Vatvo vähemmän ;-)

Aina ei muistu mieleen, että itse olemme omien ajatustemme herroja.

Vanhojen vatvominen ja harmittelu on turhaa, koska niihin ei pysty vaikuttamaan. Tulevaisuuden hermoilu on samoin turhaa, koska matkalla on niin monta muuttujaa, että vastaantuleva tilanne voi muotoutua mihin suuntaan tahansa ja monesti ilokseen voi huomata, että hyvänhän se menikin.

Vähennetään siis ajattelua ja keskitytään juuri käsillä olevaan hetkeen.

Eckhart Tollen ja Patrikc McDonnellin sarjakuva kiteyttää asian hienosti 🙂

 

 

Huomisen murheet

Kaikki tietävät tunteen, kun jokin edessä oleva asia tai tapahtuma aiheuttaa pelkoa, hermoilua, murehtimista, stressiä, epätietoisuutta…. Kuinka paljon pystyt näillä ajatuksillasi vaikuttamaan positiivisesti siihen mitä tuleman pitää? Et yhtään. Valitettavasti ajatukset ovat myös energiaa ja negatiiviset ajatukset negatiivisempaa energiaa. Tämä kannattaa erityisesti muistaa hermoillessa ja stressatessa jonkun toisen ihmisen sairauden, voinnin tai tulevan toiminnan vuoksi. Ethän todellisuudessa halua hänelle minkäänlaista negatiivista lopputulosta. Miksi siis ajattelisit negatiivisia ajatuksia häneen liittyen? Toki järkevää on esim. edellisenä iltana miettiä seuraavan päivän raamit alustavasti valmiiksi: Mihin aikaan pitää herätä? Kuka vie lapset hoitoon? Menetkö autolla vai pyörällä töihin? Mutta muuten tulevaisuuden murehtiminen ja vatvominen on AIVAN TURHAA.

Itse olen ollut aikaisemmin etukäteismurehtija ja hermoilija. Jos on pitänyt esimerkiksi mennä uuteen paikkaan, aloin jo viikkoa ennen miettiä mitä, jos on ruuhkaa ja myöhästyn, mistä ovesta mahdetaan mennä sisään, löydänkö vapaan parkkipaikan…Vuosien mittaan olen harjoitellut pois tuosta väärästä ajatusmallista. Siitä oli erityisesti hyötyä, kun päästäni löytyi kasvain. Pystyin pitämään tulevaisuuden hermoilut minimissä.

Älä murehdi sitä mihin et voi vaikuttaa!

Päivän mittaan tapahtuu paljon asioita joihin itselläsi ei ole minkäänlaisia vaikutusmahdollisuuksia. Miksi siis hermoilla niistä etukäteen? Ja niihin toimintoihin ja tapahtumiin joihin voit vaikuttaa, niin vaikutat tietysti haluamallasi tavalla. Ajatuksiisi voit myös vaikuttaa ja koita pitää ne mahdollisimman neutraaleina, mielummin positiivisina kun tulevaisuutta ajatellet. Einstein oli kyllä sitä mieltä ettei tulevaisutta tarvitse ajatella ollenkaan:

”En koskaan ajattele tulevaisuutta. Se tulee kyllin pian”

– Albert Einstein

 

Miten pää pysyy kasassa?

Neurokirurgi määräsi kortisonilääkkeen hillitsemään kuulohermon kasvaimen tulehdusta. Kaikki kortisonia säännöllisesti syövät tai muuten unettomuudesta kärsivät saavat minulta nyt suuret sympatiat. Olen hyvä nukkuja ja nukun minimissään 8 tuntia yössä, mutta jo heti ensimmäisestä lääkkeenottopäivästä lähtien yöuneni häiriintyivät, ollen noin 3-5 tuntia yössä. Tätä kesti yhteensä noin 1,5 kuukautta, joten univelkaa kertyi melkoisesti. Toisilla unettomuus on pysyvää ja vaikuttaa varmasti kaikkeen: vastustuskykyyn, jaksamiseen, keskittymiskykyyn, muistamiseen yms.

Unesta ja sen tärkeydestä lisää tässä linkissä

Pienistä yöunista huolimatta en onneksi ollut puolinukuksissa päivisin. Se oli ihan hyväkin, koska halusin kaikesta huolimatta järjestellä tyttären ylioppilasjuhlia niin paljon kuin vointi sen salli. Kun oli jotakin suunnitteilla ja tekeillä koko ajan, ei turhan paljon ehtinyt miettiä päässä olevaa kasvainta tai leikkausta. Pelkäsin etukäteen vieraiden olevan puolestani kovin surullisia tai huolissaan ja tyttären tärkeä päivä jäisi sairasteluni varjoon. Mutta kaikki oli hyvillä mielin ja iloisia tyttäreni saavutuksesta, ilma mitä parhain ja tarjoilut onnistuneet, ja itsekin sain paljon tsemppauksia tulevaan. Kaikin puolin onnistunut päivä siis <3

     

Edelleen mieliala pysyi korkella. Sitä edesauttoi se, että oireet lievittyivät päivä päivältä. Osin syynä saattoi olla kortisonilääkitys, mutta itse koen energiahoidon auttaneen eniten. Aloin myös nauttia päivittäisistä toiminnoista ihan uudella tavalla. Olin haltioissani pienimmistäkin jutuista, kuten omatoiminen suihkussa käynti, autolla ajo, ystävän luona kahvilla käynti tai tyttären kanssa ravintolassa nautittu lounas. Nyt ne vielä onnistuivat, joten niistä kannatti nauttia täysin siemauksin. Teki mieli välillä tuulettaa ja huutaa julkisesti: ”Huomasitteko, kuinka ihana ilma onkaan ja ajatelkaa, ajoin tänne itse autolla”.  Voi olla, että olisin saanut muutaman kummaksuvan katseen 😉 Toisaaltaa juuri noinhan pitäisi joka hetki elää. Niin kuin se olisi ihan mahtavaa ja kaikki tekeminen hohdokasta! Niin kummalliselta kuin se kuulostaa, niin sain muutamassa viikossa elämään enemmän värejä, makuja, tuoksuja ja olin hetkittäin suunnattoman onnellinen. Ikvävää, että siihen tarvittiin kasvain takaraivolla ennen kuin ymmärsin miten mahtavaa kaikki arkinen tekeminenkin voi olla.

Hurtti huumori pysyi koko ajan rinnalla. Onneksi ystävätkin ovat samalla aaltopituudella. Hyvä esimerkki tästä on viestittely yhden ystäväni kanssa. Minä: ”Jos kallosta sahataan pala irti, niin eiks se tarvi jollain niitata takas? Metalli kehossa on mun pahin painajainen. Olen sanonut perheelle, että ennemmin amputaatio, jos olen itse tiedottomassa tilassa. Ja päätä ei oikein voi amputoida… XD ” Ystävä: ”Mut, jos kaulasta ylöspäin amputoisi, niin ei olisi ongelmaa kasvohermon  kanssa 😉 .”

Viimeiset kaksi viikkoa ennen suunniteltua leikkausta ravasin melkein päivittäin Tyksissä. Oli kuulokoetta, kasvohermojen ja tasapainon testausta, magneettikuvaus, neurokirurgiseen osastoon tutustuminen, labratestejä…Leikkaavan lääkärin tapaaminen oli kuusi päivää ennen leikkausta. Silloin oireeni olivat pienentyneet murto-osaan siitä mitä ne pahimmillan olivat. Enää oli jäljellä hiukan huimausta. Josko kasvain olisi sittenkin pienentynyt. ”Ei ollut”, totesi lääkäri katsoessaan magneettikuvia.  Olin siis energiahoidolla saanut omat elintoiminnot mahdollisimman hyvälle tolalle, mutta hoito ei nyt tällä kertaa purrut kasvaimeen. Useat lääkärit aiemminkin jo ihmettelivät miten esimerkiksi kuuloni voi olla oikeassa korvassa hyvä. Se, kun on yleensä ensimmäisiä oireita kuulohermossa olevasta kasvaimesta, vaikka kasvain olisi hyvinkin pieni. Kyselin vielä sädehoidon mahdollisuutta, mutta lääkärin mielestä näin ison kasvaimen kohdalla järkevin vaihtoehto olisi leikkaus.

Leikkaukseen oli siis mentävä. Kyselin siihen liittyviä käytännön asioita kuten: Nukutetaanko minut? Missä asennossa olen leikkauksessa? Millä kallonpala saadaan paikoilleen? Keskustelimme vielä riskeistä jaa lääkäri totesi operaation olevan niin läheellä aivorunkoa, aivosiltaa ja pikkuaivoja, että isommaatkin riskit, kuten halvaantuminen on otettava huomioon. Tovin murehdin asiaa. Piti  kysyä itseltään muutama kysymys: ”Onko minulla nyt jokin hätä?”, ”Voinko murehtimisella ja pelolla vaikuttaa halvaantumisriskiin?”, ”Parantaako itkeminen ja surkuttelu omaa oloani?”, ”Haluanko todella viettää muutamat päivät ennen leikkausta sängynpohjalla riutuen?”. Vastaus kaikkiin oli tietysti: ”EI”. Päivistä ennen leikkausta tulikin todella mukavat 🙂 Ylioppilasjuhlien ”rääppiäiset”, lähisukulaisten kanssa ravintolassa käynti, ystävän mökillä vierailu avoautolla…

     

Olen julkaissut tämän kirjoittamani mietteen jo aiemmin, mutta se kuvastaa hyvin omaa voimaasi <3

 

” Ajatus,

raskas askel tervapadassa

vai

perhosen siipien kevyt heilahdus?

– Sinä päätät ”