Monen on vaikeaa kuvitella itsessään olevan energiakeskuksia. Jos joku minultakin olisi useampi vuosi sitten kysynyt mielipidettä asiasta, niin olisin luultavasti sanonut ettei sellaisia ole ollenkaan; eihän niitä edes näy enkä silloin tuntenutkaan niiden olemassaoloa. (Tosin eihän painovoimaakaan näy, enkä varsinaisesti koe sitä tuntevanikaan paitsi kaatuessa 😉 )

Nyt energiahoitoja tehtyäni on pakko myöntää, energiakeskusten olemassaolo. Tunnen asiakkaiden chakrojen epätasapainot välillä hyvinkin selkeästi. Toisilla ne toimivat ihan hyvin, mutta monella meistä osa niistä on jumissa tai toimii muutoin epäsuotuisasti.

Energiakeskukset eli chakrat keräävät energiaa ympäristöstä, liikkeestä, ruuasta jne. ja siirtävät energian kehon eri osiin energiakanavia eli meridiaaneja pitkin. Helpointa on kuvitella chakrat keskilinjassa sijaitseviksi pyöriviksi rattaiksi, joista kukin pyörii ja säteilee omalla taajuudellaan. Kun kaikki chakrat ovat tasapainossa ja pyörivät omalla taajuudellaan, tunnet itsesi kaikien puolin vahvaksi, elinvoimaiseksi ja terveeksi.

 

Monissa kirjoissa päächakroja on 7, mutta toiset pitävät tärkeinä 11 tai 12 isompaa chakraa. Itse puhun yleensä asiakkaille seitsemästä chkrasta, joten olen ottanu ne myös tähän tarkempaan käsittelyyn. Ne ovat: Juurichakra, sakraalichakra, palleachakra eli solar plexus, sydänchakra, kurkkuchakra, kolmas silmä ja kruunuchakra. Jokaisella on oma alueensa jonka energisoinnista ne vastaavat.

Chakroja vastaavat fyysiset kehon osat eivät ole tiukkarajaisia,  mutta pääsääntöisesti chakran kohdalla olevat elimet ja muut osat saavat energiansa kyseisestä energiakeskuksesta. Erilaiset seikat voivat kuluttaa elinvoimaamme, esim. stressi, huonolaatuinen ruoka, uniongelmat, tupakka, alkoholi, negatiivinen ajattelu… tällöin sinusta ”vuotaa” energiaa ulos tai se jumittuu määrättyihin kohtiin. Esim. sakraalichakran ollessa epätasapainossa saatat kärsiä ummetuksesta tai kurkkuchakran toimiessa heikosti saatat änkyttää tai kärsiä kurkkukivusta. Palleachakran epätasapaino taas voi aiheuttaa sinulle närästystä tai maksan seudun ongelmia.

 

Kaikkia chakroja voidaan tasapainottaa energiahoidolla.  Chakrahoito saattaa olla joillekin kovin voimallista ja siksi se kannattaa tehdä maltilla. Chakrat voivat olla jumissa isojen tunteiden kuten vihan tai katkeruuden vuoksi eikä ole hyväksi asiakkaalle tai hänen ympäristölleenkään, jos tällainen iso tunteenpurkaus vapautuu yhtäkkisesti. Toisaalta asiakkaan keho  ja mieli saattavat suojellakin tällaista suoraa, pitkäaikaisempaa hoitoa ja meridiaanit eli energiakanavat saattavat kaikki sulkeutua, jotta kehossa ei tulisi liian suurta energiavirtauspiikkiä.

Kutakin chakraa voi kyllä ergisoida suoraan, jos on kokenut hoitaja joka tuntee tai näkee milloin chakraa ei enää kannata energisoida. Itse yleensä annan ihmisen itse vetää energiaa niihin chakroihin, jotka sillä kertaa eniten haluavat energiaa. Annan ohjat siis asiakkaalle puuttumatta siihen mihin chakraan energiaa menee ja selvätuntoisena fiilistelen kauanko energian kulkua kannattaa jatkaa. Jos vastaan tulee kovin iso ahdistus, pelko, viha, suru, muu negatiivinen tunne tai esimerkiksi kovalta tuntuva kipu, saatan jättää hoidon kesken vaikka chakra vetäisikin energiaa. Mielummin energisoin chakroja muutamaan otteeseen, vähän kerrallaan. Tällöin mahdolliset puhdistusreaktiot jäävät pienemmäksi. Joskus tasapainotan chakroja ”siivoamalla” niiden epätasapainoon johtaneita syitä. En siis suoranaisesti energisoi tai tasoita ollenkaan itse chakraa vaan tutkiskelen sen jumien taustaongelmia ja energisoin niitä.

Itse voi ja kannattaakin mieluusti tasapainottaa chakroja.  Siihen voi käyttää terveellistä värikästä ruokaa, liikuntaa, musiikkia, meditaatiota, joogaa, aromaterapiaa, kukkatippoja, mielikuvaharjoituksia tai vaikka värejä.

Tässä lyhyehköt kuvaukset kaikista seitsemästä päächakrasta ja niiden itsehoitomenetelmiä:

 

Juurichakra

Sakraalichakra

Palleachakra

Sydänchakra

Kurkkuchakra

Kolmas silmä

Kruunuchakra