Perfektionismi

Vaikka olen koittanut päästä perfektionismista eroon, nostaa se välillä päätään mitä erilaisimmissa asioissa ja toiminnoissa. Pohdimme ystäväni kanssa hiljattain onko perfektionismissa lopulta mitään hyvää.

Perfektionismilla tarkoitetaan mahdollisimman hyvän lopputuloksen tavoittelua, täydellisyyttä, ja pahimmillaan henkilö asettaa rimat aivan epätodellisiin sfääreihin, eikä ole mihinkään tyytyväinen. Lähtökohtaisestihan täydellisyyden tavoittelu on periaatteessa mahdoton tehtävä. Aina löytyy joku joka olisi tehnyt saman asian nopeammin, rauhallisemmin, ekologisemmin, tarkemmin, vähemmillä virheillä…tai olosuhteet olisivat voineet olla lämpimämmät, tuulisemmat, kosteammat, avarammat, streriilimmät…oma olotila olisi voinut olla tyynempi, virkeämpi, leppoisampi, skarpimpi…

Täydellistä ihmistä ei valitettavasti ole, eikä näin ollen aivan täydellistä asian tai tehtävän suorittamistakaan. Miksi ihmeessä ihmiset sitten yrittävät piiskata itseään utopistisiin suorituksiin? Valitettavasti yhteiskunnassa kannustetaan olemaan tehokkaita ja yllytetään yhä parempiin suorituksiin palkitsemalla tehokkuus ja ahkeruus. Myös lähiympäristöllä on suuri merkitys perfektionismin muodostumisessa. Vanhemmilta voidaan periä vaativa asenne itseään kohtaan tai lapsena on saatettu kokea hyväksyntää vain suorittaessa jokin asian hyvin. Itsetunto rakentuu silloin sille miten paljon tekee ja kuinka hyvin. Toisten kehut saavutuksista voivat saada oman arvostuksen hetkeksi pois kanveesista, joten kokeakseen itsensä hyväksytyksi edes hetken täytyy pyrkiä loistosuorituksiin. Ihminen alkaa pelätä epäonnistumista ja virheitä yrittäen suoriutua yhä täydellisemmin. Joskus virheiden pelko on niin suuri ettei työtä tai toimintaa tule aloitetuksi ollenkaan. Liikaa epävarmoja tekijöitä matkalla, jotta lopputulos olisi täydellinen, joten turha aloittaakaan.

Mitä voimme tehdä?

Perfektionismista voi pyrkiä pikkuhiljaa eroon. Tärkeää on olla itselleen armollinen ja myötätuntoinen. Aluksi voi yrittää miettiä miksi toimii perfektionistin lailla ja saada sen kautta itselleen armollisuutta. Soimaamisen sijaan voi muistutella itseään mitä kaikkea tehtävään on sisältynyt: siihen on nähnyt vaivaa, aikaa, yritystä ja se on sellainen kuin niissä olosuhteissa, niillä taidoilla ja mahdollisuuksilla on saavutettu. Pienistäkin onnistumisista kannattaa aina olla iloinen ja kiitollinen. Ja vaikka aina ei saavutettaisi yhtään mitään eikä asiaa edes saanut aikaiseksi aloittaa, ei siitä kannata alkaa kritisoida itseään. Muistathan aina puhua itsellesi kuin parhaalle ystävällesi <3 Ystävällisesti, kannustaen, hyväksyen ja myötätuntoa osoittaen.

 

”Tää ei oo ihan haudan vakavaa, muutkin mokaa
Mua saa, mua täytyy valistaa, muutkin mokaa

Tää ei oo ihan haudan vakavaa, muutkin mokaa
Ja mä kämmien anna en masentaa, muutkin mokaa…”

(Pauli Hanhiniemi, Muutkin mokaa)

 

Täydellisyyteen pyrkiminen ei ole siis hyve, vaikka se siltä saattaa jonkun korvaan kuulostaa. Tietenkin voi pyrkiä mahdollisimman hyvään lopputulokseen kunhan hyväksyy mahdolliset epätäydellisyydet ja virheet, iloitsee prosessista ja lopputuloksesta vaikka ne eivät olisikaan aivan sellaisia kuin aluksi oli suunnittelilla.

Olen erityisherkkä. Oletko sinäkin?

Olin hiljattain kuuntelemassa Suomen Erityisherkät ry:n luentoa erityisherkkyydestä. Tiedän itse kuuluvani erityisherkkiin ja saan testeistä liki täydet pisteet. Jokainen on kuitenkin yksilönsä eikä ole tarkoitus, että omaat välttämättä kaikki erityisherkän ominaisuudet ennen kuin olet sellainen. Ominaisuuksia voi myös kehittää ja itse koen esimerkiksi osaavani suhtautua järisyttäviin elämäntapahtumiin tai toisten tunnepurkauksiin paremmin kuin esimerkiksi viisi vuotta sitten, enkä vatvo liiaksi etukäteen asioita ja toisaalta murehdi jo tapahtunutta.

Minulla erityisherkkyys ilmenee mm. seuraavasti. Olen erittäin empaattinen ja tunteikas ja toisen sanattomatkin viestit saavuttavat minut. Kestän huonosti riitatilanteita, kritiikkiä ja aikaisemmin ne saivat minut pitkäksi aikaa pois tolaltani. Nyt osaan jo suodattaa paremmin toisten kommentteja ja vihanpurkauksia ymmärtäen etteivät kaikki vihanpurkaukset johdu minusta, vaan toisen omasta huonosta tai epävarmasta olosta. Koitan välttää riitoja ja olen sovittelevassa tai myötäilevässä roolissa. Koska en halua kellekään pahaa mieltä, suostun tehtäviin ja tapahtumiin vaikka en jaksaisi tai haluaisin. Tästä olen hieman jo päässyt eroon, mutta vielä on oppimista.

Olen myös perfektionisti. Jos jokin tehdään, niin se tehdään todella hyvin ja tarkkaan. Valitettavasti vaadin samaa myös muilta ja se aiheuttaa törmäyskursseja. Perfektionismi voi olla muutoinkin luonteenpiirteenä, mutta erityisherkkien on huomattu olevan taipuvaisia täydellisyyden tavoitteluun. Perfektionismi, kuten toisten miellyttäminenkin vie voimia ja ne uuvuttavat helposti. Voimiani vievät myös esimerkiksi isot ihmistapahtumat, hälinä, melu, kiire, useat samanaikaiset tehtävät…Viime kesäisen akustikusneurinoomaleikkauksen myötä nuo ovat vielä korostuneet toisen korvan kuurouden vuoksi.

Innostun helposti ja siis TODELLAKIN innostun. Toisaalta innostus saattaa lopahtaa lyhyeen, koska on vaikeaa olla syvällisesti kiinnostunut useista eri asioista samaan aikaan. Olen haltioissani kaikesta kauniista, kuten taiteesta, musiikista, luonnosta…Saatan myös liikuttua esimerkiksi kauniista musiikista. Joku toinen voi kohauttaa olkiaan ja todeta: ”Mitä ihmeellistä tuossa nyt on?”. Mielestäni olen myös luova ja osaan tarkastella asioita tai ongelmia useista eri näkökulmista. Olen herkkä tuoksuille, hajuille, kemikaaleille, homeelle, määrätyille ruoka-aineille ja koville äänille. Tunnistan kehossani hyvin herkästi erilaiset muutokset, kuten lämpötilan tai vireystilan muutokset. Selvätuntoisuuden lauetessa muutama vuosi sitten, aistin halutessani muutokset kehossa pieniä yksityiskohtia myöden, kuten energiankulku määrätyissä elimissä, tunteiden vaikutus kehon eri kohtiin, hermoston tilan, hormonihäiriöt…

Erityisherkkä reagoi siis kaikenlaisiin ärsykkeisiin valtaväestöä herkemmin. Aistit, tunteet ja hermosto ovat ikäänkuin ylivirittyneitä suhteessa tilanteeseen. Herkkyys on yleensä havaittavissa usealla eri osa-alueella painottuen yksilöllisesti vähän eri tavalla. Erityishekkyyden osa-alueita ova:

1. Fyysinen herkkyys, kuten melu, valo, äänet, kuuma, kylmä, yliherkkyydet eri aineille, ruoka-aineherkkyydet( esim. maito, vehnä, sokeri ja kofeiini) ja jopa herkkyys ruuan koostumukselle

2. Sosiaalinen herkkyys. Henkilö on todella empaattinen, tuntee myös toisten tunteet, rasittuu ihmisistä ja uusista tilanteista.

3. Psyykkinen herkkyys. Asioiden ottaminen raskaasti, murehtiminen, luovuus, taiteet.

4. Henkinen herkkyys, kuten intuitio, oikeudenmukaisuus, eettisyys.

Herkkyys on synnynnästä, mutta sitä voi opetella hieman hallitsemaan. Kuormituksen päästessä yli sietokyvyn voi ilmetä oireita, kuten päänsärky, rytmihäiriöt, vapina, pahoinvointi, unihäiriöt, ärtyisyys tai paniikkikohtaukset. Herkät ihmiset saavat helposti sakraalichakran (navan alapuolella olevan energiakeskuksen) pois raiteiltaan. Sen lisäksi monella myös kaikki energiakanavat eli meridiaanit ovat enemmän tai vähemmän jumissa. Nämä jumittuneet energiat saattavat myös aiheuttaa fyysisiä oireita ja pitkään jatkuessaan hermoston ylikierrostilan kera ne aiheuttavat esim. väsymystä, mielialan laskua ja voimattomuutta. Erityisherkkä tarvitsee siis paljon aikaa yksin oloon, rauhallisuuteeen ja hiljaisuuteen ladatakseen akkuja ylikuormituksen jälkeen ja tasapainottaakseen energiankulkuaan.

Erityisherkällä sekä ympäristöllä on toisinaan haasteita kohdata toisensa, mutta tunnistamalla itsessäsi herkkyyden, osaat rajata paremmin toimintaasi ja välttää ylikuormittumisen. Toivoisin myös kanssaihmisiltä avarakatseisuutta silloin, jos toisen reaktiot eivät vastaa yleisesti omaksuttuja reaktioita tai toinen on erittäin ”hitaasti lämpenevää” sorttia erilaisille asioille, muutoksille ja tilanteille. Erilaisuus on kuitenkin rikkautta ja tuo elävyyttä kaikkien elämään.