Vaitiolovelvollisuus

Olen yhtälailla vaitolovelvollinen kuin lääkäri, hoitaja, opettaja, poliisi tai muu, jolta lainmukaan salassapitoa odotetaan. En siis kerro sivullisille asiakkaisiin tai heidän lähipiiriin liittyviä asioita eteenpäin. Vaitiolovelvollisuus ei lopu, vaikka hoitosuhde loppuisi tai lopettaisin energiahoitajan työt.
Voit siis turvallisin mielin tulla hoitoon, vaikka asiasi olisi arkaluontoinenkin ❤ Toisaalta minulla ei ole välttämättä tarve kuulla elämänhistoriastasi tai nykyisestä tilanteestasi, jos et siitä mitään halua kertoa. Se ei vaikuta itse hoitoon eikä saamaasi palautteeseen mitenkään. Joskus hoidon jälkeinen keskustelu on kuitenkin hedelmällisempää, jos avaat tilannettasi hieman minulle. Voidaan yhdessä miettiä mikä energioitasi tukkii tai kuormittaa ja millä muutoksin jatkossa energiasi pysyisivät paremmin mallillaan.
Olen äärimmäisen kiitollinen rohkeudestanne antaa minun ”fiilistellä ” energiakenttäänne ja välittää teille tasapainottavaa energiaa, jotta voisitte paremmin ❤

Millainen on energiahoidon jälkeen saatava palaute?

Minulta kysyttiin millainen on se palaute, jonka lupaan aina energiahoidon jälkeen. Hyvä kysymys! En olekaan sitä kunnolla julkisesti selittänyt. Palaute ei ole pakollinen ja siitä voi hyvin kieltäytyäkin. Toiset energiahoitajat eivät anna minkäänlaista palautetta, eikä se mitenkään vaikuta hoidon tehokkuuteen. Itselläni on tullut kuitenkin tavaksi yrittää pukea sanoiksi se mitä tunnen. Selvätuntoisena, kun harvoin näen mitään, kaikki on pelkkien tuntemusten varassa.

Tässä vuosien myötä olen pikkuhiljaa oppinut miltä tuntuu energioissa ärsytys, kiukku, suru, pettymys, tulehdus, stressi, hermoston ylikierrostila, nestehukka, eri energiakeskusten häiriöt jne. Ne, kun eivät useimmiten tunnu samalta kuin se, jos itse olisin esimerkiksi surullinen tai pettynyt. Energiakulun häiriöt ovat enemmänkin paineen tai kivun tuntemus määrätyssä kohtaa.

Minulta on myös kysytty miksi en anna palautetta niistä kaikista paikoista, joissa energia virtaa hyvin. Olen vastannut etten pysty. Hoitaessa asiakasta tunnen vain ne kohdat joissa energia syystä tai toisesta ei virtaa normaalisti. Asioita ja kohtia, joihin soljuva energia ikäänkuin pysähtyy korjatakseen tilannetta. Monesti en edes ohjaa energioita, vaan asiakas vetää itse energiaa mihin hän sitä sillä kerralla eniten tarvitsee. Asiakkaan ei tarvitse tietoisesti kohteita miettiä tai yrittää ohjata energiaa sinne, vaan hänen kehonsa ja mielensä tekevät sen automaattisesti. Kipeä polvi ei välttämättä vedäkään eniten energiaa, vaikka se asiakasta eniten häiritsisi, vaan eniten energiaa voivat sillä kertaa kaivata esimerkiksi ärsytyksen ja stressin poisto.

Toisinaan kysytään myös milloin määrätty energiajumi on saanut alkuunsa ja siihenkään en osaa vastata. En osaa sanoa minä vuonna jossain kohtaa energiat ovat menneet vinksalleen, mutta hiukan voin päätellä siitä miten syvällä tuo energiajumi tuntui olevan. Monesti siihen saadaankin selvyys keskustelemalla ja pohtimalla yhdessä millaisesta tapahtumasta tai elämäntilanteesta voisi olla kyse. Tällöin on ehkä helpompaa koittaa hyväksyä tapahtunut ja antaa asialle tai ihmiselle anteeksi, kun ymmärtää sen muutoin tukkivan koko ajan omia energioita. Ohjaan myös asiakasta keskustelemaan lääkärin tai  jonkun muun ammattilaisen kanssa, jos tuntuu ettei energiahoito ole riittävä apu hänen kohdallaan.

Tässä on yksi esimerkki millainen kaukohoidon palaute voi olla:

” Vedit kokonaisuudessaan runsaasti energiaa. Sitä meni tällä kertaa seuraaviin kohteisiin:

Niska- ja purulihakset tuntuivat erityisesti vetävän energiaa. Tiedätkö purevasi hampaita öisin? Onko sinulla ollut niska- tai päänsärkyä?

Kilpirauhanen tuntui vetävän energiaa heti hoidon alussa sekä lopussa. Tämä ei tarkoita, että kilpirauhasessa olisi mitään fyysistä vikaa, sen energiakierto on vaan syystä tai toisesta hieman häiriintynyt.

Energia koitti lievittää surua ja pettymystä sekä tasoittaa ylikierroksilla olevaa hermostoa.

Energiakeskuksista tasoitusta halusivat erityisesti sakraalichakra ja kurkkuchakra. Tässä lyhyet tiivistelmät niistä: Sakraalichakra, Kurkkuchakra.

Kiitos, että sain tasoitella energioitasi”

 

Palautteen jälkeen käydään vielä ehkä viestien vaihtoa esimerkiksi siitä miten purulihaksia ja ylikierroksilla olevaa hermostoa voisi omatoimisesti hoitaa tai onko ollut kilpirauhasen vajaatoimintaan liittyviä ongelmia ja olisiko hyvä käydä verikokeissa sen tiimoilta. Toivon myös, että saan asiakkaalta palautetta tuliko hänelle tuntemuksia hoidon aikana ja millainen hänen vointinsa on ollut hoidon jälkeen.

Neurokirurgin tapaamista odotellessa…

Päätin koittaa keskittyä arjen askareisiin ja toimia muutenkin niin normaalisti kuin suinkin. Olen melkoinen häärääjä luonteeltani, mutta hosumiselta ja touhuilta meni nyt pohja. Osin touhujen hidastuminen johtui siitä, että vointini ei sallinut tehdä kuin pienempiä hommia ja vähän kerrallaan.  Aloin myös ajatella, mitä väliä sillä on, onko kengät järjestyksessä eteisessä tai kaikki rikkaruohot kitketty? Kukaan tuskin kärsii vakavasti, jos muutamaan viikkoon ei imuroida. Teinit pärjäävät varmasti joskus puolivalmiilla ruuallakin, vaikka aiemmin olin ollut sitä vastaan. Ainut mikä hiukan aiheutti tekemisen painetta oli kuukauden päästä olevat ylioppilasjuhlat. Tosin vieraat varmasti ymmärtäisivät, jos tarjoilut ovat niukemmat kuin yleensä meillä juhlissa, kaikki  jalkalistat ja valaisimet eivät ole pyyhitty pölyistä tai piha on harjaamatta. Tärkeysjärjestys oli nyt toinen. Terveys ja oma vointi sijalla YKSI!

Magneettikuvien kuulemisen ja neurokirurgin ajan välissä oli siis kaksi viikkoa aikaa. Moni kysyi eikö se tunnu ikuisuudelta tässä kohtaa, kun odottelee suunnitelmaa mitä kasvaimelle tehdään. Mielestäni se oli hirmuisen lyhyt aika, kun halusin energialla hoitaa kasvaintaa. Olin tyytyväinen, että se oli edes se kaksi viikkoa. Suurin osa varmaan pohtii miten ikinä kuvittelin energialla saavani oireet ja kasvaimen pienemmiksi. Toisille koko energiahoito on vieläkin kovin vierasta. Itse kuitenkin henkilökohtaisesti tiedän energiahoidon auttaneeen vakavimmissakin sairauksissa, vaikka sellaista me hoitajat emme tietenkään voi luvata kellekään. Tosin lääkärikään ei voi aina luvata juuri määrätyn lääkkeen tai hoidon vaikuttavan kyseisellä potilaalla. Kaikki me olemme kovin yksilöllisiä. Itse hoidin taannoin energialla asiakasta, jonka omaiselle kolme eri neurologia oli todennut, ettei mitään ole enää tehtävissä ja papin kutsumista kannattaisi seuraavaksi harkita. En tiedä auttoiko energiahoitoni vai jokin muu, eikä sillä tässä kohtaa ole sinäänsä väliä. Pääasia on, että asiakas syö, liikkuu, puhuu ja on muutenkin nyt omatoiminen. Jos ihmeitä tapahtuu muille, miksi ei myös minulle.

Lisätietoa energiahoidosta sekä asiakaskokemuksia

Lisätietoa kaukohoidosta sekä asiakaskokemuksia

Heti ensimmäisenä iltana hoidin itseäni pitkään. Ehkä vähän liiankin pitkään, koska aamuyöhön asti kärsin melko kovasta takaraivosärystä. Vaihtelin päivittäin hoidon kohdetta; milloin se oli kuulohermo, milloin kasvohermo tai tasapainon parantuminen tai niskan ja käden vetreytyminen.  Kuulohermon energioioiden taustalla tuntui eniten tulehdus. Jokin oli siis tulehduttanut kuulohermon ja se alkoi kasvattaa isompaa “möykkyä” itselleen.

Muina energisinä ongelmina tuntuvati niskan, kaulan ja hartioiden lihakset sekä hermot. Faskiat olivat myös pahasti jumissa oikealta puolelta aina takareiteen asti. Myönnän, että en ole pitänyt huolta ergonomisista asennoista ja niska- ja hartiaseutu ovat usein jumissa. Lisäksi kaatumisen aiheuttamat vauriot ovat luultavasti vielä provosoineet tulehdusta. Kasvaimen taustalla tuntui lisäksi korvien energiakierron häiriintymistä sekä aluksi myös uupumista. En ole kokenut itseäni mitenkään uupuneeksi ja työnikin on ihan unelmatyötä. Tosin, jos tarkemmin ajattelee, niin olen pitänyt enemmän kuin kolme päivää lomaa viimeksi vuoden 2015 kesällä….Vaikka asiakkaita ei olisikaan, niin täytän päiväni “blogikirjoitusten” suunnittelussa, niiden kirjoittamisessa tai valokuvaamisessa, laskujen kirjoittamisessa asiakkaille, kirjanpidollisilla asioilla, tuotteiden postituksella, hoidossa tarvittavien pyyhkeiden, tyynyliinojen, lakanoiden pesulla…No, mutta nyt tuli ainakin opittua loman tärkeys kantapään kautta 😉 

Oloni alkoi pikkuhiljaa kohentua. Jossain kohdin tajusin, että kannattaa ehkä hoitaa koko Siniäkin ja siinä kohdin huomasin energiakenttäni olevankin ihan vinksallaan. Oikealla puolella ei ollut “ketään kotona”. Ilmankos oireita oli sillä puolella. Monesti onnettomuudet, kaatumiset yms loukkaantumiset saavat energiakentän vinksalleen. Piti siis keskittyä senkin korjaamiseen.

 

Viikon verran vointi meni mielestäni eteenpäin ja takaraivon jomotus ja paine vähenivät ja muutenkin niska alkoi tuntua hieman paremmalta. Enää ei tuntunut siltä kuin olisi tarvinnut tukikaulusta jaksaakseen pitää niskaa pystyssä. Kuulohermo ei myöskään vetänyt niin ärhäkästi energiaa ja siellä ollut “möykky” energioissa tuntui pienemmältä. Huimausta oli kuitenkin edelleen ja suurin ongelma oli kasvojen ja oikean käden puutuminen. Pelkkä hiusten pesu oli liikaa. Kasvot ja käsi alkoivat puutua. Oireet olivat siis osin kasvaimesta ja osin niskasta, mutta välillä oli vaikea erottaa mikä on mistäkin.

Tilanteeni mietitytti minua hiukan, mutta päävireeni oli edelleen positiivinen. Jonkun mielestä olin ehkä liiankin positiivinen, hieman epärealistinenkin. Koin, että minun on nyt höyrypään lailla oltava sitä mieltä, että kasvain pienenee, jotta se todella voisi tapahtua.  Välillä oli kuitenkin hetkiä, jolloin mietin, että jääkö tästä jotain pysyviä ongelmia ja miten hoidan enää asiakkaita. Silloin taas piti keskittyä tähän päivään. Ei kannata murehtia mitään mikä on joskus tulevaisuudessa, kun oletettavia vaihtoehtoja on taatusti useita. Lopulta voi käydä niin ettei niistä toteudu yksikään vaan jokin vaihtoehto mitä ei ole osannut aavistaakaan. Energian ja ajan tuhlausta siis moinen.

        

      

 

Neurokirurgin aika tuli ja menimme vastaaanotolle mieheni kanssa molemmat. Hän näytti meille tarkemmin magneettikuvia ja kieltämättä kolmen sentin kasvain takaraivolla näytti aika hurjalta. Kuvien mukaan kasvain oli niin suuri, ettei ollut vaihtoehtona muu kuin leikkaus  ja se luokiteltiin vielä kiireelliseksi. Mahdollinen leikkausaika olisi noin kolmen viikon päästä. Akustikusneurinooma on sen verran harvinainen ja suht suurikin leikkaus eri asiantuntijoineen, että lääritiimi sopii vuodeksi eteenpäin mahdolliset leikkausajat. Niitä on Tyksissä noin kerran kuussa. Omani olisi siis kesäkuun alussa. Sitä ennen pitäisi ottaa tukku erilaisia testejä ja vielä erikseen pään magneettikuva. Nythän oli kuvattu varsinaisesti vain niskaa kaatumisen takia.

Neurokirurgi kävi myös läpi mahdolliset riskit. Heti ensitöikseen hän selitti, että kuuloa tuskin pystytään pelastamaan. Se ei kuulostanut pahalta. Yhdellä kuulevalla korvalla varmasti selviän arjesta. Toinen yleinen vaiva on kasvohermon halvaus ja osalla se jää valitettavasti pysyväksi. Siinä on tietysti ikävää kosmeettinen haitta, mutta suuremmaksi ongelmaksi muodostuisi se, ettei silmäluomea saa kiinni ja silmä kuivuu. Muita ongelmia saattaisi tulla huimauksen ja päänsäryn kanssa. Ja, kun kerran minulla jo oli kömpelyyttä oikean käden kanssa, kasvaimen takia, niin kukaan ei tietysti osaa sanoa jääkö siitä pysyviä vaurioita. Lääkärikäynneissä on se huono puoli, että ne saavat hetkeksi mielialan alas faktoillaan ja kuvillaan, mutta tokihan todellinen tilanne ja riskit on käytävä läpi ettei tule suuria yllätyksiä. Keskityin siis käsillä olevaan  hetkeen, jossa oloni oli kuitenkin suht hyvä 🙂