4.5.2018 astuin melko reippain mielin lääkärin huoneeseen. Olin valmistautunut kysymykseen voinnistani ja kertoisin voinnin olevan astetta parempi, kun alkuviikosta. Huimaus oli hieman vähentynyt, niska liikkui paremmin ja takaraivon kummalliset jomotukset olivat hieman lieventyneet. Lääkäri ei kysynyt vointiani, vaan meni heti asiaan. “Hyvä, kun tuli magneettikuvat otettua”, hän totesi. Tiesin siinä kohtaa, että niistä siis löytyi jotain. Luultavimmin niskan retkahdusvamma ajattelin. Ei, ei ollut se. Lääkäri aloitti nikamien madaltumista. Pieniä madaltumia eri nikamissa ja yhdessä isompi. Ei kuitenkaan pahasti paina hermoja, joten jumppa riittänee toipumiseen. Tämä olisi riittänyt minulle, mutta lääkäri jatkoi. “Sitten se toinen löydös”. “Siis mikä löydös?!?!!”, ihmettelin.

“Oikealla takakuopassa on soikea noin 3cm kokoinen ekspansio, joka painaa ponsia ja pikkuaivoja”. En ymmärtänyt kuin sanan pikkuaivot. Eikä kuulostanut todellakaan hyvältä, että jokin painaa niitä. Lääkäri alkoi tarkentaa. Laajenema on todennäköisesti kuulohermon kasvain, Akustikusneurinooma, joka painaa aivosiltaa, pikkuaivoja ja hermoja. KASVAIN?

Miten löydös voi olla kasvain? Olin kaatunut noin kuukautta aiemmin omalla pihallani viimeiseen pieneen jäälaikkuun. Sen jälkeen aloin pikkuhiljaa oireilla. Tuli huimausta, niskaa sekä takaraivoa särki ja niissä tuntui erikoista jäykkyyttä tai painetta. Muutaman kerran aiemminkin oli ollut huimausta, mutta se oli itsekseen poistunut ja oletin sen johtuvat kireistä niskan lihaksista. Nytkin luulin oireiden johtuvan tuosta kaatumisen aiheuttamasta niskan venähdyksestä tai nytkähdyksestä. Päätäni en ollut lyönyt, joten en pelännyt mitään suurempaa aivoihin kohdistuvaa vammaa. Koitin ensin kotikonstein pärjätä huimauksen kanssa. Mies on hieroja ja hän koitti saada lihakset mahdollisimman hyvään kuntoon. Ne eivät kuitenkaan tuntuneet reagoivan hierontaan juuri mitenkään. 

Itse koitin samaan aikaan energiahoidolla parantaa energian virtausta niska-hartiaseudulla ja muutenkin. Energia pyrki hakeutumaan myös korvaan ja mietin olisiko minulla sittenkin tasapainoelimessä jokin tulehdus, joka aiheuttaa hiumauksen. Näihin aikoihin kasvojen oikealle puolelle tuli kummia tuntemuksia, kuin hammaslääkärin puudutuksen jälkimaininkeja. Kokeilin energialla hoitaa erikseen määrättyjä hermoja ja kasvohermon energian kulussakin tuntui olevan ongelmia. 

Tässäkään kohden ei todellakaan tullut mieleen, että siellä missään olisi kasvain. Oletin vain hermojen olevan kertakaikkiaan niin jumissa tai vaurioituneen, että fiksaamiseen menee aikaa. Oloni koheni hieman, mutta ajattelin vielä varata traumatologilta ajan. Jos niska on sittenkin retkahtanut kaatuessa. Oikea käteni oli meinaan välillä kummallisen kömpelö. Sen huomasin vain hetkittäin, mutta oikeakätisenä aistin sen herkästi.

Yleensä olen hyvinkin tietoinen ympäristön tapahtumista ja haluan näyttää suht hyvältä kulkiessani “ihmisten ilmoilla”. Magneettikuvien tulosten kuuntelun jälkeen poistuessani lääkärinhuoneesta en välittänyt tippaakaan miltä näytin. Silmät olivat itkemisestä punaiset ja meikit valuneet. Istahdin oven ulkopuolella olevalle tuolille. Laitoin ensimmäisiä viestejä perheelle sekä muille lähimmäisille ja osa olikin jo kysellyt miten meni. Sain koottua itseän vähän, jotta pääsin kassalle maksamaan käynnin. Autolla ajo vaati aikamoisia ponnisteluja, enkä löytänyt heti oikeaa reittiä. Olisi hienoa, jos lääkärikeskuksessa olisi isompien uutisten jälkeen joku joka juttelisi hetken ja tarkistaisi ajokunnon. Näin jälkeenpäin ajateltuna itse en ehkä ollut ajokuntoinen, vaikka lähimmäisille puhelimessa niin väitinkin.

Päivän mittaan sain vastata useisiin puheluihin ja viesteihin, olinhan mennyt ilmoittamaan magneettikuvastani Facebookissa. Kaikki siis tiesivät minun olleeni kuvissa. “Miten meni?”, “Toivottavasti tuli hyviä uutisia”, “Joko vastaus tuli?”, “Löytyikö mitään?”… Illalla alkoi tulla jo ähky enkä jaksanut vastata kaikkiin puheluihin. Kaikki olivat kyllä kovin ystävällisiä, tarjosivat apua tai keskustelutukea, mutta itse en vaan jaksanut vatvoa asiaa sadatta kertaa. Päässäni on KASVAIN ja piste. Tällä hetkellä ei tiedä mitään jatkosta enkä jaksa yhtään arvuutella hoitovaihtoehtoja tai muutenkaan mitään tulevaisuudestani. Traumatologi ei ollut alan asiantuntija ja kertoi ettei hän osannut sanoa tarkemmin hoidoista eikä leikkauksesta. Kuulohermon kasvain on kuitenkin sen verran harvinainen, ettei lääkäri välttämättä törmää sellaiseen koko työssäoloaikana. Traumatologi suositteli ajan varaamista neurokirurgille, jonka kanssa voisin pohtia mitä kasvaimelle tehdään. Valitettavasti ensimmäinen vapaa aika oli kahden viikon päästä, joten se aika menisi vielä epätietoisuudessa. Lääkäri kielsi myös googlettamasta aiheeseen liittyvää materiaalia. Luin vain ihan pienen pätkän kuulohermoon kasvaimeen sairastuneen naisen tarinaa. Hän tarvitsi leikkauksen jälkeen aluksi apua kaikessa ja lopulta hänestä tuli työkyvytön. Ei siis enempää googlea!

Muutama tunti alkushokin jälkeen pidin itseni kanssa palaverin. Jos olen kerran oman elämäni ”pomo”, niin päätän siis miten ja millä mielellä mennään eteenpäin. Pidän itseäni positiivisena ihmisenä, joten miksi sen pitäisi muuttua. En anna kasvaimen määräillä minua. Tästä selvitään! Toivotavasti vielä ilman leikkaustakin.

Päätin laittaa kaiken energiani vointini kohentamiseen ja kasvaimen kutistamiseen. Mies ja lapset olivat myös positiivisella asenteella. Tämä olisi vain hetken takaisku ja kohta elämä normalisoituu. Otin yhteyttä pariin energiahoitajaan ja sovimme tekevämme yhteistyötä tämän asian kanssa. Molemmat lähettäsivät minulle energiaa kuurin verran ja itse koittaisin joka päivä hoitaa itseäni. Olin kuin 90-luvun TV sarjan gladiaattori tai jenkkifutis pelaaja, joka on nyt asemissa ja tähtäimenä vain yksi asia. TOUCHDOWN!