Hyvän teon tekeminen tuo hyvän mielen sekä antajalleen että saajalleen. Hyvän tekeminen myös tarttuu. Kun näemme erilaisia auttamisen tapoja, tunnemme empatiaa ja halua itsekin auttaa. Vaikka olisikin pääosin itsekseen pärjäävä sorttia (kuten minä 😉 ), ei voi koskaan tietää millaisiin olosuhteisiin joutuu ja tarvitsee itse apua. Itselläni on ollut viime viikot melkoista luxusta tavalliseen arkeen verrattuna. Olen ollut superkiitollinen saamastani tuesta ja avusta. Lehti odottaa aamulla pöydällä, aamupalat ja ruuat tehdään suurimmaksi osaksi valmiiksi ja pyykit hoituvat viikattuna kaappiin. Sanoinkin yhtenä päivänä, että koen olevani hotellissa. Tosin mieluusti olisin siellä ilman jalkakipsiä. En tiedä miten muu perhe suhtautuisi ajatukseen, jossa jokaisella olisi viikon verran aina ”hotellielämää” ja toiset hoitaisivat silloin kaikki kotityöt ja velvollisuudet. Tulisi lisää kotitöitä muihin viikkoihin, mutta vastaavasti yhden saisi olla tekemättä mitään.

Tampereen yliopiston tutkimuksen mukaan jo alle vuoden ikäiset lapset tuntevat empatiaa. Huomattiin, että mitä kiinnostuneempi vauva oli ihmiskasvoista, sitä auttamishaluisempi hän oli kaksivuotiaana. Ne vauvat, jotka olivat vähemmän kiinnostuneita kasvoja kohtaan, osoittivat nelivuotiaina enemmän tunnekylmyyttä. Vanhemmilla ja ympäristöllä on iso rooli empatian ja auttamishalun kehittymisessä, mutta osansa on myös perimmällä.

Pääosin auttaminen ja empatia ovat hyvästä, mutta joskus toisen puolesta tekeminen, töiden jakaminen tai auttaminen ei tuokaan hyvää fiilistä. Silloin kannattaa miettiä mistä tämä voisi johtua. Ehkä olet tehnyt liikaa omien voimiesi kustannuksella etkä ole hennonnut sanoa ei. Auttaminen voi myös puuduttaa, jos siitä ei ikinä saa kiitosta, vaan työtapaa ja lopputulosta arvostellaan väheksyen. Tällöin kannattaa ottaa aikalisä, kuulostella omia voimiaan ja suunnata ehkä auttaminen johonkin toiseen osoiteeseen, jossa sitä oikeasti tarvitaan ja arvostetaan. Negatiiviseksi auttaminen käy myös silloin, kun avun saajan taitoja väheksytään tai hänen edistystään rajoitetaan tekemällä liikaa toisen eteen. Pitää hieman tarkkailla toisen eleitä ja tunnetiloja ja vaikka keskustellakin missä voi auttaa ja minkä toinen haluaa tehdä itse.

 

Vanha intiaani kertoo tarinaa lapsenlapselleen:

”Sisälläni taistelee kaksi sutta. Toinen on paha, vihainen, ahne, kateellinen, ylimielinen ja raukkamainen. Toinen on hyvä. Se on rauhallinen, rakastava, vaatimaton, antelias, rehellinen ja luotettava. Samat sudet käyvät taistoaan myös sinussa ja kaikissa muissa ihmisissä.”

Lapsi miettii hetken ja kysyy:

”Kumpi susi voittaa?”

Isoisä:

”Se, jota ruokit”