Tasan vuosi sitten olin Akustikusneurinoomaleikkauksessa ja se meni onneksi niin hyvin kuin vain olosuhteisiin nähden voi mennä. Olen todella kiitollinen eri alojen lääkäreille, jotka yhteisvoimin suorittivat leikkauksen. Akustikusneurinooma on kuulohermon kasvain, joka kuuluu hyvänlaatuisiin aivokasvaimiin. Syystä tai toisesta mulla se pääsi kasvamaan huomaamatta niin isoksi, että kiireellinen leikkaus oli ainut vaihtoehto. Oireet tulivat muutamassa viikossa ja ensin luulin huimausta ja takaraivosärkyä niskaperäisiksi ongelmiksi. Hetken päästä kuvaan tulivat mukaan kasvojen puutuminen sekä oikean käden kömpelyys ja voimatomuus. Siinä kohtaa viimeistään tajusin, ettei kyse taida ihan olla jumissa olevista niskalihaksista.

Kasvaimesta kuuleminen oli shokki, tottakai. Sain kuitenkin samana päivänä koottua taistelija-asenteen päälle, joka oli vielä valjastettu positiivisella asenteella. Kesällä ja syksyllä leikkauksen jälkeinen toipuminen oli huippunopeaa. Osasyynä oli varmaankin juuri yltiöpositiivisuus. Riemuitsin suunnattomasti jokaisesta toipumiseen liittyvästä kehittymisestä ja saavutuksistani. Ihan parasta oli leikkauksen jälkeen herätä ja tajuta, että jalat ja kädet liikkuvat. Oikea puoli hieman kömpelömmin, mutta liikkui kuitenkin. Seuraavia riemuvoittoja olivat mm. kaksoiskuvien väheneminen, itsenäinen suihkussa käynti, rollaattorista eroon pääsy, kasvohermohalvausoireiden lieventyminen, 500m matkan kävely….viiden kilometrin matkan kävely….Pikkuhiljaa tilanne tasottui ja nyt isoja harppauksia ei ole talven jälkeen tullut. Paitsi yksi saavutus kyllä: Olen haltioissani pystyessäni pyöräilemään! Se, kun ei ollut varmaa tasapaino-ongelmien vuoksi.

Tällä hetkellä eniten päivittäistä toimintaani haittaa oikean käden väsyminen ja kipeytyminen. Olen luonteeltani melkoinen häärääjä ja ongelmia tuottaa se, etten pystykään entiseen toimintatahtiini. Hirmuisen vaikeaa olla hissukseen! Ja, kun en osaa olla hosumatta, käsi alkaa särkeä. Tekisi niin mieli kaivella puutarhassa, askarrella yms. Välillä ruuanlaitto, pyykkäys ja pienet muut kotihommat saattavat olla liikaa. Pitää vaan opetella ja opetella uutta hitaampaa elämää.

 

Käden puutteellisen toimintakyvyn lisäksi jonkin verran ongelmia aiheuttaa tietysti toisen korvan kuurous. Monesti joudun pyytämään toisia toistamaan asian tai joku juttu menee vain osaltani ohitse, kun en ole siitä kuullut puhuttavan. Meluisat ja hälinäiset paikat ovat melko raskaita, kun äänet puuroutuvat yleiseksi ”älämölöksi”. Suuntakuulon puuttuessa en myöskään tiedä mistä ajoneuvo tulee, kuka puhuu jne. Olen koittanut kuitenkin mennä rohkeasti tilanteisiin, joissa tiedän kuulon kanssa olevan haastavaa, mutta joista saan muuten paljon irti tai tiedän olevan hauskaa.

Aivoväsymystä on huomattavan paljon vähemmän kuin esimerkiksi syksyllä ja talvella, mutta vieläkin sitä on jonkun verran. Puhun usein ”koomasta”, koska se ei tunnu tavalliselta väsymykseltä. Poikkeavan verrattuna tavalliseen väsymykseen siitä tekee se, että ”koomaväsymys” alkaa kuin valokatkasijasta painaen. Ensin ei tule siis oloa, että hiukan taitaa väsyttää tai voimat pikkuhiljaa uupuvat, vaan yhdessä hetkessä tajuaa, että on aivan poikki. Väsymyksen voimakkuus aiheuttaa olon, että on päästävä pian lepäämään tai nukkumaan tai muuten aivot suorastaan vaurioituvat. ”Koomatilat” ovat onneksi melko harvinaisia nykyään ja tulevat oikeastaan enää, jos häärään liikaa, yöuneni jäävät lyhyiksi tai joudun valvomaan yli klo 22.00. Nyt olen oppinut huomioimaan, että takaraivolleni tulee pieni jomotus, ennen ”koomatilaa”, joten osaan hiukan sentään ennakoida millon kannattaa suunnata sänkyä kohden.

Pääosin olen suunnattoman iloinen ja onnellinen tilanteeseeni. Välillä muistelen kaikkia toipumiseni riemuvoittoja ja se saa hyvälle mielelle. Toisinaan kyllä määrätyissä tilanteissa rajoitteet harmittavat. Koitan silloinkin kovin hokea, että tilanne voisi olla vielä paljon huonompi tai verrattuna moneen muuhun, mullahan on asiat vallan loistavasti, mutta ihan aina sekään ei auta. Ehkä ihan inhimillistä välillä surra toimintojen, tilanteiden tai asioiden menetyksiä, kunhan niihin ei takerru liikaa.

Tulevaisuus on tällä hetkellä auki. Hieromaan, kun en pysty, pitää keksiä jotain tilalle. En siis ihan vieläkään tiedä mikä musta tulee isona 😉 Käden toimintakyvyn palautumista ei osaa kukaan ennustaa, mutta oletettavasti se vielä tästä paranee. Kesän ja syksyn aikana on lääkärikäyntejä, arviointia ja ehkä lisää kuntoutustakin. Ei auta kuin malttaa odottaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Lopuksi kaikille vielä pieni vinkki <3 Elä päivä kerrallaan, älä takerru eilisen murheisiin äläkä liikaa pohdi tulevaa. Koita nauttia joka hetkestä niin hyvin kuin pystyt <3