Vaikka olen koittanut päästä perfektionismista eroon, nostaa se välillä päätään mitä erilaisimmissa asioissa ja toiminnoissa. Pohdimme ystäväni kanssa hiljattain onko perfektionismissa lopulta mitään hyvää.

Perfektionismilla tarkoitetaan mahdollisimman hyvän lopputuloksen tavoittelua, täydellisyyttä, ja pahimmillaan henkilö asettaa rimat aivan epätodellisiin sfääreihin, eikä ole mihinkään tyytyväinen. Lähtökohtaisestihan täydellisyyden tavoittelu on periaatteessa mahdoton tehtävä. Aina löytyy joku joka olisi tehnyt saman asian nopeammin, rauhallisemmin, ekologisemmin, tarkemmin, vähemmillä virheillä…tai olosuhteet olisivat voineet olla lämpimämmät, tuulisemmat, kosteammat, avarammat, streriilimmät…oma olotila olisi voinut olla tyynempi, virkeämpi, leppoisampi, skarpimpi…

Täydellistä ihmistä ei valitettavasti ole, eikä näin ollen aivan täydellistä asian tai tehtävän suorittamistakaan. Miksi ihmeessä ihmiset sitten yrittävät piiskata itseään utopistisiin suorituksiin? Valitettavasti yhteiskunnassa kannustetaan olemaan tehokkaita ja yllytetään yhä parempiin suorituksiin palkitsemalla tehokkuus ja ahkeruus. Myös lähiympäristöllä on suuri merkitys perfektionismin muodostumisessa. Vanhemmilta voidaan periä vaativa asenne itseään kohtaan tai lapsena on saatettu kokea hyväksyntää vain suorittaessa jokin asian hyvin. Itsetunto rakentuu silloin sille miten paljon tekee ja kuinka hyvin. Toisten kehut saavutuksista voivat saada oman arvostuksen hetkeksi pois kanveesista, joten kokeakseen itsensä hyväksytyksi edes hetken täytyy pyrkiä loistosuorituksiin. Ihminen alkaa pelätä epäonnistumista ja virheitä yrittäen suoriutua yhä täydellisemmin. Joskus virheiden pelko on niin suuri ettei työtä tai toimintaa tule aloitetuksi ollenkaan. Liikaa epävarmoja tekijöitä matkalla, jotta lopputulos olisi täydellinen, joten turha aloittaakaan.

Mitä voimme tehdä?

Perfektionismista voi pyrkiä pikkuhiljaa eroon. Tärkeää on olla itselleen armollinen ja myötätuntoinen. Aluksi voi yrittää miettiä miksi toimii perfektionistin lailla ja saada sen kautta itselleen armollisuutta. Soimaamisen sijaan voi muistutella itseään mitä kaikkea tehtävään on sisältynyt: siihen on nähnyt vaivaa, aikaa, yritystä ja se on sellainen kuin niissä olosuhteissa, niillä taidoilla ja mahdollisuuksilla on saavutettu. Pienistäkin onnistumisista kannattaa aina olla iloinen ja kiitollinen. Ja vaikka aina ei saavutettaisi yhtään mitään eikä asiaa edes saanut aikaiseksi aloittaa, ei siitä kannata alkaa kritisoida itseään. Muistathan aina puhua itsellesi kuin parhaalle ystävällesi <3 Ystävällisesti, kannustaen, hyväksyen ja myötätuntoa osoittaen.

 

”Tää ei oo ihan haudan vakavaa, muutkin mokaa
Mua saa, mua täytyy valistaa, muutkin mokaa

Tää ei oo ihan haudan vakavaa, muutkin mokaa
Ja mä kämmien anna en masentaa, muutkin mokaa…”

(Pauli Hanhiniemi, Muutkin mokaa)

 

Täydellisyyteen pyrkiminen ei ole siis hyve, vaikka se siltä saattaa jonkun korvaan kuulostaa. Tietenkin voi pyrkiä mahdollisimman hyvään lopputulokseen kunhan hyväksyy mahdolliset epätäydellisyydet ja virheet, iloitsee prosessista ja lopputuloksesta vaikka ne eivät olisikaan aivan sellaisia kuin aluksi oli suunnittelilla.