Viime aikoina on tullut pohdittua miten sairastuminen on muuttanut mua. Enkä tarkoita nyt kuuroa korvaa, kasvohalvausta, kömpelöä kättä, tasapainovaikeuksia, tms. Vaan ominaisuuksiani, työtapojani tai suhtautumista eri asioihin.
Osa ominaisuuksistani ja toimintatavoistani on pysynyt ennallaan, osasta olen luopunut vapaaehtoisesti toisista ihan pakollakin. Ennen olin esim. suunnitelmallinen, hyvä organisoimaan ja keskittymään. Tykkäsin haasteista ja olin sinnikäs. Huonoja puoliani olivat mm. suorittamisen tarve enkä osannut kieltäyty juuri mistään.
Edelleen olen joissain asioissa hiukan nipo 😉 ja vähäpätöiset asiat saattavat ärsyttää, kuten sotkuinen keittiö, mutta rimaa on täytynyt alentaa melkoisesti. Organisointikyky on mitä on, keskittyminen herpaantuu pienestäkin eikä mulle kannata kauhean haasteellista tehtävää keksiä. Sinnikäs saatan vieläkin olla ja suoritankin välillä liikaa, mutta se kostautuu viimeistään parin päivän päästä hirmuisena uupumuksena. Ehkä joskus opin hellittämään näistäkin.
Positiivisuus ei onneksi ole kadonnut mihinkään ❤️ Perheen mukaan olen jopa hauskempi ja nauravaisempi kuin ennen aivokasvainta. Heistä on myös mukavampaa kun olen rauhallisempi, stressaan ja hysterisoin 🤪 vähemmän sekä olen valokuvaamisen kautta löytänyt lisää luovuutta.
Ehkä olenkin siis nyt enemmän oma itseni kuin aiemmin ❤️