Unen tärkeys

Uni on välttämätöntä elimistölle. Se on yksi kolmesta terveyden ja hyvinvoinnin tukipilareista. (Muut kaksi ovat terveellinen ravinto ja liikunta.) Unta tarvitaan ylläpitämään aineenvaihdunnan ja hormonitoiminnan tasapainoa, aivojen palautumiseen ja vastustuskykyyn. Riittävä uni parantaa oppimis-, keskittymis- ja ongelmanratkaisukykyä, muistia ja luovuutta ja se pitää aivot virkeinä ja energisinä valveilla ollessa.

Unentarve vaihtelee aikuisilla 7-9 tunnin välillä. Vastasyntyneet nukkuvat liki koko vuorokauden. 1-3 -vuotias tarvitsee unta noin 12-14 tuntia. 3-6 -vuotiaan tulisi nukkua noin 12 tuntia. Murrosiässä nopea kasvu saattaa vaatia paljon unta, koska kasvuhormonia erittyy eniten syvän unen aikana.

Nykyään moni lapsi ja aikuinen nukkuu liian vähän. Tehokkaassa ”suoritusmaailmassa” kiireinen elämäntyyli aiheuttaa sen, että yöunista nipistetään tai kiire aiheuttaa stressiä ja sitä kautta unettomuutta. Yöunta lyhentävät myös somessa, tietokoneella, tabletilla…oleskelu. Muita unettomuuden ja lyhyiden yöunien aiheuttajia ovat aivojen runsas käyttö päivän mittaan, energiajuomat, väärä ruokavalio, kiputilat, kalsiumin ja magnesiumin puute, liian suuret nielurisat, jotka häiritsevät sujuvaa hengittämistä, liikalihavuus.

Unenpuute on kaikille haitallista, mutta erityisen haitallista se on lapsille. Lapsista tulee levottomia. Heillä on keskittymis-, oppimis- ja sosiaalisia vaikeuksia, mielialan vaihteluita ja aggressiivisuutta. Erään tutkimuksen mukaan jopa puolella ADHD -diagnoosin saaneista todellinen syy ongelmiin olikin krooninen unettomuus. Muita vakavia unenpuutteen aiheuttamia sairauksia ovat sydän- ja verisuonitaudit, liikalihavuus sekä 2-tyypin diabetes.

Jos sinulla on nukahtamisvaikeuksia tai unettomuutta, koita rauhoittaa illat häiriötekijöiltä. Mieti olisiko ruokavaliossasi jokin seikka joka häiritsee unta : liian rasvainen tai epäsopiva ruoka (Esim. vehnä saattaa sotkea hormonitoimintaa ja tätä kautta unta) tai kärsitkö kenties kalsiumin ja magnesiumin puutteesta. Vähennä stressiä ja lisää elämääsi rentouttavia asioita, kuten energiahoitoja, joogaa, hierontaa, meditaatiota tai rentoutusharjoituksia.

Tässä vielä infoa kalsiumin ja magnesiumin suotuisista yhteisvaikutuksista

 

HYVIÄ UNIA! 

Miten voit itse tasoitella energioitasi?

Maailman tilanteen ollessa kaaottinen on tärkeää, että kukin pitää omista energiatasoistaan huolta. Meillä täällä Suomessa on seesteinen tilanne, joten pyritään me ihmisetkin olemaan siinä seesteidyyden tilassa. Tässä muutama tärppi, jolla voit kohentaa energioitasi paremmalle tasolle, jos et tunne oloasi aivan hyvinvoivaksi ja tasapainoiseksi. Loppupeleissä kullakin meistä on iso rooli siinä mitä meille kuuluu, mikä tukkii energioitamme tai mikä saa energiat vuotamaan.

1. Kiinnitä huomiota siihen, että peruspilarit ovat kunnossa: uni, terveellinen itselle sopiva ruoka ja sopiva määrä liikuntaa. Jos jokin näistä on vinksallaan, pyri aktiivisesti korjaamaan tilannetta. Jos omat keinot eivät tunnu riittävän, niin on olemassa usean eri alan ammattilaisia, jotka auttavat mielellään.

2. Pyri välttämään pitkäkestoisia negatiivisia tunnetiloja, koska ne saattavat jumittaa energioitasi jopa vuosiksi. Jos pelottaa, harmittaa tai huolestuttaa, mieti voitko vaikuttaa tilanteeseen, jotta tuo tunne hiipuisi. Tunteen kerrotaan kestävän noin 90 sekuntia. Jos sen jälkeen olet vielä esimerkiksi kovin vihainen tai harmissasi, olet omilla ajatuksillasi alkanut ruokkia tuota tunnetta, eikä se pääse hiipumaan. Suru on ehkä yksi vaikeimmista irtipäästettävistä tunnetiloista. Joskus toista ihmistä on vain niin kova ikävä. Onneksi surunkin voi muuttaa kauniimpaan muotoon, kaipuuseen, jossa toista on kyllä ikävä, mutta tunne ei ole niin lamaannuttava tai hallitseva. Muista myös, että sama 90 sekunnin sääntö päteen positiivisiin tunteisiin. Niitähän on toki hyvä ruokkia ajatuksillaan mahdollisimman pitkään.

3. Älä vatvo asioita. Aikamatkustuksen sanotaan olevan mahdotonta, mutta jotkut kyllä viettävät todella paljon aikaa menneessä tai tulevassa. Käydään moneen kertaan tilannetta läpi ja mietitään, josko olisinkin tehnyt tai sanonut jotain toisin, miksi toinen ihminen teki niin kuin teki tai toisaalta pohditaan tulevan tapahtuman kulkua ja sen mahdollista sujumista. Niihin ei kannata tuhlata energiaa. Ole mielummin läsnä ja keskity siihen tilanteeseen ja niihin ihmisiin joiden kanssa olet. Tässä yksi läsnäoloharjoitus.

4. Kohtele itseäsi hyvin. Tämä liittyy osin kohtaan 1, mutta  tarkoitan tässä kaikkea toimintaasi ja ajatusmaailmaasi. Harjoittele sanomaan ei, älä raada yli voimien, älä auta jatkuvasti toista omien voimiesi kustannuksella, älä pyri koko ajan täydellisyyteen, tee iloa tuottavia asioita, hyväksy itsesi, anna itsellesi anteeksi…

5. Pyri olemaan kiitollinen. Kiitollisuudella on positiivinen yhteys hyvinvointiin sekä onnellisuuteen. Kiitollisuutta voi harjoittaa miettimällä joka ilta vaikka viisi asiaa joista on kiitollinen. Muista myös kiittää muita joko sanallisesti tai vaikka viestillä. Tässä omaa kiitollisuuspohdintaa syyskuulta 2018.

6. Muista rentoutua. Energiat menevät helposti jumiin kiireestä, stressistä tai hammasta purren -fiiliksellä menemisestä. Lataa akkuja itsellesi sopivalla tavalla esimerkiksi saunoen, menemällä luontoon, tekemällä rentoutusharjoituksia tai vaikkapa vain loikoillen sohvalla. Sen jälkeen jaksat taas olla enemmän itsesi ja olet paremmin tukena myös muille.

7. Käytä energian tasoituksessa apuna värejä, tuoksuja tai ääntä. Jos tuntuu, että jokin väri vetää puoleensa, niin ehkä oletkin sen värin taajuuden tarpeessa. Oheisessa linkissä on infoa energiakeskuksista ja niihin liittyvistä väreistä, tuoksuista ja äänistäkin. Voit käydä katsomassa millä värillä voisit tukea mahdollista ongelmakohtaasi tai mikä energiakeskus kaipaa ehkä tasoittelua, jos yhtäkkiä haluat kaiken ympärilläsi olevan keltaista.

Energioiden itsenäiseen tasoitukseen ja normalisointiin on paljon muitakin keinoja, kuten erilaiset kivet, meditointi, visuailsointi…nämä listassa olevat ovat nyt ne, jotka itselläni ensimmäisenä tulivat mieleen.

 

 

 

Miksi toinen toipuu ja toinen ei?

Jos jollakulla olisi tähän yksiselitteinen vastaus, olisi hänellä taatusti Nobelin palkinto. Sairaudesta, tapaturmasta tai onnettomuudesta toipuminen on kovin monisäikeinen tapahtuma. Seuraavat pohdinnat ovat omiani, eikä niiden kanssa tarvitse olla samaa mieltä. Toivoisin kuitenkin, että mietit omalta osaltasi miksi olet toipunut jostakin tai mikä saattaa olla syynä, että jokin vaiva ei tunnu poistuvan ja ongelma on jäänyt pysyväksi, mihin suuntaan elämäsi muuttui sairauduttuasi tai vammauduttuasi?

Yhtenä suurimmista tekijöistä toipimisen polulla pidän positiivisen asenteen omaamista. Energia virtaa ihan erilailla mielessä ja ihan kudostasolla asti, kun olet sillä mielellä, että tästä toivutaan. Vaikka täydellistä toipumista ei olisi luvassakaan, kannattaa keskittyä niihin pieniin asioihin, jotka topumisessa menevät eteenpäin, iloita niistä ja olla kiitollinen jokaisesta. Jos heti alkuun on sitä mieltä ettei tästä tule mitään, ihan turha yrittää, miettien lisäksi mitkä kaikki asiat ovat huonosti ja mitä kaikkea oon menettänyt, saa se melkoisen pysähdyksen aikaan. Tilannetta voisi verrata johonkin tehtävään, joka pitää suorittaa. Itsekukin voi miettiä miten tehtävä tulee sujumaan, jos ympärillä olijat kannustavat ja tsempaaavat tai toisaalta silloin, jos kaikki huutelevat ikävyyksiä, toteavat ettei tekemisestäsi tule mitään ja sinun on ihan turha yrittääkään.

On asioita joihin emme voi vaikuttaa, kuten saamamme geenit. Sairauden siemen saattaa olla meissä jo syntymästä saakka. Silloin suureen rooliin astuvat elintavat. Mitä terveellisemmin elää, sitä kauemmas saattaa sairastumistaan lykätä. Ryhtiliikkeen voi tehdä myös jo sairastuttuaaan, kuten itse tein selkärankareuman iskiessä. Tukeakseni immuniteettiani, vaihdoin ruokavaliota, otin säännölliseen käyttöön ravintolisät ja nyt olen kohta yhdeksän vuoden ajan porskutellut reuman suhteen oireettomana. Keho on kyllä fiksu ja osaa korjata itseään, kunhan sillä on riittävästi oikeanlaisia rakennuspalikoita. Akustikusneurinooma -leikkauksen jälkeen minulle oli selvää, että haluan tukea vointiani ruualla ja ravintolisillä. Tästä linkistä voit lukea toipilasajan ravinnosta ja mitkä olivat leikkauksen jälkeen itselleni tärkeimmät ravintolisät ja miksi. 

Ruokavalio ei yksissään riitä, vaan lisäksi muut hyvinvoinninperuspilarit eli lepo ja liikunta tulisi olla balanssissa. Toipuva keho tarvitsee runsaasti lepoa ja ”akkujen lataamista”. On erilaisia mahdollisuuksia levätä: Meditaatio, musiikiin kuuntelu, energiahoito, äänimaljarentoutus ja muut rentoutusmenetelmät tai ihan vain huilailu mukavassa asennossa mahdollisimman vähin ajatuksin. Kuntoutumisessa myös liike on tärkeää silloin, kun vointi jo sen sallii. Tällöin kudoksissa vaihtuu nesteet, tulehdustekijät pääsevät paremmin pois kehosta, lihakset ja nivelet saavat liikeratansa mahdollisimman hyvin takaisin.

Entä sitten, kun mielestään on positiivisella asenteella, elintavatkin ovat terveelliset ja silti toipuminen ei edisty. Voisiko syy olla siinä, että olet laiminlyönyt kuitenkin jollain tapaa itseäsi? Touhuat ja hössötät vaikka polvea särkee eikä tekeminen nappaa yhtään. Teet kaiken mitä muut odottavat, toivovat ja pyytävät sinun tekevän. Itsestähuolehtiminen jää takaa-alalle tai se on pakonomaista, suorittamisen tapaista, josta puuttuu rentous ja nautinto. Ensisijaisen tärkeää on kuitenkin muistaa, että tärkein henkilö olet SINÄ. Sinun tulisi tykätä itsestäsi niin paljon, että haluat itsellesi vain hyvää ja kohtelet itseäsi myös hyvin. Kun panostat itseesi ja toipumiseesi, on sinusta enemmän tukea ja apua myös muille.

 

Joskus sairaudesta tai onnettomuudesta jää pysyviä jälkiä. Silloin täytyy rakentaa itselleen uutta minuutta. Kuka olen nyt? Miten voisin elää mahdollisimman hyvää elämää uuden tilanteen kanssa, jotta en katkeroidu? Kysymys, joka mielestäni on myös hyvä esittää itselleen on: Miksi minulle jäi jäljelle tämä vamma tai sairaus? Tarkoituksena ei ole surkutella asiaa, vaan pohtia olisiko se kuitenkin jokin uusi mahdollisuus. Onko tarkoitus, että vaihdan työtä, harrastusta tai ajatusmaailmaa? Olisiko minulla annettavaa vertaistukihenkilönä muille vastaavassa tilanteessa oleville? Kirjottaisinko blogia kokemuksistani? Perustaisinko ryhmän, jossa sairaudesta voi keskustella saaden tukea ja apua? Tulisiko minusta liikunta-, näkö tai kuulorajoitteisten viestinviejä, joka edistäisi vammaisten palveluja? Kirjottaisinko positiivisia ja kannustavia runoja? Olenko se, joka vammasta huolimatta tai juuri sen vuoksi saa kanssaihmiset hyvälle tuulelle positiivisella elämänasenteellaan?

Jos toipuminen on yksin työlästä, voi aina turvautua ystävään, perheeseen tai ammattiapuun. Itse haluan osaltani energiahoidolla auttaa toipuvia saamaan lisää elinvoimaa ja energiaa, jotta itseparanemismekaniikka pääsee paremmin oikeuksiinsa. Olen vakuuttunut, että energiahoidolla on ollut iso rooli myös omassa toipumisessani. Vaikka ongelma olisi pysyväkin, voi energiahoito auttaa asian käsittelyssä ja siihen sopeutumisessa.

 

1. Juurichakra

Seitsemän päächakraa tuovat meille energiaa esimerkiksi ympäristöstä ja ruuasta sekä huolehtivat energioiden tasapainosta ja elinvoimaisuudestamme. Ensimmäinen chakroista on JUURICHAKRA, jonka teemat liittyvät esimerkiksi olemassa oloon, selviytymiseen, turvallisuuteen, elinvoimaan, perusluottamukseen ja perheen keskinäiseen yhteyteen.

Ensimmäinen chakra avautuu alaspäin ja sijaitsee sukupuolielinten ja peräaukon välissä. Kun juurichakra on tasapainossa, ihminen tuntee olevansa elinvoimainen ja  turvassa eikä hän takerru ulkoisiin asioihin, kuten rahaan ja materiaan. Hyvin toimiva juurichakra pitää jalat vahvasti maassa. Ihminen kokee olevansa sinut itsensä ja kehonsa kanssa.  Tulevaisuuteen on luottavainen mieli ja läheisiin sekä muihinkin  on syvä yhteenkuuluvaisuuden tunne. Energiaa riittää hyvin arjen pyörittämiseen ja taloustilanne on kunnossa.

Jos chkra on epätasapainossa tai sulkeutunut voi olla ettet löydä oikein omaa paikkaasi maailmassa ja sinulla on taloudellisia huolia. Saatat olla tyytymätön kehoosi ja tunnet ettet ole riittävän hyvä. Luopuminen ja muutokset saattavat olla hankalia ja sinulla saattaa olla päähänpinttymiä ja pakkomielteitä esim. ruuan, alkoholin ja liikunnan suhteen. Energiasi ja elinvoimaisuutesi voivat olla alakantimissa, tulevaisuus pelottaa ja saatat olla vailla päämäärää. Fyysisesi juurichakran ongelmat saattavat aiheuttaa ongelmia jalkojen, selkärangan tai peräaukon alueella tai esim. verenpaineen kanssa. Chakra saattaa mennä epätasapainoon tai jumittua kaikista muutoksista, jotka ”järisyttävät” perusturvallisuutta tai aiheuttavat suuremman poikkeavuuden tavalliseen arkeen. Tällaisia muutoksia saattavat olla esim. muutto, työttömäksi jääminen, avioero, väkivallan uhriksi tai onnetomuuteen joutuminen. Toisinaan liika ajattelu, murehtiminen ja stressi heikentävät juurichakraa ja saatat menettää yhteyden maahan.

Juurichakraa voi tasapainottaa energiahoitojen lisäksi keskittymällä ruumiillisten tarpeiden tasapainottamiseen ja kehosta huolehtimiseen: puhdas terveellinen ruoka, riittävä lepo ja sopivasti liikuntaa. Erityisesti jooga sekä jalkoihin keskittyvä liikunta, kuten kävely ja juoksu tasapainottavat chakraa.  Erityisen hyvää on paljain jaloin luonnossa liikkuminen, jolloin saat maadoitettua itseäsi. Juurichakran väri on punainen, joten punaisiin pukeutuminen, punaisella sisustaminen ja punaisten ruokien nauttiminen tasapainottavat ja vahvistavat chakraa. Tuoksuista mm. mirhami, myski, neilikka ja  sypressi auttavat vahvistamaan chakraa. Musiikista rytmikkäät rumpumusiikit ovat hyviä. Netistäkin löytyy esimerkiksi afrikkalaisia tai shamanistisia rummutuksia.

Chakraan liittyvät fyysiset osat:  jalat, selkäranka, luut, paksusuoli, peräsuoli, peräaukko, immuunipuolustus, lisämunuaiset, veri

DSC08538 (2)

Insuliini ja glykeeminen indeksi

Glykeeminen indeksi, GI, kuvaa hiilihydraattien aiheuttamaa muutosta verensokerissa. Sillä pyritään kuvaamaan kuinka nopeasti hiilihydraatit imeytyvät. Suuri GI tarkoittaa, että verensokeri nousee nopeasti ja vereen vapautuu paljon insuliinia. Pieni GI merkitsee vastaavasti sitä, että vaikutus on tasaisempi ja vähäisempi.

Insuliini on elintärkeä hormoni. Verensokerin hallinnan lisäksi sitä tarvitaan mm. lihasten ja muun kudoksen rakentamiseen. Mutta, jos insuliinitaso on jatkuvasti korkea, elimistö alkaa tuottaa kortisolia (stressihormonia) insuliinin pariksi ja insuliinia erittyy entistä enemmän.

Seuraavaksi olla tilassa jota kutsutaan insuliiniresistenssiksi. Tällöin solujen insuliiniherkkyys heikkenee ja haima sanoo itsensä irti. Seurauksena on 2-tyypin diabetes, metabolinen oireyhtymä ja joidenkin tutkimusten mukaan myös Alzheimer.

Mutta ei paniikkia! Voit välttyä em. sairauksilta tai ainakin hidastaa ja siirtää niiden puhkeamista seuraavilla ”remonttiohjeilla”

VÄHENNÄ nopeita hiilihydraatteja, kuten karkit, leivokset, vaalea leipä, riisi, jogurtti, peruna. (Yllättävää ehkä, mutta perunan vaikutus insuliiniin voi olla yhtä suuri kuin donitsin!! Kouluruoka sisältää valitettavasti 4-5krt/vko perunaa, joten kotona sitä ei  kannata enää juuri syödä) Vähennä myös kaikkea teollisesti valmistettua ruokaa sekä stressiä.

LISÄÄ liikuntaa, kasviksia, kovia hedelmiä, marjoja, siemeniä, hyviä rasvoja, ravintolisiä (erityisesti kalkki, magnesium, Foolihappo ja muut B-ryhmän vitamiinit, C-vitamiini, E-vitamiini ja D-vitamiini, omega ja sinkki)

 

VINKKI HERKKUSUILLE: Proteiini- ja kuitupitoinen ateria hillitsee verensokerin nousua, joten aterian päälle syötävät karkit tai leivos ei saa elimistöä niin pois tolaltaan, kuin jos karkit ja herkut syö erillään ateriasta.

 

Proteiinishake on hyvä vaihtoehto niille jotka kärsivät sokereiden heilahteluista. Neolifeshake on täydellinen ateria kaikkine hiilareineen ja proteiineineen, vitamiineineen ja kivennäisaineineen. Sen glygeeminen indeksi on matala. Sopii myös hyvin niille joilla ei ole aikaa aina syödä ravitsevaa ateriaa, laihduttajille ja liikuntaa harrastaville. Ja tietysti kaikille omasta hyvinvoinnista kiinnostuneille.

Shaket VERKKOKAUPASTA ,

hoitohuone.sinja@gmail.com tai 0442799097

67,70€/15 annospussia