Äänimaljarentoutus

Äänimaljarentoutus perustuu resonoinnin eli myötävärähtelyn periaatteeseen. Äänimaljojen ääniaallot ja värähtely tunkeutuvat syvälle kudoksiin solutasolle asti ja ne syvärentouttavat sekä kehoa että mieltä. Ihmisessä on noin 70% vettä, joten keho on hyvin vastaanottavainen tälle värähtelylle. Samoin kuin kiven heitto veteen saa sen värähtelemään, saavat äänimaljat aikaan soluissasi pienen värähtelyn.

Äänimaljarentoutus saattaa helpottaa esimerkiksi erilaisissa kipu- ja jännitystiloissa tai stressissä ja se voi auttaa myös unettomuuteen. 45minuutin hoito vastaa noin kolmen tunnin yöunia. Nykyajan hektisessä elämässä äänimaljat ovat hyvä vastapaino kiireelle. Keho sekä mieli saavat hetken hengähtää ja toipua kaikesta ylimääräisestä ärsyketulvasta.

Itselläni on käytössä käsin taotut Tiibetiläiset maljat, jotka olen valinnut monien maljojen joukosta keskenään harmonisesti soivaksi maljaperheekseni. Kukin malja soi lähellä jotakin määrättyä nuottia, mutta värähtelevät kyllä soittaessa laajemminkin.

Yksilöhoidossa hoidettava makaa mukavasti hoitopöydällä viltin alla. Soitan maljoja asiakkaan kehon päällä sekä ympärillä kumauttaen aika ajoin maljaa soittokapulalla. Halutessa voi maljan laittaa jumittuneiden lihasten päälle tai lähelle kipukohtaa, jolloin värähtely auttaa lihasta rentoutumaan ja kudoksissa pääsee nesteet ja veri kulkemaan vapaammin. Hoito kestää yhteensä 45 minuuttia, jonka lopussa äänen vastavoimaksi hiljennytään muutamaksi minuutiksi ja rentous saa vielä syventyä ja jatkua. Herättelen lopuksi asiakkaan lempeästi thingsoilla eli meditaatiokelloilla.

Tarjoushintaan 40€/hoitokerta

Ryhmähoidossa osallistujat makaavat alustojen päällä peiton alla. Ensimmäiset 20 minuuttia autan ryhmäläisiä myös sanallisesti rentoutumaan äänimaljojen ohessa. Seuraavat 20minuuttia soitan pelkästään maljoja ja samoin kuin yksilöhoidossa, ryhmässäkin hiljennytään vielä lopuksi muutamaksi minuutiksi äänen vastapainoksi. Ryhmähoidon hinta määräytyy kukin ryhmän mukaan. Siihen vaikuttavat mm. ryhmän koko, matkojen pituus yms. Otathan yhteyttä ja kysyt tarjousta juuri sinun ryhmällesi.

 

Kokemuksia äänimaljahoidostani:

”Rentouttavaa!”

”Hoidon aikana rentouduin paremmin kun maljoja soitettiin vieressä eikä kehon päällä. En havainnut hierovaa vaikutusta kuin vasta myöhemmin. Rento olo tuli kuin pikkuhiljaa muistuttaen hieronnan jälkeistä tilaa, mutta tuntui syvemmällä kehossa. Seuraavana aamuna kireät leukaluuni tuntuivat myös rennommilta. Suosittelen.”

” Äänimaljarentoutus oli nimensä veroinen, rentouttava. Melkein nukahdin muutamaan kertaan. Tehtävälistat väkisin hävisivät mielestä.”

” Äänimaljahoidon jälkeen illalla ei paleltanut ollenkaan. Olen koko talven palellut iltaisin.”