Kasvohalvauksesta toivutaan H-I-T-A-A-S-T-I vol2

Kävin läpi vanhoja kirjoituksiani ja alkoi oikein huvittaa kärsimättömyyteni. Olin kirjoittanut kuukauden päästä Akustikusneurinoomaleikkauksesta ettei kärsivällisyys meinaa riittää, kun kasvohalvauksesta toipuminen on niin hidasta. Siis vain kuukauden kasvojumpan jälkeen 😉  Kyseisen raapustuksen voi lukea täältä.

Ajattelin, että otan selfien joka päivä sadan päivän ajan ja siitä nkee sitten miten kasvot ovat toipuneet. No, sadassa päivässä ei oikeestaan tapahtunut mitään näkyvää muutosta, joten selfieiden otto lopahti ja hiukan kasvojen jumppaaminenkin väheni. Kanssakulkujoita neuvoisin tässä kohdin, että kannattaa olla sitkeä ainakin vuoden. Joillain ekat paranemismuutokset tulevat esiin vuoden kuluttua halvauksesta.

 

1kk kasvohalvauksesta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

7kk halvauksesta

 

1v halvauksesta

 

Kohta leikkauksesta on kulunut 1,5 vuotta ja tässä ollaan edelleen kuntoutumassa. Paljon on onneksi muutoksia tullut, mutta kyllä kärsivällisyyttä todella on tarvittu. Valitettavasti julkiselta puolelta ei ole tarjottu tähän mennessä muuta apua tai ohjetta kuin kasvojumppa. Olen sen lisäksi kokeillut kaikenmoisia itsehoitokeinoja mm. kasvojen rullausta, karkealla pyyhkeellä hieromista, teippausta, energiahoitoa ja ison avun olen saanut myös akupunktiosta.

Alan pikkuhiljaa näyttää itseltäni, mutta toivon, että edistymistä tulisi vielä hieman. Suurin pelkoni oli etten enää voi hymyillä, mutta nyt saan jonkinmoisen hymyn aikaan ja se on kyllä ihanaa <3

Aivoväsymys

Sairauslomaani jakettiin kahdella kuukaudella ja suurimpana syynä on aivoväsymys. En tiedä onko aivoväsymys mikään hyväksytty lääketieteen termi, mutta se on mielestäni hyvin kuvaava sana omalle väsymykselleni. Ystävieni joukossa on pari aivovamman saanutta ja tiedän myös heidän käyttävän tuota sanaa. Aivovammassa tosin suurimmalla osalla väsymys on vielä paljon paljon rajumpaa kuin itselläni.

Monen on helppoa ymmärtää, että fyysisen treenin tai muun ponnistuksen jälkeen on väsynyt; voi olla jopa psyykkisestikin väsynyt, jos oikein on urakoinut. Vaikeampaa on ehkä mieltää aivot väsyneiksi. Ehkä pientä osviittaa saat, jos olet ollut yo-kokeissa tai pääsykokeissa, pitkässä työpaikkahaastattelussa, tehnyt jonkun laajan suunnittelutyön, organisoinut isoja kokonaisuuksia, valvonut pitkän pätkän tai tehnyt paljon asioita, jotka ovat vaatineet runsaasti ajattelutyötä pienehkössä ajassa. Aivoväsymyksessä uupumus yhtä suurta (monella aivovammaisella vielä paljon suurempaakin), mutta tehtävä on ”taviksen” mittapuun mukaan melko mitätön. Siihen voi riittää ihmisestä ja vamman/sairauden tasosta riippuen yksi tai useampi seuraavankaltaisista arkisista tekemisistä: parin tunnin keskustelu ystävän kanssa, sanaristikoiden täyttäminen, päättelykykyä vaativan lautapelin pelaaminen, pieni kiire, tunnin luennon seuraaminen, muutaman s-postin kirjoittaminen, meluisassa tilassa oleskelu tai pidemmän matkan ajaminen autolla. Aivojen kapasiteetti sietää kuormitusta on siis huomattavasti madaltunut.

Itse en koe, että älykkyysosamääräni olisi aivokasvainleikkauksen jälkeen juurikaan tippunut. Lähimmät kanssakulkijat saattavat olla tietysti toista mieltä 😉 Mutta väsyneenä tiedon ”etsiminen” päästä on vaikempaa, keskittymiskyky herpaantuu helposti ja käyn ikäänkuin hitaammalla vaihteella. Väsymys ei välttämättä käy käsi kädessä nukkumisen kanssa: 11 tunnin yöunien jälkeen voin olla väsynyt ja toisena aamuna nukuttuani kahdeksan tuntia, olen suht virkeä. Väsymys aaltoilee enemmänkin tekemisten mukaan ja sairausloma on ollut kyllä paikoillaan, jotta pää on saanut rauhassa toipua. Onneksi en koe tauotta aivoväsymystä ja sen syvyyskin vaihtelee päivien mukaan. Parhaimpia ovat tietysti ne päivät, kun tuntee olonsa koko ajan virkeäksi 🙂

Elintavoillani voin onneksi auttaa pitämään itseään virkeämpänä. Syön terveellisesti täydentäen ruokaani vielä ravintolisillä, juon runsaasti vettä, nukun pitkät yöunet, liikun luonnossa ja teen itselleni mielekkäitä asioita. Luulen, että olisin vielä paljon väsyneempi ilman näitä toimia.

Edellisenkin leikkauksen jälkeen oli aivoväsymystä. Aluksi massiivisempaa, joka pikkuhiljaa hiipui yhä vähemmäksi. Nytkin uskon, että myös tämä väsymys helpottaa ajan kanssa. Sopivasti lepoa ja pientä aivojumppaa. Ihan entiseen vauhtiin en enää palaa enkä haluakaan. Itse en ehkä olisi tajunnut lopettaa ”päätöntä juoksemista” elämän oravanpyörässä, jos ei sairaus olisi sitä katkaissut. Samoin kuin hidastetussa elokuvassa, myös tosielämässä näkee ja kokee enemmän kuin  menemällä ”pikakelauksella”.

 

Kasvohalvauksesta toivutaan h-i-t-a-a-s-t-i

Joissain asioissa olen hyvinkin pitkäpinnainen ja kärsivällinen, esimerkiksi satoja nippeleitä ja nappeleita sisältävän lipaston kokoaminen ei yleensä tuota suuria vaikeuksia. Toisissa tilanteissa olen taas hyvinkin lyhytpinnainen erityisesti, jos mulle sanotaan tämä vie aikaa, ole kärsivällinen, katsotaan sitten myöhemmin, odotellaan rauhassa…En haluaisi ihmetellä ja odotella, vaan asioiden pitäisi tapahtua NYT.

Tämä kasvohalvaus on nyt yksi kärsivällisyyden treenauskohta. Viimeksi halvaus oli lievempi ja toivuin siitä suht nopeasti. Nyt kasvohalvaus oli liki totaalinen oikealla puolella. Ihan minimaalista alahuulen liikettä lukuunottamatta muu osa toisen puolen kasvoista ei liikkunut alussa ollenkaan. Myös kieli ja nielu olivat lievästi halvaantuneet. Alkuun siis silmäluomi ei värähtänytkään mennäkseen kiinni, syöminen onnistui joten kuten vasemmalta puolelta ruokalappu suojana, juominen onnistui vain pillillä ja hampaat tuntuivat olevan aivan eri paria, kuin vekkulan portaat; niin ja tietysti ne kaikki ilmeet puuttuivat.

Leikkauksesta on nyt siis kulunut kuukausi. Eteenpäin on menty, mutta mielestäni niiiiiiiin hitaasti. Olen kyllä iloinen tulleista muutoksista, esimerkiksi saan silmäluomen toisinaan kiinni, kun oikein yritän, pystyn kylmiä juomia juomaan ilman pilliä ja irvistämällä saan pienen rypyn nenän varteen. Olin tänään kasvohermotutkimuksissa ja kyselin lääkäriltä hänen arviotaan. ”Vain kuukausi leikkauksesta”, totesi lääkäri. Hänen mielestään siis todella lyhyt aika vielä. Hermoissa saattaa olla leikkauksen jäljiltä vielä turvotustakin, eikä todellista kokonaiskuvaa saa edes hermoratatutkimuksella. Hän sanoi lisäksi, että kolmen kuukauden päästä pystyy vasta paremmin arvioimaan vaurioita ja senkin jälkeen tapahtuu vielä paranemista.

 

Lohdullista oli kuulla, että testin mukaan pientä liikettä on kaikkialla. Nyt vaan tarvitaan päivittäistä kasvojumppaa, kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä…Odotan erityisesti sitä päivää, kun pystyn hymyilemään 🙂 Vaikka sisäisesti on hyvä ja iloinen mieli, on se kiva, että se näkyy myös ulospäin <3

Kuulumisia Akustikusneurinoomaleikkauksen jälkeen

Leikkaus -sana kuulostaa heti alkujaan korvaan jotenkin kurjalta. Jotain katkotaan, leikellään, poistetaan, irroitetaan…Tietysti on hyvä, että jotain ikävää poistetaan kehosta, mutta on liki mahdotonta poistaa jotain leikkaamalla rikkomatta kehoakin. Eikä kyllä mukavalta kuulosta, että se ”jokin” on päässä. Mulla on onni, että haava on takaraivolla. Näen halutessani sen peilin kautta, mutta pääosin haluan olla näkemättä sitä ja se onnistuu hyvin.

Leikkaus meni lääkäri sanojen mukaan : ”Odotusten mukaisesti”. Kasvainta saatiin paremmin pois kuin viime kerralla, mutta valitettavasti ei kokonaan. Se on pahasti kiinni aivorungossa, joka mm. yhdistää selkäytimen aivoihin, säätelee hengitystä ja vireyttä. Sen verran tärkeä elin ettei siihen lähelle uskalleta kajota. Täytyy vain toivoa, että kasvain ymmärtää nyt olla kasvamatta.

Leikkaukseen menin ihmeellisen rauhallisin mielin. En edes ottanut esilääkitystä leikkaussaliin mentäessä. Salissa oli paljon hoitohenkilökuntaa, osa oli tuttuja edellisestä leikkauksesta. Juttelimme niitä näitä ja erityisesti anestesialääkäri jätti kyllä lähtemättömän vaikutuksen empaattisuudellaan. Hän silitteli kättä kysellen samalla perheestä yms. muiden pistellessä neuloja kasvoihin ja käsivarsiin.

 

Kyynelehdin useamman kerran sairaalassaoloaikana ja leikkurissa jo ekan kerran. En harmista tai surusta, vaan siitä kuinka kiitollinen olin jo ennen leikkausta kaikille mahdollisille auttajille. Edellisellä kerralla teholla ollessani olin niin huonossa jamassa,että kommunikointini rajoittui kipulääkkeiden pyytämiseen. Nyt oli mukavaa rupatella hoitajan sekä opiskelijan kanssa ja tirauttaa välillä onnenkyynel kertoessani mitä kaikkea oli mielessäni. Kerroin esimerkiksi miten olin leikkausaamuna seisoskellut lämpöisessä suihkussa ja nauttinut täysin rinnoin itsenäisestä, ehkä viimeisestä kahdella jalalla seisten tapahtuvasta suihkusta. Mikä riemu olikaan havaita heti herätessä ettei se ollutkaan viimeinen omin jaloin tehty suihku <3

Tällä hetkellä kuntoudun hissukseen kotona. Liikkuminen sujuu ilma apuvälineitä, joskin on vielä hiukan huteraa ja väsyn helposti. Päivittäistä jumppaa ovat esimerkiksi roskapussin vieminen, postin hakeminen, pyykkien ripustaminen, ruuanaitto, pöydän pyyhkiminen… Oikean puolen kasvot halvaantuivat liki kokonaan, mutta alahuulessa on ollut koko ajan pientä liikettä, joten toivon kasvojeni vielä ”heräävän eloon”. Syöminen, juominen ja puhuminen ovat hiukan haastavia vielä. Normaalit ilmeeni puuttuvat myös kokonaan oikealta puolelta eikä kasvojeni perusteella tällä hetkellä ole kovin helppoa sanoa olenko iloinen, vihainen, surullinen…Sisimmässäni olen kuitenkin sama positiivinen Sini 🙂

Sain jo sairaalaan ja vielä kotiutuessanikin paljon tsemppiviestejä ja muistamisia. Iso kiitos kaikille. Ne ovat piristäneet ja ilahduttaneet suunnattomasti <3

Tasan vuosi akustikusneurinoomaleikkauksesta

Tasan vuosi sitten olin Akustikusneurinoomaleikkauksessa ja se meni onneksi niin hyvin kuin vain olosuhteisiin nähden voi mennä. Olen todella kiitollinen eri alojen lääkäreille, jotka yhteisvoimin suorittivat leikkauksen. Akustikusneurinooma on kuulohermon kasvain, joka kuuluu hyvänlaatuisiin aivokasvaimiin. Syystä tai toisesta mulla se pääsi kasvamaan huomaamatta niin isoksi, että kiireellinen leikkaus oli ainut vaihtoehto. Oireet tulivat muutamassa viikossa ja ensin luulin huimausta ja takaraivosärkyä niskaperäisiksi ongelmiksi. Hetken päästä kuvaan tulivat mukaan kasvojen puutuminen sekä oikean käden kömpelyys ja voimatomuus. Siinä kohtaa viimeistään tajusin, ettei kyse taida ihan olla jumissa olevista niskalihaksista.

Kasvaimesta kuuleminen oli shokki, tottakai. Sain kuitenkin samana päivänä koottua taistelija-asenteen päälle, joka oli vielä valjastettu positiivisella asenteella. Kesällä ja syksyllä leikkauksen jälkeinen toipuminen oli huippunopeaa. Osasyynä oli varmaankin juuri yltiöpositiivisuus. Riemuitsin suunnattomasti jokaisesta toipumiseen liittyvästä kehittymisestä ja saavutuksistani. Ihan parasta oli leikkauksen jälkeen herätä ja tajuta, että jalat ja kädet liikkuvat. Oikea puoli hieman kömpelömmin, mutta liikkui kuitenkin. Seuraavia riemuvoittoja olivat mm. kaksoiskuvien väheneminen, itsenäinen suihkussa käynti, rollaattorista eroon pääsy, kasvohermohalvausoireiden lieventyminen, 500m matkan kävely….viiden kilometrin matkan kävely….Pikkuhiljaa tilanne tasottui ja nyt isoja harppauksia ei ole talven jälkeen tullut. Paitsi yksi saavutus kyllä: Olen haltioissani pystyessäni pyöräilemään! Se, kun ei ollut varmaa tasapaino-ongelmien vuoksi.

Tällä hetkellä eniten päivittäistä toimintaani haittaa oikean käden väsyminen ja kipeytyminen. Olen luonteeltani melkoinen häärääjä ja ongelmia tuottaa se, etten pystykään entiseen toimintatahtiini. Hirmuisen vaikeaa olla hissukseen! Ja, kun en osaa olla hosumatta, käsi alkaa särkeä. Tekisi niin mieli kaivella puutarhassa, askarrella yms. Välillä ruuanlaitto, pyykkäys ja pienet muut kotihommat saattavat olla liikaa. Pitää vaan opetella ja opetella uutta hitaampaa elämää.

 

Käden puutteellisen toimintakyvyn lisäksi jonkin verran ongelmia aiheuttaa tietysti toisen korvan kuurous. Monesti joudun pyytämään toisia toistamaan asian tai joku juttu menee vain osaltani ohitse, kun en ole siitä kuullut puhuttavan. Meluisat ja hälinäiset paikat ovat melko raskaita, kun äänet puuroutuvat yleiseksi ”älämölöksi”. Suuntakuulon puuttuessa en myöskään tiedä mistä ajoneuvo tulee, kuka puhuu jne. Olen koittanut kuitenkin mennä rohkeasti tilanteisiin, joissa tiedän kuulon kanssa olevan haastavaa, mutta joista saan muuten paljon irti tai tiedän olevan hauskaa.

Aivoväsymystä on huomattavan paljon vähemmän kuin esimerkiksi syksyllä ja talvella, mutta vieläkin sitä on jonkun verran. Puhun usein ”koomasta”, koska se ei tunnu tavalliselta väsymykseltä. Poikkeavan verrattuna tavalliseen väsymykseen siitä tekee se, että ”koomaväsymys” alkaa kuin valokatkasijasta painaen. Ensin ei tule siis oloa, että hiukan taitaa väsyttää tai voimat pikkuhiljaa uupuvat, vaan yhdessä hetkessä tajuaa, että on aivan poikki. Väsymyksen voimakkuus aiheuttaa olon, että on päästävä pian lepäämään tai nukkumaan tai muuten aivot suorastaan vaurioituvat. ”Koomatilat” ovat onneksi melko harvinaisia nykyään ja tulevat oikeastaan enää, jos häärään liikaa, yöuneni jäävät lyhyiksi tai joudun valvomaan yli klo 22.00. Nyt olen oppinut huomioimaan, että takaraivolleni tulee pieni jomotus, ennen ”koomatilaa”, joten osaan hiukan sentään ennakoida millon kannattaa suunnata sänkyä kohden.

Pääosin olen suunnattoman iloinen ja onnellinen tilanteeseeni. Välillä muistelen kaikkia toipumiseni riemuvoittoja ja se saa hyvälle mielelle. Toisinaan kyllä määrätyissä tilanteissa rajoitteet harmittavat. Koitan silloinkin kovin hokea, että tilanne voisi olla vielä paljon huonompi tai verrattuna moneen muuhun, mullahan on asiat vallan loistavasti, mutta ihan aina sekään ei auta. Ehkä ihan inhimillistä välillä surra toimintojen, tilanteiden tai asioiden menetyksiä, kunhan niihin ei takerru liikaa.

Tulevaisuus on tällä hetkellä auki. Hieromaan, kun en pysty, pitää keksiä jotain tilalle. En siis ihan vieläkään tiedä mikä musta tulee isona 😉 Käden toimintakyvyn palautumista ei osaa kukaan ennustaa, mutta oletettavasti se vielä tästä paranee. Kesän ja syksyn aikana on lääkärikäyntejä, arviointia ja ehkä lisää kuntoutustakin. Ei auta kuin malttaa odottaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Lopuksi kaikille vielä pieni vinkki <3 Elä päivä kerrallaan, älä takerru eilisen murheisiin äläkä liikaa pohdi tulevaa. Koita nauttia joka hetkestä niin hyvin kuin pystyt <3

 

Sairastumiseni nivoutuminen astrologiaan

Minulla oli ilo olla Seppo Tanhuan haastateltavana ja kävimme läpi kulunutta vuotta myös astrologisesta näkökulmasta. Todella mielenkiintoista huomata miten elämänkäänteet näkyvät astrologiassa. Se, kun ei ole minulle ihan hirmuisen tuttua osa-aluetta. Suosittelen tutustumaan omaan tähtikarttaan. Siitä avartuu eteesi ihan uusi maailma.

Linkin videoon löydät ohesta. Jännittyneenä tuli puhuttua välillä takellellen, akustikusneurinooma -sanakin unohtui mainita…. 😉 Toivon, että tärkein välittyy eli:

ELÄ HETKESSÄ JA NAUTI JOKA SEKUNNISTA!

https://www.facebook.com/astroilua/videos/205565470361579/?q=astro.fi&epa=SEARCH_BOX

Jos et vielä ole tutustunut tarinaani tarkemmin, se alkaa tästä:

https://hoitohuonesinja.fi/pieni-henkilokohtainen-maanjaristys/

 

Miksi toinen toipuu ja toinen ei?

Jos jollakulla olisi tähän yksiselitteinen vastaus, olisi hänellä taatusti Nobelin palkinto. Sairaudesta, tapaturmasta tai onnettomuudesta toipuminen on kovin monisäikeinen tapahtuma. Seuraavat pohdinnat ovat omiani, eikä niiden kanssa tarvitse olla samaa mieltä. Toivoisin kuitenkin, että mietit omalta osaltasi miksi olet toipunut jostakin tai mikä saattaa olla syynä, että jokin vaiva ei tunnu poistuvan ja ongelma on jäänyt pysyväksi, mihin suuntaan elämäsi muuttui sairauduttuasi tai vammauduttuasi?

Yhtenä suurimmista tekijöistä toipimisen polulla pidän positiivisen asenteen omaamista. Energia virtaa ihan erilailla mielessä ja ihan kudostasolla asti, kun olet sillä mielellä, että tästä toivutaan. Vaikka täydellistä toipumista ei olisi luvassakaan, kannattaa keskittyä niihin pieniin asioihin, jotka topumisessa menevät eteenpäin, iloita niistä ja olla kiitollinen jokaisesta. Jos heti alkuun on sitä mieltä ettei tästä tule mitään, ihan turha yrittää, miettien lisäksi mitkä kaikki asiat ovat huonosti ja mitä kaikkea oon menettänyt, saa se melkoisen pysähdyksen aikaan. Tilannetta voisi verrata johonkin tehtävään, joka pitää suorittaa. Itsekukin voi miettiä miten tehtävä tulee sujumaan, jos ympärillä olijat kannustavat ja tsempaaavat tai toisaalta silloin, jos kaikki huutelevat ikävyyksiä, toteavat ettei tekemisestäsi tule mitään ja sinun on ihan turha yrittääkään.

On asioita joihin emme voi vaikuttaa, kuten saamamme geenit. Sairauden siemen saattaa olla meissä jo syntymästä saakka. Silloin suureen rooliin astuvat elintavat. Mitä terveellisemmin elää, sitä kauemmas saattaa sairastumistaan lykätä. Ryhtiliikkeen voi tehdä myös jo sairastuttuaaan, kuten itse tein selkärankareuman iskiessä. Tukeakseni immuniteettiani, vaihdoin ruokavaliota, otin säännölliseen käyttöön ravintolisät ja nyt olen kohta yhdeksän vuoden ajan porskutellut reuman suhteen oireettomana. Keho on kyllä fiksu ja osaa korjata itseään, kunhan sillä on riittävästi oikeanlaisia rakennuspalikoita. Akustikusneurinooma -leikkauksen jälkeen minulle oli selvää, että haluan tukea vointiani ruualla ja ravintolisillä. Tästä linkistä voit lukea toipilasajan ravinnosta ja mitkä olivat leikkauksen jälkeen itselleni tärkeimmät ravintolisät ja miksi. 

Ruokavalio ei yksissään riitä, vaan lisäksi muut hyvinvoinninperuspilarit eli lepo ja liikunta tulisi olla balanssissa. Toipuva keho tarvitsee runsaasti lepoa ja ”akkujen lataamista”. On erilaisia mahdollisuuksia levätä: Meditaatio, musiikiin kuuntelu, energiahoito, äänimaljarentoutus ja muut rentoutusmenetelmät tai ihan vain huilailu mukavassa asennossa mahdollisimman vähin ajatuksin. Kuntoutumisessa myös liike on tärkeää silloin, kun vointi jo sen sallii. Tällöin kudoksissa vaihtuu nesteet, tulehdustekijät pääsevät paremmin pois kehosta, lihakset ja nivelet saavat liikeratansa mahdollisimman hyvin takaisin.

Entä sitten, kun mielestään on positiivisella asenteella, elintavatkin ovat terveelliset ja silti toipuminen ei edisty. Voisiko syy olla siinä, että olet laiminlyönyt kuitenkin jollain tapaa itseäsi? Touhuat ja hössötät vaikka polvea särkee eikä tekeminen nappaa yhtään. Teet kaiken mitä muut odottavat, toivovat ja pyytävät sinun tekevän. Itsestähuolehtiminen jää takaa-alalle tai se on pakonomaista, suorittamisen tapaista, josta puuttuu rentous ja nautinto. Ensisijaisen tärkeää on kuitenkin muistaa, että tärkein henkilö olet SINÄ. Sinun tulisi tykätä itsestäsi niin paljon, että haluat itsellesi vain hyvää ja kohtelet itseäsi myös hyvin. Kun panostat itseesi ja toipumiseesi, on sinusta enemmän tukea ja apua myös muille.

 

Joskus sairaudesta tai onnettomuudesta jää pysyviä jälkiä. Silloin täytyy rakentaa itselleen uutta minuutta. Kuka olen nyt? Miten voisin elää mahdollisimman hyvää elämää uuden tilanteen kanssa, jotta en katkeroidu? Kysymys, joka mielestäni on myös hyvä esittää itselleen on: Miksi minulle jäi jäljelle tämä vamma tai sairaus? Tarkoituksena ei ole surkutella asiaa, vaan pohtia olisiko se kuitenkin jokin uusi mahdollisuus. Onko tarkoitus, että vaihdan työtä, harrastusta tai ajatusmaailmaa? Olisiko minulla annettavaa vertaistukihenkilönä muille vastaavassa tilanteessa oleville? Kirjottaisinko blogia kokemuksistani? Perustaisinko ryhmän, jossa sairaudesta voi keskustella saaden tukea ja apua? Tulisiko minusta liikunta-, näkö tai kuulorajoitteisten viestinviejä, joka edistäisi vammaisten palveluja? Kirjottaisinko positiivisia ja kannustavia runoja? Olenko se, joka vammasta huolimatta tai juuri sen vuoksi saa kanssaihmiset hyvälle tuulelle positiivisella elämänasenteellaan?

Jos toipuminen on yksin työlästä, voi aina turvautua ystävään, perheeseen tai ammattiapuun. Itse haluan osaltani energiahoidolla auttaa toipuvia saamaan lisää elinvoimaa ja energiaa, jotta itseparanemismekaniikka pääsee paremmin oikeuksiinsa. Olen vakuuttunut, että energiahoidolla on ollut iso rooli myös omassa toipumisessani. Vaikka ongelma olisi pysyväkin, voi energiahoito auttaa asian käsittelyssä ja siihen sopeutumisessa.

 

Akustikusneurinoomaleikkaus ja kuntoutuminen

Leikkauspäivän aamuna kieltämättä hiukan jännitti. Saavuin osastolle hiukan ennen 07.00, sain sairaalavaatteet, vastasin muutamaan kysymykseen ja pitkältä tuntuvan odottelun jälkeen sain kävellä leikkaussaliin. Kuulin, kun hoitajat kävivät läpi laitteiden ja välineiden tarkistuslistaa ja vaihtoivat kanssani pari sanaa. Paljon muuta en muistakaan, joten nukutus tapahtui melko pian. Leikkauspotilaalle nukutus on vain silmänräpäys, mutta nytkin omaiset olivat joutuneet odottelemaan soittoa sairaalasta pitkälle yli seitsemän tuntia.

Heräsin siihen, kun joku kutsui minua nimeltä ja pyysi heräämään. Aloin kakoa kurkussani ollutta intubaatioputkea ja samalla jo kokeilin liikkuvatko varpaaani sekä sormeni. Kun putki saatiin pois, nostin samantien käteni ylös ja huusin: ”JEEEE! Jalat ja kädet toimii!”. Kaikkia paikalla olijoita nauratti. Kuulema ensimmäistä kertaa muutama sekunti nukutuksesta herättyään potilas huutaa riemuissaan ja tuulettaa.

Ilta, yö ja seuraava aamupäivä menivät teho-osastolla. Olin varmaan äärimmäisen rasittava potilas. Kivut olivat melkoiset, joten pyysin pienin väliajoin lisää lääkettä. Kipujen ja valtavan kortisonilääkityksen vuoksi en saanut nukuttua ja kysyin vartin välein kelloa. Kerran mainitsin, että tämä taitaa olla elämäni pisin yö. Samaan hengenvetooon totesin synnytyksen vievän kyllä voiton tästäkin.

Olin sen verran kovin lääkitty, etten vielä kiinnittänyt enemmän huomiota toimintakykyyni. Leikkaava neurokirurgi kävi jossain kohdin tervehtimässä, mutta hänenkään sanat eivät oikein rekisteröityneet tajuntaani. Sen verran ymmärsin, että leikkaus meni suunnitellusti. Myöhemmin kuulin ettei kasvainta saatu kokonaan pois, koska se oli niin pahasti kiinni kasvohermossa ja laitteet alkoivat hälyyttää sen mahdollisesta halvauksesta. Pikkuhiljaa huomasin pystyväni huimaamatta katsomaan  vain vasemmalle, muut pään liikkeet saivat aikaan huimausta ja käännettyäni päätä en saanut katsettanu kohdistettua mihinkään.

 

Osastolle päästyäni vasta tajusin tilanteeni paremmin. Oikea korva oli kuuroutunut, kasvohermo osittain halvaantunut, huimausta makuullakin sekä katseen kohdistaminen hankalaa. Oikean puolen raajat olivat myös heikommat ja kömpelömmät. Aluksi tietenkin myös pään ja niskan särky olivat melkoiset. Kaikesta huolimatta pienet vauriot siihen mitä olisi saattanut tulla. Fysioterapeutti toi minulle silmälapun ja yhdellä silmällä pystyin hyvin katsomaan kerrallaan. Silmät eivät vain osanneet katsoa samaaan kohteeseen yhtäaikaa. Ulkonäköni oli myös kasvojen turvotuksen takia kovin erilainen enkä tunnistanut itseäni peilistä.

 

Kun huimaus hieman helpotti ja pystyin nousemaan, oli ensimmäinen saavutus päästä vessaan. Seuraava tavoite oli suihkussa käynti. Tyttärellä oli kesäloma ja hän vietti sairaalassa joka päivä melkein koko vierailuajan auttaen minua kaikessa. Tuunasimme myös silmälapusta hieman naisellisemman 😉 Suuri kiitos hänelle kaikesta avusta <3

Vointini meni päiväpäivältä hieman eteenpäin, mutta lääkitystä ei meinattu saada kohdilleen. Osa lääkkeistä teki liikkumisen tosi hankalaksi ja tulin huonovointiseksi. Lääkäri arvioi etten minua voitaisikaan kotiuttaa, vaan joutuisin Raision teveyskeskuksen vuodeosastolle. Onneksi kokeiltiin vielä toista lääkettä ja jo vuorokaudessa liikkumiseni oli varmempaa; rollaattorilla tosin. Sairaalassa ehdin olla yhteensä 8 vuorokautta.

Kotona vietin muutaman päivän ja sitten oli vuorossa kuntoutusjakso Kaskenlinnassa. Koitin googlettaa paikkaa, mutta en löytänyt juuri mitään tietoa. Kuvittelin muiden asiakkaiden olevan huonokuntoisia noin 80-vuotiaita, joten yllätyin suuresti ikähaarukan ollessa suurimmaksi osaksi noin 30-50v. Hoitohenkilökunta oli iloista sekä kannustavaa. Samanlainen positiivinen fiilis huokui kuntoutujistakin, vaikka osalla oli aikamoisiakin kohtaloita takanaan.

Tutustuin heti ensimmäisenä päivänä kahteen rouvaan ja meillä luistikin juttu erittäin hyvin. Pääsin ”merirosvolapustani” eroon ja ajattelin kuntoutusjakson viimeisenä päivänä laittaa juhlan kunniaksi hiukan ripsiväriä. Aivan turhaan. Ei siksi, että olisin itkemisellä valuttanut ne, vaan nauroimme naisten kesken usemapaan otteen vedet silmissä. Oli hurttia huumoria rollaattoreista, kävelykepeistä tai muusta meitä koskettavista asioista. Kiitos näille kahdelle rouvalle <3 Toipuminen on varmasti nopeampaa, kun tekee sen nauraen 🙂

Leikkauksesta on kulunut nyt neljä viikkoa ja tällä hetkellä toivun kotona. Päivät kuluvat erilaisten harjotteiden tekemisessä, pienten arkisten askareiden parissa sekä mielekkäässä puuhastelussa, kuten valokuvaaminen. Voimani eivät ole entisellään, joten tarvitsen vielä paljon myös lepoa. Rollaattorin olen jo ”heittänyt” nurkkaan 🙂 Tasapaino ei ole vielä ihan kohdillaan, mutta pärjään liikkuessani ilman tukea. Kasvohermon halvaus on lieventynyt eikä ulkopuolinen välttämättä edes huomaa, että toinen puoli kasvoistani ei liiku aivan samoin kuin toinen. Oikean puolen raajojen kömpelyys on vähentynyt ja iso saavutus on, kun pystyn nyt jo aika hyvin kohdistamaan katseeni yhteen pisteeseen. Tosin kirjan tai lehden lukeminen saa vielä odottaa. Oikean korvan kuuroutumisesta ei ole vielä suuremmin ollut haittaa. Etuja on jo löytynyt: pärjään yhdellä korvatulpalla ja kuulokkeilla joissa vain toinen nappi toimii 😉

Sairauslomaa on tällä hetkellä kirjoittettu 31.10.2018 saakka. Katsotaan syksyn mittaan miten kuntoudun.