Unen tärkeys

Uni on välttämätöntä elimistölle. Se on yksi kolmesta terveyden ja hyvinvoinnin tukipilareista. (Muut kaksi ovat terveellinen ravinto ja liikunta.) Unta tarvitaan ylläpitämään aineenvaihdunnan ja hormonitoiminnan tasapainoa, aivojen palautumiseen ja vastustuskykyyn. Riittävä uni parantaa oppimis-, keskittymis- ja ongelmanratkaisukykyä, muistia ja luovuutta ja se pitää aivot virkeinä ja energisinä valveilla ollessa.

Unentarve vaihtelee aikuisilla 7-9 tunnin välillä. Vastasyntyneet nukkuvat liki koko vuorokauden. 1-3 -vuotias tarvitsee unta noin 12-14 tuntia. 3-6 -vuotiaan tulisi nukkua noin 12 tuntia. Murrosiässä nopea kasvu saattaa vaatia paljon unta, koska kasvuhormonia erittyy eniten syvän unen aikana.

Nykyään moni lapsi ja aikuinen nukkuu liian vähän. Tehokkaassa ”suoritusmaailmassa” kiireinen elämäntyyli aiheuttaa sen, että yöunista nipistetään tai kiire aiheuttaa stressiä ja sitä kautta unettomuutta. Yöunta lyhentävät myös somessa, tietokoneella, tabletilla…oleskelu. Muita unettomuuden ja lyhyiden yöunien aiheuttajia ovat aivojen runsas käyttö päivän mittaan, energiajuomat, väärä ruokavalio, kiputilat, kalsiumin ja magnesiumin puute, liian suuret nielurisat, jotka häiritsevät sujuvaa hengittämistä, liikalihavuus.

Unenpuute on kaikille haitallista, mutta erityisen haitallista se on lapsille. Lapsista tulee levottomia. Heillä on keskittymis-, oppimis- ja sosiaalisia vaikeuksia, mielialan vaihteluita ja aggressiivisuutta. Erään tutkimuksen mukaan jopa puolella ADHD -diagnoosin saaneista todellinen syy ongelmiin olikin krooninen unettomuus. Muita vakavia unenpuutteen aiheuttamia sairauksia ovat sydän- ja verisuonitaudit, liikalihavuus sekä 2-tyypin diabetes.

Jos sinulla on nukahtamisvaikeuksia tai unettomuutta, koita rauhoittaa illat häiriötekijöiltä. Mieti olisiko ruokavaliossasi jokin seikka joka häiritsee unta : liian rasvainen tai epäsopiva ruoka (Esim. vehnä saattaa sotkea hormonitoimintaa ja tätä kautta unta) tai kärsitkö kenties kalsiumin ja magnesiumin puutteesta. Vähennä stressiä ja lisää elämääsi rentouttavia asioita, kuten energiahoitoja, joogaa, hierontaa, meditaatiota tai rentoutusharjoituksia.

Tässä vielä infoa kalsiumin ja magnesiumin suotuisista yhteisvaikutuksista

 

HYVIÄ UNIA! 

Virtsarakko- ja munuaismeridiaani

Virtsarakkomeridiaani

Virtsarakkomeridiaani on pisin meridiaanimme ja on hallitsevana kehon selkäpuolella.  Se on munuaismeridiaanin pari ja yhteydessä autonomiseen hermostoon sekä selkärankaan. Meridiaani alkaa silmänurkasta, nousten päälaelle ja edelleen niskaan. Yksi sisempi haara ottaa yhteyden niskasta selkärangan kautta munuaisiin ja virtsarakkoon. Meridiaanin kaksi muuta haaraa jatkavat niskasta selkärangan viertä pakaraan, takareiteen ja pohkeen sekä uloimman kehräsluun kautta pikkuvarpaaseen. Ma Dan-yangin (kuuluisa lääkäri noin 1140 jaa) mukaan meridiaanin piste Vr57 on yksi tärkeimmistä akupunktiopisteistä. Sillä voidaan hoitaa mm. pohkeen, kantapään ja alaselän kiputiloja sekä kramppeja ja peräpukamia.

 

Virtsarakkomeridiaanin epätasapainotiloissa saattaa ilmetä silmän ongelmia, päänsärkyä, huimausta, kipua rinnassa tai selkärangassa, yskää, virtsateiden ongelmia, huonoa ruokahalua, energian puutetta, masennusta, joustamattomuutta, ärsyyntyneisyyttä ja tyytymättömyyttä.

Meridiaanin ollessa tasapainossa ei sen reitillä ole ongelmia tai kiputiloja, olet tyyni, rauhallinen, luottavainen ja ajattelet optimistisesti sekä positiivisesti.

Virtsarakkomeridiaani on aktiivisimmillaan ja herkimmillään klo15-17.00. Silloin on hyvä aika juoda vettä, koska virtsarakko poistaa myrkkyjä kehosta.

Munuaismeridiaani

Munuaismeridiaani varastoi perusenergiaa sekä tallentaa ruuasta saatua energiaa ja hallitsee kehon nesteitä. Meridiaani alkaa pikkuvarpaan alta kulkien jalkapohjassa nousten siitä nilkan sisäpuolelle. Nilkasta se kulkee pitkin säärtä ja reittä geitaalialueelle. Meridiaanilla on useita haaroja joista yksi nousee selkärangan läpi mumuaisiin ottaen yhteyden myös virtsarakkoon. Yksi haara kulkee alavatsalta kehon keskilinjaa, nousten rinnan kautta solisluun alle. Munuaismeridiaanin yksi tärkeimmistä pisteistä on Mu3, jolla voidaan hoitaa kaikkia munuaismeridiaanin vähyystiloista aiheutuvia oireita, kuten alaraajojen kylmyys, tiheä virtsaaminen, impotenssi, alaselän kiputilat ja pelkojen lievittäminen. Mu1 on puolestaan kehon ainoa jalkapohjassa oleva meridiaanipiste.

 

Muita munuaismeridiaanin häiriötilan oireita saattavat olla yskä, kurkkukipu, tinnitus, huonokuuloisuus, unettomuus, hedelmättömyys, muistiongelmat, hiusten harmaantuminen, arkuus ja turvattomuus.

Kun meridiaanin on tasapainossa olet elinvoimainen, rohkea ja itsetuntosi on kohdallaan eikä sinulla ole meridiaanin epätasapainoon liittyviä fyysisiä oireita.

Munuaismeridiaani on aktiivisimmillaan klo17-19.00.

 

6. Kolmas silmä

KOLMAS SILMÄ on kuudes päächakroistamme. Siihen liittyviä teemoja ovat mm. intuitio, ymmärrys, mielikuvat ja mielikuvitus, visuailsointi, unet ja tunneäly.

Kolmas silmä, jota myös otsachakraksi kutsutaan sijaitsee nimensä mukaisesti otsassa, silmien välissä. Kun tämä chakra on tasapainossa, tunnet itsesi tasapainoiseksi ja mieleltäsi avoimeksi. Sinulla on tunneälyä sekä vahva intuitio ja luotat siihen ilman ulkopuolisia todisteita. Saatat omistaa telepaattisia tai selvätuntoisuuden ja-kuuloisuuden kykyjä.

Epätasapainoinen tai jumittunut kolmas silmä saattaa aiheuttaa näköhäiriöitä, migreeniä, unettomuutta, muistiongelmia, epävarmuutta, liiallista järkeilyä, materialismia, kahlittuja ajatus- ja tunnemalleja, joiden vuoksi saatat menettää helposti malttisi. Nykyajan maailmassa kolmas silmä ei saa samanlaista arvostusta kuin entisaikaan. Ennen elämä toimi enemmän vaistojen ja hyvän intuition varassa. Nyt opetetaan, että tulee ajatella järkevästi ja johdonmukaisesti. Jokaisella on kuitenkin edelleen kyky kehittää intuitiota ja laajentaa ajatusmaailmaansa.

Kolmas silmä saattaa mennä epätasapainoon, jos et syystä tai toisesta huomio intuitiotasi, takerrut materiaan tai auktoriteetteihin etkä kiinnitä huomiota siihen mikä on itsellesi parhaaksi. Saatat myös olla nähnyt kolmannen silmäsi avulla jotain yliluonnollista ja tämä on pelästyttänyt sinut niin, että olet sulkenut chakran kokonaan.

Chakraa voi tasapainottaa energiahoitojen lisäksi mm. klassisella tai muulla rauhallisella musiikilla, meditoinnilla ja erilaisilla intuitioharjoituksilla. Tärkeää on kyky rauhoittua, olla läsnä ja yrittää kuunnella mitä keholla ja mielellä on sanottavaa. Myös henkisten ihmisten seuraan hakeutuminen tai henkisten kirjojen lukeminen auttavat chakran toimintaa. Kolmannen silmän väri on indigonsininen, joten indigolla sisutaminen ja sen värisiin vaatteisiin pukeutuminen auttavat tasapainoituksessa. Tuoksuista mm. hyasintti, jasmiini, minttu, orvokki  ja santelipuu auttavat chakran tasapainoituksessa.

dsc08645

Chakraan liittyvät fyysiset osat: kasvot, silmät, korvat, nenä, pikkuaivot, kallonpohja, aivolisäke