystyy havainnoimaan, kun katsoo itseään ikäänkuin ulkopuolelta. Olenko sellainen kuin kuvittelenkin itseni pohjimmiltaan olevan? Vai onko käytöksessäni tai toiminnoissa jotain, joka ei ole minua tai ominaista minulle? Olenko levännyt ja virkeä? Olenko onnellinen ja seesteinen?

Toisinaan mopo on karata käsistä ja menee liian lujaa, eikä itse sitä huomaa. Tällöin olisi hyvä, että ympärillä olijat olisivat rohkeita, rehellisiä ja ottaisivat asian puheeksi. Mitä nopeammin saa apua ja helpotusta stressiinsä, sen nopeampaa on toipuminen ja voi välttyä monelta ikävältä terveyteen liittyvältä ongelmalta.

TÄRKEÄÄ on, että uskot voivasi vaikuttaa stressiin ja hallita sitä.

Seuraavassa muutama vinkki stressin lieventämiseen:

  • Tunnista omat voimavarat ja osaa tarvittaessa sanoa ”Ei”
  • Suunnittele ajankäyttösi paremmin
  • Lataa akkuja hieronnassa, energiahoidossa, metsässä, kalastamassa, maalaamalla, joogalla…..
  • Älä vatvo asioita
  • Nuku riittävästi
  • Pyri hoitamaan ihmissuhteitasi
  • Syö terveellisesti ja tue ruokavaliotasi ravintolisin

 

 

Stressi kuluttaa sunnattomat määrät vitamiineja ja muita ravintoaineita. Lisäksi stressi saattaa aiheuttaa suolisto-oireita tai vuotavaa suolta, jolloin ravintoaineiden imeytyvyys on myös heikkoa. Suoliston voidessa huonosti, pääsevät tulehdustekijät suolen seinämästä verenkierron kautta koko kehoon, myös aivoihin. Ohessa muutama tärkeä ravintolisä, jota kannattaa buustata erityisesti stressin iskiessä ja joista saattaa olla apua stressin hallintaan.

C-VITAMIINI 

B-VITAMIINI

TRE-JUOMA

ACIDOPHILUS PLUS

OMEGA-3

KALMAG PLUS D

 

 

 

Miten löydän toimivat ravintolisät?

Ravintolisäviidakko on hirmuinen. On multi-sitä ja tätä, vita-tuota ja tuota jne. Kuluttajan on melko hankalaa tietää minkä purnukan ostaisi. Itse olen aikoinani lukenut hirmuisen määrän kirjoja, tutkimuksia ja nettiartikkeleita asiasta. Halusin tietää miksi joku toinen tuote on parempi kuin toinen.

Miksi aiemmin syömäni ravintolisät eivät juuri tuoneen minkäänlaisia vaikutuksia vointiini? Miksi NeoLifen ravintolisillä ja ruokavaliolla sain reuman oireeni kokonaan kadoksiin? Miksi en enää sairastele flunssia tai jos niitä tulee, niin ne ovat todella lieviä? Miksi nukun yöni paremmin?

Oheisella videolla kerron millä perusteella ravintolisiä kannattaa valita. Ei ole todellakaan yhdentekevää millaisia ravintolisiä syöt <3

Millaisia ravintolisiä kannattaa hankkia?