Aivoväsymys

Sairauslomaani jakettiin kahdella kuukaudella ja suurimpana syynä on aivoväsymys. En tiedä onko aivoväsymys mikään hyväksytty lääketieteen termi, mutta se on mielestäni hyvin kuvaava sana omalle väsymykselleni. Ystävieni joukossa on pari aivovamman saanutta ja tiedän myös heidän käyttävän tuota sanaa. Aivovammassa tosin suurimmalla osalla väsymys on vielä paljon paljon rajumpaa kuin itselläni.

Monen on helppoa ymmärtää, että fyysisen treenin tai muun ponnistuksen jälkeen on väsynyt; voi olla jopa psyykkisestikin väsynyt, jos oikein on urakoinut. Vaikeampaa on ehkä mieltää aivot väsyneiksi. Ehkä pientä osviittaa saat, jos olet ollut yo-kokeissa tai pääsykokeissa, pitkässä työpaikkahaastattelussa, tehnyt jonkun laajan suunnittelutyön, organisoinut isoja kokonaisuuksia, valvonut pitkän pätkän tai tehnyt paljon asioita, jotka ovat vaatineet runsaasti ajattelutyötä pienehkössä ajassa. Aivoväsymyksessä uupumus yhtä suurta (monella aivovammaisella vielä paljon suurempaakin), mutta tehtävä on ”taviksen” mittapuun mukaan melko mitätön. Siihen voi riittää ihmisestä ja vamman/sairauden tasosta riippuen yksi tai useampi seuraavankaltaisista arkisista tekemisistä: parin tunnin keskustelu ystävän kanssa, sanaristikoiden täyttäminen, päättelykykyä vaativan lautapelin pelaaminen, pieni kiire, tunnin luennon seuraaminen, muutaman s-postin kirjoittaminen, meluisassa tilassa oleskelu tai pidemmän matkan ajaminen autolla. Aivojen kapasiteetti sietää kuormitusta on siis huomattavasti madaltunut.

Itse en koe, että älykkyysosamääräni olisi aivokasvainleikkauksen jälkeen juurikaan tippunut. Lähimmät kanssakulkijat saattavat olla tietysti toista mieltä 😉 Mutta väsyneenä tiedon ”etsiminen” päästä on vaikempaa, keskittymiskyky herpaantuu helposti ja käyn ikäänkuin hitaammalla vaihteella. Väsymys ei välttämättä käy käsi kädessä nukkumisen kanssa: 11 tunnin yöunien jälkeen voin olla väsynyt ja toisena aamuna nukuttuani kahdeksan tuntia, olen suht virkeä. Väsymys aaltoilee enemmänkin tekemisten mukaan ja sairausloma on ollut kyllä paikoillaan, jotta pää on saanut rauhassa toipua. Onneksi en koe tauotta aivoväsymystä ja sen syvyyskin vaihtelee päivien mukaan. Parhaimpia ovat tietysti ne päivät, kun tuntee olonsa koko ajan virkeäksi 🙂

Elintavoillani voin onneksi auttaa pitämään itseään virkeämpänä. Syön terveellisesti täydentäen ruokaani vielä ravintolisillä, juon runsaasti vettä, nukun pitkät yöunet, liikun luonnossa ja teen itselleni mielekkäitä asioita. Luulen, että olisin vielä paljon väsyneempi ilman näitä toimia.

Edellisenkin leikkauksen jälkeen oli aivoväsymystä. Aluksi massiivisempaa, joka pikkuhiljaa hiipui yhä vähemmäksi. Nytkin uskon, että myös tämä väsymys helpottaa ajan kanssa. Sopivasti lepoa ja pientä aivojumppaa. Ihan entiseen vauhtiin en enää palaa enkä haluakaan. Itse en ehkä olisi tajunnut lopettaa ”päätöntä juoksemista” elämän oravanpyörässä, jos ei sairaus olisi sitä katkaissut. Samoin kuin hidastetussa elokuvassa, myös tosielämässä näkee ja kokee enemmän kuin  menemällä ”pikakelauksella”.

 

Kuulumisia Akustikusneurinoomaleikkauksen jälkeen

Leikkaus -sana kuulostaa heti alkujaan korvaan jotenkin kurjalta. Jotain katkotaan, leikellään, poistetaan, irroitetaan…Tietysti on hyvä, että jotain ikävää poistetaan kehosta, mutta on liki mahdotonta poistaa jotain leikkaamalla rikkomatta kehoakin. Eikä kyllä mukavalta kuulosta, että se ”jokin” on päässä. Mulla on onni, että haava on takaraivolla. Näen halutessani sen peilin kautta, mutta pääosin haluan olla näkemättä sitä ja se onnistuu hyvin.

Leikkaus meni lääkäri sanojen mukaan : ”Odotusten mukaisesti”. Kasvainta saatiin paremmin pois kuin viime kerralla, mutta valitettavasti ei kokonaan. Se on pahasti kiinni aivorungossa, joka mm. yhdistää selkäytimen aivoihin, säätelee hengitystä ja vireyttä. Sen verran tärkeä elin ettei siihen lähelle uskalleta kajota. Täytyy vain toivoa, että kasvain ymmärtää nyt olla kasvamatta.

Leikkaukseen menin ihmeellisen rauhallisin mielin. En edes ottanut esilääkitystä leikkaussaliin mentäessä. Salissa oli paljon hoitohenkilökuntaa, osa oli tuttuja edellisestä leikkauksesta. Juttelimme niitä näitä ja erityisesti anestesialääkäri jätti kyllä lähtemättömän vaikutuksen empaattisuudellaan. Hän silitteli kättä kysellen samalla perheestä yms. muiden pistellessä neuloja kasvoihin ja käsivarsiin.

 

Kyynelehdin useamman kerran sairaalassaoloaikana ja leikkurissa jo ekan kerran. En harmista tai surusta, vaan siitä kuinka kiitollinen olin jo ennen leikkausta kaikille mahdollisille auttajille. Edellisellä kerralla teholla ollessani olin niin huonossa jamassa,että kommunikointini rajoittui kipulääkkeiden pyytämiseen. Nyt oli mukavaa rupatella hoitajan sekä opiskelijan kanssa ja tirauttaa välillä onnenkyynel kertoessani mitä kaikkea oli mielessäni. Kerroin esimerkiksi miten olin leikkausaamuna seisoskellut lämpöisessä suihkussa ja nauttinut täysin rinnoin itsenäisestä, ehkä viimeisestä kahdella jalalla seisten tapahtuvasta suihkusta. Mikä riemu olikaan havaita heti herätessä ettei se ollutkaan viimeinen omin jaloin tehty suihku <3

Tällä hetkellä kuntoudun hissukseen kotona. Liikkuminen sujuu ilma apuvälineitä, joskin on vielä hiukan huteraa ja väsyn helposti. Päivittäistä jumppaa ovat esimerkiksi roskapussin vieminen, postin hakeminen, pyykkien ripustaminen, ruuanaitto, pöydän pyyhkiminen… Oikean puolen kasvot halvaantuivat liki kokonaan, mutta alahuulessa on ollut koko ajan pientä liikettä, joten toivon kasvojeni vielä ”heräävän eloon”. Syöminen, juominen ja puhuminen ovat hiukan haastavia vielä. Normaalit ilmeeni puuttuvat myös kokonaan oikealta puolelta eikä kasvojeni perusteella tällä hetkellä ole kovin helppoa sanoa olenko iloinen, vihainen, surullinen…Sisimmässäni olen kuitenkin sama positiivinen Sini 🙂

Sain jo sairaalaan ja vielä kotiutuessanikin paljon tsemppiviestejä ja muistamisia. Iso kiitos kaikille. Ne ovat piristäneet ja ilahduttaneet suunnattomasti <3